Aina ei tarvitse pärjätä yksin

Tunnet, kuinka huolet kasaantuvat tai jokin isompi mieltäsi vaivaava asia paisuu yhä suuremmaksi tuskaksi. Samaan aikaan yrität keksiä keinoja selvitä huolta aiheuttavasta asiasta. Mietit pääsi puhki erilaisia ratkaisuja. Jossain vaiheessa huomaat epätoivon tunteiden hiipivän mieleesi. Tuska lisääntyy ja kehossa tuntuu ahdistusmöykky. Et puhu suurentuneesta huolesta tai tuskastasi muille. Voi olla, että läheisesi tietävät minkä asian kanssa painit, mutta yrität esittää reipasta ja pärjäävää.

Miksi vaikenemme, kun meillä on paha olla?

Joskus kun kamppailemme jonkin vaikeuden kanssa, yritämme selvitä siitä yksin. Siitäkin huolimatta, että yleensä pelkkä asioiden ääneen sanominen toiselle voisi helpottaa edes hiukan oloamme.

Mutta miksi ihmeessä moni meistä vaikenee juuri silloin, kun voisi olla hyvä puhua tai pyytää apua? Yhtenä tekijänä voi vaikuttaa kiintymysmalli, jonka olemme oppineet jo vauvana. Vauvana vanhempaan tai ensisijaiseen hoitajaan muodostunut kiintymyssuhde vaikuttaa hyvin paljon siihen, millä tavoin toimimme aikuisena ihmissuhteissamme. Jos kiintymyssuhteemme on muodostunut turvattomaksi ja vältteleväksi, olemme vauvana oppineet, että toisten ihmisten apuun ei kannata luottaa. Vauvana on saatettu jättää toistuvasti yksin itkemään ja selviytymään omien vaikeiden tunteiden kanssa.

Aikuisena välttelevä kiintymysmalli tulee esiin esimerkiksi siten, että yritämme pärjätä yksin, ja avun pyytäminen tai oman haavoittuvuuden ja heikkouden näyttäminen on vaikeaa.

Saatamme myös vaieta pahasta olostamme siksi, että emme halua lisätä läheistemme taakkaa omilla huolillamme ja vaikeuksillamme. Näyttelemme kaikin tavoin reipasta, vaikka sisällämme mylvii kaaos.

Hiljaisuutemme voi myös johtua siitä, että haluamme ensin itse selvitellä asiaa päämme sisällä tai yrittää etsiä ongelmaan jonkinlaista ratkaisua. Itse huomaan, että joistain asioista on suorastaan vaikeaa puhua, ennen kuin olen ensin jäsennellyt ongelmaa omassa päässäni.

Miten voisimme auttaa itseämme ja toisiamme?

Huolten puhuminen ääneen voi helpottaa kummasti, ja joskus pelkkä toiselle puhuminen saattaa auttaa selkeyttämään omia ajatuksia. Kun huolia pyörittää liian kauan vain omassa mielessään, niihin ei saa niin helposti etäisyyttä ja perspektiiviä. Silloin myös ratkaisujen näkeminen voi olla vaikeaa. Alla joitain asioita, jotka saattavat helpottaa huolista ja ongelmista keskustelua. Kuuntelijan roolikin on taitolaji, joten pari vinkkiä myös siihen.
Kun mieltä painaa huoli

1.Valitse ihminen.

Jos haluat jakaa huolen jonkun kanssa, valitse ihminen, jolle kaikkein mieluiten sen kertoisit. Kuuntelijan ei tarvitse aina olla se läheisin ihminen. Saatamme huomata, että läheisellemme voi olla vaikeaa nähdä meidän kärsivän ja ottaa vastaan kaikkea sitä huolta ja taakkaa, jota kannamme. Joskus jopa aivan ulkopuolinen ihminen voi olla joissain tilanteissa parhaalta tuntuva kuuntelija.

2. Valmistaudu ja valitse tilanne.

Huolet voivat aiheuttaa pelkoa ja pelko taas vihaa, jolloin vaarana on, että tiuskaiset asiasi läheisellesi puoli huolimattomasti tilanteessa, jossa keskustelulle ei ole edes aikaa. Jos haluat jakaa huolesi läheisesi kanssa, voit kokeilla seuraavaa:

Mieti ensin, millä tavoin voisit tuoda huolesi esille. Mitä rauhallisemmin ja jäsennellymmin pystyt asian esittämään ja mitä rauhallisemmassa tilanteessa voit keskustella, sitä parempi. Tällöin läheisesi ei ehkä tempaudu niin helposti ison tunnekuohun valtaan ja pystyy myös helpommin ottamaan vastaan huolesi.

Kun olet kuuntelijan roolissa

1.Kuuntele.

Kuuntelijan tärkein tehtävä on kuunnella. Ei antaa neuvoja, ei ensisijaisesti puhua. Mikään ei turhauta huolistaan kertovaa yhtä varmasti kuin ihminen, joka osaa jo ensimmäisen lauseen jälkeen kertoa tarkalleen, mistä kiikastaa ja mitä pitäisi tehdä. Anna huolen kertojalle mahdollisuus puhua niin kauan, kuin hän haluaa puhua. Vaikka tietäisit aivan pommin varman ratkaisukeinon asiaan, malta mielesi, ja kuuntele ensin.

2. Esitä kysymyksiä.

Kuuntelijan toiseksi tärkein tehtävä on esittää kysymyksiä. Kun esität kysymyksiä, sitä paremmin autat huolen kertojaa analysoimaan tilannettaan ja ehkä keksimään ratkaisuja tai uusia näkökulmia tilanteeseen. Tässä vaiheessa voi toki jo antaa neuvoja tai ehdottaa joitain ratkaisuja, mutta nekin voi ilmaista kysymys-muodossa.

Lopulta tärkeintä on ymmärtää, että vahvin ei ole se joka yrittää pärjätä aina yksin, vaan se joka pyytää apua toisilta, kun omat keinot alkavat olla vähissä tai tuska täyttää mielen.

Lue myös:

Lapsuuden kiintymysmallit ohjaavat aikuisuuden ihmissuhteita

Ihminen tarvitsee ihmistä – yksinäisyys on iso stressitekijä

Seuraa blogia Facebookissa

avun pyytämisen vaikeus

Kuva: Annie Spratt

hyvinvointi mieli stressi ihmissuhteet
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *