Talven elementtejä rentoutumiseen ja stressin vähentämiseen

Lunta oli pitkästä aikaa satanut niin, että maa ja puut olivat valkoisen peitteen alla. Kuulin talven hiljaisuuden, katselin tähtikirkasta taivasta ja kuunsirppiä, ja hengitin raikkautta. Samalla kun lumi narskui kenkieni alla, tallensin hetken mieleeni.

Vuodenaikojen mukana elämistä

Olen onnellinen, että Suomesta löytyy vielä luontoa, vaikka asuisi isommassa kaupungissa. Vuodenaikojen vaihtelu ei ole enää yhtä selvää eteläisessä Suomessa, jossa talvi saattaa muistuttaa pitkää syksyä. Mutta sitten kun talvi näyttäytyy, sitä todella arvostaa.

Ajattelen, että jokaisessa vuodenajassa luonto tarjoaa jotain sellaista, jonka äärelle voi pysähtyä nauttimaan ja rauhoittumaan. Aiemmin en arvostanut talvea, halusin vain äkkiä kesän ja valon takaisin. Olen edelleenkin energisempi keväällä ja kesällä. Ehkä talvella, etenkin kaikkein pimeimpään vuodenaikaan, voisimme sopeuttaa olemistamme: antaa levolle tilaa ja vaikka nukkua hieman pidempiä yöunia.

Talven elementtejä

Vaikka siis olen ajatellut olevani kesäihminen, olen sittemmin kääntänyt näkökulmaani ja pohtinut, mistä kaikesta voin nauttia talvella.

Tähtitaivas, kuu 

Rakastan tähtitaivasta, vaikka se on erilainen kaupungissa kuin sellaisessa paikassa, jossa valosaaste ei estä näkemästä tähtiloistoa. Etsin aina tavaalta kuun, kun menen talvella ulos. Tähtitaivaan ja kuun katseleminen rauhoittaa, ja samalla arjen pienemmät murheet haihtuvat tähän perspektiiviin.

Talvi-iltoina tähyilen myös Venusta. Sen voi nähdä kirkkaana tähtenä taivaalla etelä-lounaan suunnalla. On huikeaa katsella toista planeettaa paljain silmin.

Lumi

Asun etelässä, joten nautin lumen tuomasta valosta silloin kun sitä on. Tänä talvena olen yhdistänyt tavallisiin kävelylenkkeihin välillä off road lumikävelyä: poikkean hetkeksi auratulta tieltä lumihankeen ja kävelen siellä. Se tuo mukavaa vaihtelua kävelylle. Valitsen hangen syvyyden sen mukaan, kuinka paljon haluan vastusta.

Valon vaihtelut

Talvella valon vaihtelut voivat olla hyvin kauniita. Auringonnousut ja -laskut muuttavat valoa eri tavoin. Tänä talvena olen huomannut joinain aamuina hyvin erikoista, hieman keltaista valoa, joka on värjännyt maiseman. Auringonlaskun aikaan taas olen ihaillut erilaisia vaaleanpunaisen sävyjä, joita taivaalla on silloin tällöin näkynyt.

Eläimet talvella

Linturuokinta on kuulunut talveeni jo usean vuoden ajan. On kiinnostavaa seurata kävijöitä ruokintapaikalla ja haluan ehdottomasti avittaa lintuja talvella, kun ravintoa on niukasti saatavilla.

Seurailen eläinten touhuja myös livekameroiden kautta. Tämän talven ehdoton livekamerasuosikki on ollut majavaperheen seuraaminen.

Lue myös:

Hyvät tunnekokemukset vähentävät stressiä

Kun pää on liian täynnä tehtäviä ja suunnitelmia

Kuuntele: Jäätyvän järven ääniä

Seuraa blogia Facebookissa

luonto rentouttaa

Kuva: Aaron Burden

hyvinvointi mieli stressi
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *