Stressitohtori
Stressitohtori

Kuukausi: tammikuu 2016

Irti turhan tavaran oravanpyörästä

Kuten teistä osa tietää, olen suuri yksinkertaistamisen puolestapuhuja. Niin tavarat kuin turhat velvollisuudet ovat saaneet kyytiä. Mutta en ole minimalisti enkä missään nimessä voi sanoa, ettenkö pitäisi kauniista tavaroista. Minähän pidän ja paljon. En silti…

  • 1

Se kasvaa, mitä ajattelet

Mentaalivalmentaja Minna Marsh on tehnyt vuosien varrella töitä monien eri ikäisten ja eri aloilla toimivien ihmisten kanssa. Marsh kertoo uusimmassa kirjassaan, että eniten ihmisiä pyörittää tämä ajatus: Mitä muut minusta ajattelevat? Yllä oleva ajatus johtaa usein turhaan…

  • 0

Kun syömisestä tulee stressi

Olen välillä kurkkua myöten täynnä kaikkia ruokavaliokeskusteluja. Enkä edes siksi, että olisin vahvasti jotain mieltä ravintoasioissa vaan lähinnä siksi, että olen saanut vuosien varrella stressata omasta syömisestäni aivan riittävästi. Murehtiminen kannattaisi kuitenkin pitää aisoissa. Stressi on nimittäin vatsan ja suoliston kunnolle…

  • 4

Vinkki tunteiden ohjaamiseen

Kirjoitin aiemmin, että ajatuksemme vaikuttavat siihen mitä tunnemme. Mutta tunneryöppy saattaa yllättää myös ennen kuin minkäänlaista tietoista ajatusta on pälkähtänyt päähän. Tunteiden tulva voi vyöryä yhtä lailla liikenteessä kuin hikisenä ja väsyneenä kaupassa, kun sietokyky on lähellä nollaa. Ja se…

  • 2

Sisäisellä motivaatiolla kiinni muutokseen #Timmikuu

Kauneusjaterveys.fi ja FitFashion.fi haastavat mukaan Timmikuuhun. Haasteena on parantaa omia elämäntapoja ja lisätä omaa tai muiden hyvinvointia. Tammikuu on perinteisesti ollut tavoitteiden asettamisen aikaa. Uusia juttuja on mukava suunnitella niin kauan, kun niiden tavoitteleminen ei johda sitku mä saan tän tai sitku mä…

  • 0

Yksinkertaista ympäristöäsi ja löydä ilo

Vuoden alku on tunnetusti uuden aikaa, jolloin tekee mieli aloittaa puhtaalta pöydältä. Halusin itsekin ravistella syksyn harmauden niskastani ja keskittyä energian lisäämiseen. Ensitöikseni intouduin karsimaan ylimääräistä tavaraa. Kovin suuresta mylläkästä ei ollut kyse, koska olen jo vuosia sitten…

  • 7