Ruuhkavuosipsykoosi
Ruuhkavuosipsykoosi

”Sinä olet katastrofiajattelija”

Paniikkikohtaukset eivät jätä rauhaan. Rauhoittavaa menee nyt sen verran, että Abilifya tiputetaan, ja koitetaan saada rauhoittavien määräkin laskuun. Luulen että osittain kohtaukset johtuvat jos minulle tulee rauhoittavasta vieroitusoireita; esimerkiksi eilen en ottanut aamulla lainkaan rauhoittavaa, ja päivällä sain tosi voimakkaan kohtauksen.  Vihaan niitä kohtauksia. Se tärinä, pahoinvointi, huimaus, kuoleman pelko, se on jotain niin hirveää. Ja näitä on ollut nyt melkein päivittäin. Onneksi huomenna on terapia, ja toivotaan että Abilifyn tiputtaminen auttaa, eikä vie kaikkea hyvää pois  mitä se on tuonut. Ärsyttävää tämä lääkkeillä kikkailu, mutta ei tälle nyt mitään voi.

En päässyt veljeänikään moikkaamaan, tänäänkään, kun pelkkä Emotionissa käynti aiheutti pientä pakokauhua. Phuuh. Otin aamulla rauhoittavan, ja kun alkoi lähestymään aika hakea pienet päiväkodista, tunsin kuinka sydämeni alkoi taas hakkaamaan ja raajani, lähinnä kädet puutuivat, alkoi pyörryttää. Voiko tämä aiheuttaa paniikkikohtauksen, omien lasten päiväkodista hakeminen? Mitä pelkään? Kiukuttelua? Sosiaalisia tilanteita? En tiedä. Mutta eikö ole surullista että tällaisestakin voi saada kohtauksen aikaiseksi? En todellakaan ole se minä, jonka minä tunnen. Olen joku ihan muu ihminen. Normaali minä ei ahdistuisi tällaisesta asiasta, vaan lähtisi hyvillä mielin hakemaan lapsia ja vaihtaisi kuulumiset hoitotätien kanssa. Luoja kuinka vihaan tätä. Ja sitten kun pelkään kohtauksen tulevan niin sehän ihan varmasti tulee. Tunnen olevani jonkinlaisessa oravanpyörässä enkä pääse sieltä pois. Tuntuu että olen häkissä ajatusteni kanssa, ja haluan päästä sieltä pois mutten pääse. Taistelen ajatusteni kanssa tilasta hengittää.


Vai ahdistuinko siitä, kun tiesin että puolisolla menee tänään pidempään? Lankojen pitäisi pysyä minun käsissäni. mitä jos ne eivät pysykään? Mitä voisi muka tapahtua? Lapset voivat kiukutella mutta se on ihan normaalia, ovathan he juuri olleet pitkän päivän hoidossa. Haluan olla se minä, joka ei stressaa tällaisia asioita.

Välillä tuntuu että ajattelen ihan liikaa. Tai että mielikuvitukseni lähtee hirveän herkästi laukkaamaan.

Katastrofiajattelija, niin psykologi minusta kerran sanoi. Ajattelen aina pahinta, ennemmin kuin ajattelisin jotain hyvää. Katastrofiajattelija. No, se minä taidan tosiaan olla. Alan ymmärtää miksi hän sanoi niin. Kerroin hänelle että suurin piirtein pelkään kuolevani ampiaisen pistoon. Kyllä. Pelkään sitä oikeasti. Pelkään että se pistää minua kaulaan, tai, että olen allerginen sen pistolle. Pelkään myös etten pääse siitä eroon, vaan se pistää aina uudestaan ja uudestaan. Tässä on vain yksi hyvä esimerkki minun katastrofiajattelustani.

Ehkä Abilifyn laskeminen auttaa tähän liialliseen ajatteluun ja stressaamiseen. Että osaisin ottaa rennosti enkä jännittäisi koko ajan jotain. Olen koko ajan tietynlaisessa valmiustilassa ajatusteni kanssa. En osaa rentoutua.

Kenties huomenna olen taas viisaampi terapian jälkeen, ja heti huomenna tiputan Abilifyn. Katsotaan miten sitten lähtee sujumaan.

Pitäkää peukut, ja vaikka ne varpaatkin pystyssä että tästä alkaisi seuraamaan jotain parempaa.

Kommentit (4)

  1. Vuoden Äiti

    Tuttuja ajatuksia. Enpä just muuta osaa sanoa.

    Terkuin toinen katastrofiajattelija

    • Jonna – Ruuhkavuosipsykoosi

      Tsemppiä! Ei ole aina helppoa olla.

  2. Sara

    Mäkin olen samanlainen, pelkään myös ampiaisia kuollakseni 🙂 Mikä annostus sulla menee Abilifya? Mulla nousi ihme paniikit kun sitä nostettiin 15 milliin, olin kokoajan hermostunut ja peloissani vaikka mitään selvää syytä sellaiseen ei ollutkaan, sitten annostusta laskettiin takaisin 10 milliin ja nuo oireet hävisivät.

    • Jonna – Ruuhkavuosipsykoosi

      Ooh, kohtalotoveri Mulla on mennyt abilify 15mg, ja tänään tiputin kymppiin Toivottavasti oireet häviää multakin 🙂

      Joo ampiaiset on kamalia 😫

Kommentoi »

Vastaa