Introvertti, luo itsellesi sopiva arki

Heräät ja vietät rauhallisen aamun. Päivällä uppoudut johonkin sinua kiinnostavaan asiaan, etkä huomaa ajankulua. Tunnet, kuinka tällaisen tekemisen jälkeen olet energinen ja hyväntuulinen. Päivän aikana olet saanut välillä vajota omiin ajatuksiisi itseksesi. Illalla vaihdat kuulumisia kahden kesken sinulle tärkeän ihmisen kanssa.

Edellä voisi olla kuvattuna jonkun introvertin ihannepäivä.

Miltä tuntuisi olla oma itsensä?

Introvertille tulee todennäköisesti eteen useita tilanteita, joissa hänen odotetaan toimivan itselleen luontaisen tavan vastaisesti. Ongelmia alkaa syntyä silloin, kun näitä tilanteita tulee jatkuvasti, introvertti ei ehdi palautua tällaisista tilanteista riittävästi tai hän alkaa ohjautumaan ja tekemään valintoja elämässään muiden ihmisten olettamusten mukaan.

Olettamat siitä, millä tavalla esimerkiksi jokin työ pitää tehdä tai millä tavalla vietetään vapaa-aikaa voi poiketa huomattavasti siitä, millä tavalla introvertti haluaisi toimia. Mikään tapa ei ole automaattisesti oikea tai väärä. Usein samaan tavoitteeseen voi päästä useampaa eri reittiä. Tietyt tavat toimia voivat kuitenkin olla vahvasti vallitsevana oletusarvona.

Mutta mitä jos introvertti päättäisi, että pysyisi uskollisena omalle luontaiselle taipumukselleen ja tyylilleen tehdä asioita ja tekisi omannäköisiä valintoja elämässä? Uskoisin, että useamman introvertin elämänlaatu kohenisi ja turha vääränlaiseen muottiin tunkemisen tuska helpottaisi.

Miten järjestää arki omannäköiseksi?

Introvertit eivät tietenkään ole keskenään samanlaisia. Introvertit eroavat toisistaan muun muassa siinä, kuinka vahvana introversio heissä on ja mitä muita temperamenttipiirteitä heillä on. Esimerkiksi herkällä introvertilla on hieman erilaiset tarpeet, kuin ei-herkällä. Ja tottakai mielenkiinnon kohteet ja muut vahvuudet ovat erilaisia introverttien välillä.

Jos introverttina haluaa lisätä hyvinvointiaan, arki kannattaa pyrkiä muokkaamaan omannäköiseksi. Sellaiseksi, jossa ei tarvitse jatkuvasti olla jotain muuta, mitä luonnostaan on. Itseltään voi kysyä esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:

1. Pääsenkö käyttämään introverttipiirteitäni?

Minkä asian tekeminen tuo sinulle hyvää oloa, lisää energiaasi? Minkä tehtävän keskellä huomaat uppoutuvasi niin, että ajankulu unohtuu? Minkä asian parissa tunnet olevasi täysin oma itsesi? Raivaa tällaiselle tekemiselle tilaa kalenteristasi.

Introvertit ovat yleensä vahvimmillaan sellaisessa tekemisessä, jota he saavat tehdä itsenäisesti. Syventyminen, jonkin asian tutkiminen tai esimerkiksi johonkin luovaan tekemiseen uppoutuminen antavat introvertille usein energiaa.

2. Kuinka paljon haluan venyttää introversioni rajoja?

Introvertti voi venyttää ja joutuukin venyttämään rajojaan ja toimimaan välillä ekstrovertimmin. Kuitenkaan kukaan muu kuin introvertti itse ei voi tietää, kuinka paljon rajoja voi venyttää kuormittumatta liikaa.

Kokeilemalla selviää, kuinka paljon omia introvertin rajoja voi venyttää. Kun tiedät omat rajasi, pidä niistä jämäkästi kiinni. Muista, että ekstrovertti tai edes toinen introvertti ei voi tietää, millaista on elää juuri sinun nahoissasi.

3. Onko arjessa tarpeeksi aikaa?

Introvertille tiukkaan aikataulutettu arki voi olla hyvin kuormittavaa. Introverteille aikapaine ja deadline eivät tuo sellaista hyvää energiapiikkiä, mitä ehkä ekstroverteille. Sen sijaan se, että tekemisille on riittävästi aikaa ja oma paikkansa kalenterissa, voi olla tärkeää introvertin hyvinvoinnin kannalta.

Yksinkertaistaminen eli tekemisten, tavaroiden, tapahtumien ja muiden ärsykkeiden karsiminen arjesta tuo usein lisää aikaa ja ilmavuutta arkeen ja voi vaikuttaa huomattavasti introvertin hyvinvointiin.

Lue myös:

Kehitä introvertin vahvuuksiasi

Arjen yksinkertaistaminen voi olla hyödyksi introvertille

Omien rajojen vetäminen tukee hyvinvointia

Seuraa Stressitohtoria Facebookissa

introvertti ja arki

Kuva: Elijah Hiett

hyvinvointi stressi onnellisuus mieli
Kommentit (2)
  1. Introvertti
    5.4.2020, 12:00

    Moikka! Mulla olis postaustoiveena konfliktien pelko parisuhteessa

    1. Moikka! Kiitos toiveesta, näitä on aina mukava saada 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *