Tunteiden tukahduttaminen voi juontua haitallisesta skeemasta

Onko sisällesi kertynyt vihaa, surua tai mielipahaa, joita et ole ilmaissut millään tavoin? Tuntuuko, että sinun on hallittava tunteitasi niin, että sinusta näkyy vain “järkeä käyttävä puoli”?

Emotionaalisen estyneisyyden skeema

Tunteiden tukahduttaminen voi juontua emotionaalisen estyneisyyden skeemasta. Yksi tavanomainen syy tämän skeemaan syntyyn on se, että on joutunut lapsuudessaan kokemaan häpeää aikuisten taholta tilanteissa, joissa on ilmaissut tunteitaan spontaanisti tai että joidenkin tunteiden näyttämisestä on saanut rangaistuksen.

Emotionaalisen estyneisyyden skeema on myös osittain kulttuurisidonnainen. Suomalaisessa kulttuurissa tunteiden näyttäminen on jo pitkään ollut kontrolloidumpaa.

Emotionaalinen estyneisyys voi näyttäytyä esimerkiksi joillain seuraavista tavoista:

  • vaikeutena ilmaista kiukkua
  • vaikeutena ilmaista iloa tai kiintymystä
  • vaikeutena ilmaista omaa haavoittuvuutta tai kommunikoida omia tunteita ja tarpeita
  • liiallinen järjen painotus tunteiden kustannuksella

Jos skeemaa ylikompensoidaan, tunteita saatetaan tuoda esille liiallisen korostuneesti, esimerkiksi heittäytymällä ryhmän piristäjäksi ja hauskuuttajaksi.

Pienin askelin tunteiden ilmaisuun

Emotionaalisen estyneisyyden skeemaa ei pidä sekoittaa siihen, että toiset ihmiset näyttävät tunteitaan ylipäätään vähemmän ja hillitymmin. Skeemaa työstettäessä tavoitteena ei ole se, että ihmisestä tulee tunteita jatkuvasti ja joka puolelle näyttävä tai räiskyvä persoona.

Tavoiteltavana asiana voisi pitää sitä, että vaikeista tunteista pystyisi kertomaan ja keskustelemaan sen sijaan, että tukahduttaa ja pitää ne sisällään. Yhtä lailla ilon ja kiintymyksen tunteita voi opetella tuomaan esiin pienin askelin, ja elämään kannattaa lisätä niitä ruokkivia asioita ja tekemisiä.

Omien huolien ja tunteiden kuulijaksi on hyvä valita sellainen henkilö, joka ei lyttää, vähättele, arvostele tai suutu, vaan aidosti kuuntelee ja hyväksyy tunteet. Tämä on tärkeää, sillä emotionaalisen estyneisyyden taustalla voi olla häpeää tunteiden näyttämisestä. Jos tunteiden ilmaisu johtaa uudestaan häpeän kokemukseen, skeemaan liittyvät ajatukset saavat vahvistusta.

Lue myös

Tunteiden tukahduttaminen voi sairastuttaa

Miten tunnistaa sairastuttava reippaus ja vaativuus?

Aina ei tarvitse pärjätä yksin

Seuraa blogia Facebookissa

emotionaalisen estyneisyyden tunnelukko

Lähde: Young et al. Skeematerapia

Kuva: Priscilla du Preez

hyvinvointi mieli stressi ihmissuhteet
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *