4. Epäonnistumiset kuuluvat muutokseen

Muutoksen tekeminen tuskin soljuu läpi ilman vastoinkäymisiä, virheitä ja epäonnistumisia. Ensimmäisen vastoinkäymisen tai virheen jälkeen ei kannata laittaa hanskoja tiskiin. Ne kuuluvat asiaan! Muutoksen tekeminen ei ikinä ole suoraviivainen tie, koski muutos sitten mitä tahansa asiaa. Mutkia tulee eteen, joten sinnikkyyttä ja joustavuutta on hyvä olla matkassa mukana.

Virheitä, vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia kannattaa tutkailla suurella uteliaisuudella. Miksi näin kävi? Miten voin toimia seuraavalla kerralla toisin? Tarvitseeko minun tarkistaa matkani suuntaa? Jos tekemäsi asiat eivät johda sinua lähemmäksi toivettasi vaikka yrität ja yrität, on aika tehdä jotain toisin. Johtotähdestä ei pidä luopua, mutta kannattaa kokeilla muita polkuja ja keinoja seurata sitä.

Epäonnistumiset saattavat myös joskus kertoa liian tiukoista tavoitteista. Yksi muutoksen onnistumisen edellytys on, että muutos on realistisella pohjalla. Jos olet ollut vuosikaudet sohvaperuna, et muutu kahdessa viikossa sportti-ihmeeksi. Tai jos haluat aloittaa yritystoiminnan, olet tuskin parin kuukauden päästä menestyvä yrittäjä.

Mielemme aiheuttamat haasteet ja vastoinkäymiset muutoksen tekemiselle ovat ymmärrettävissä helpommin, kun tarkastelemme aivojen toimintaa:

Vakiintuneet tapamme toimia ovat muodostaneet aivoihimme hermoratoja. Kun haluamme tehdä muutoksen ja toimia toisin, meidän on luotava uusia hermoyhteyksiä. Tämän vuoksi uusien asioiden tekeminen tai tavoistamme poikkeaminen tuntuu aluksi vaikealta ja työläältä. Mutta mitä useammin teemme asiat uudella tavalla, sitä vahvemmaksi nämä hermoradat muodostuvat. Ja sitä helpommaksi uuden asian tekeminen muuttuu.

elämänmuutos epäonnistumiset

Kuva: Tommy Lisbin

hyvinvointi stressi mieli onnellisuus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *