Kiitollisuus on voimavara ja toimii puskurina stressille

Olin viettänyt päivän sairaalan päivystyksessä. Näin, mitä on kiire työssä silloin, kun jollain on hengenlähtö lähellä. Tunsin suurta kiitollisuutta ammattitaitoisista hoitajista ja lääkäreistä. Tärkeimmät asiat elämässäni, läheiseni, olivat päivän aikana jatkuvasti mielessä.

Kun päivän päätteeksi seisoin pysäkillä odottamassa bussia kotiin, olin täynnä onnea ja kiitollisuutta. Kuplivan oloni syynä oli etenkin se, että olin edelleen hengissä. Olin myös iloinen päivän aikana tehdystä päätöksestäni: jos tästä keikasta selviäisin, enää en murehtisi turhaan arjen pieniä vastoinkäymisiä.

Kuukauden päästä olin unohtanut nämä ajatukset.

Kiitollisuus antaa voimia

Pyykkivuori ärsyttää. Työtehtävä hermostuttaa. Kollegan toiminta ottaa päähän. Kaupassa jonottaminen tuntuu tympeältä ajanhukalta. Siis, täysin tavallista elämää siihen kuuluvine tunteineen.

Jos kuitenkin huomaa, että arjen pienet vastoinkäymiset herättävät jatkuvasti tunteita, jotka kuormittavat mieltä ja stressijärjestelmää, voi oloa helpottaa ja mieltä rauhoittaa näkökulmaa vaihtamalla:

Mitkä asiat arjessani ja elämässäni ovat hyvin?

Onko minulla juuri nyt, tässä hetkessä oikeasti mitään hätää?

Mistä asioista voin olla tyytyväinen ja iloinen?

Asioita joista voi olla kiitollinen löytyy lähestulkoon aina. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Niitä voi käydä mielessään läpi, ne voi kertoa jollekin tai niitä voi kirjoittaa itselleen ylös.

Kiitollisuus ei synny itsestään

Kiitollisuuden tunne ei synny itsestään. Näkökulman vaihtaminen edellyttää tietoisuutta omista ajatuksista ja niiden vaikutuksesta tunteisiin.

Ajatuksemme kulkevat aivoissa usein sitä helppoa, valmiiksi tallattua polkua. Sen takia tapa ajatella ei muutu yhdestä päätöksestä. Tarvitaan useita toistoja, jotta saamme luotua aivoihimme uusia uomia.

Kun kiitollisuuden ajatuksia on tietoisesti ja säännöllisesti toistanut, ajatukset suuntautuvat yhä helpommin tälle uudelle polulle. Voi huomata, että jossain arjen hankalassa tilanteessa ajatukset saattavatkin kääntyä vaivattomammin kiitollisuuden aiheisiin.

Arjen hässäkän keskellä tarvitsemme toistuvaa muistuttamista siitä, että moni itsestäänselvänä pitämämme arkinen asia onkin luksusta. Joka päivä.

Lue myös:

Näkökulman vaihtaminen vaikuttaa hyvinvointiin

Onko arkesi sellaista, jota haluat elää

Seuraa Stressitohtoria Facebookissa

kiitollisuus voimavarana

Kuva: Philipp Cordts

hyvinvointi stressi mieli onnellisuus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *