Ruuhkavuosipsykoosi
Ruuhkavuosipsykoosi

R niin kuin raudanpuute

”näytät tosi väsyneeltä”

”oot hirveen kalpea”

”ootko nukkunut viime aikoina?”

”oot ku joku kalkkilaivan kapteeni”

Mm. Ylläolevia lauseita olen tottunut kuulemaan. Monen vuoden ajan.

Kerroin aiemmin kuinka yritin saada terveyskeskuksesta aikaa lääkärille, jotta olisin päässyt mittauttamaan ferritiiniarvoni, eli toisin sanoen rautavarasto-arvoni.

En saanut aikaa edes lääkärille, mitä ihmettelin suuresti. Eipä siinä vastaan inttäminen auttanut, oli parempi vetäytyä vaan ja miettiä uutta suunnitelmaa.

Sitten sen eräänä päivänä keksin; kysyn olisiko mitenkään mahdollista saada psykiatrian polilta lääkäriltä lähetettä kokeisiin. Sain sen!

Miksi halusin mittauttaa ferritiinin? Se mitattiin viime vuonna, ja silloin lukema oli 6, eli aivan super huono. Väsymystä, palelua, huimausta, uupuneisuutta, hengästymistä ihan pienestä, kaikin puolin vetämätön olo, ja läheisten ”kauhea kun oot kalpea” – kommentit laittoivat hälytyskellot soimaan, että nyt kyllä joku mättää. Minähän syön aktivoivia lääkkeitäkin, niin miten voin koko ajan olla niin väsynyt ja voimaton. Ja tätä oireilua on ollut vuosia.

Tänään sitten kävin kokeissa, ja mikäs sieltä paljastui; raudanpuute. En mene tarkemmin arvoihin, mutta sen sanon että ne tarkoittavat totaalityhjiä rautavarastoja. Nyt, nyt pääsen vihdoin aloittamaan sen rautakuurin, kun arvot on mitattu. Olo on tietyllä tapaa helpottunut, tai ainakin toiveikas; alkaisiko rautakuuri auttamaan oloon, piristynkö, väistyykö kamala väsymys ja saanko väriä kasvoihin?

En ennen viime vuotta edes tiennyt mikä on ferritiini, mutta työterveyslääkäri laittoi minut kattaviin verikokeisiin, ja tuo ferritiini mitattiin. Hyvä niin.

Olen väkisinkin miettinyt illan aikana, onko masennukseni masennusta, vai raudan puutteesta johtuvaa väsymystä ja väsymyksen aiheuttamaa alakuloa. Vaikea selittää, mutta mielessäni kävi ajatus että mitä jos en olekaan masentunut, olen vain totaalisen väsynyt ja uupunut huonojen rauta-arvojen vuoksi.

Tai onko raudanpuute laukaissut minulle masennuksen? No, tämä on tällaista jossittelua. Kunhan olen selvinnyt tulevasta leikkauksesta, otan yhteyttä terveyskeskukseen ja pyydän uudemman kerran lääkärille aikaa.

Huomenna on leikkauspäivä. Jännittää aivan valtavan paljon. Minun pitää olla sairaalassa aamukahdeksalta, ja matkaan menee kolme varttia, joten aikaisin on lähdettävä liikkeelle. Joudun melko varmasti olemaan yön yli sairaalassa, mutta se ei haittaa. Kaikki ovat siihen asennoituneita.

Mahdankohan saada nukuttua tänä yönä. Toivottavasti.

Kommentit (7)

  1. afeatherinthewind

    Tuttu juttu. Minulla oli hemoglobiini yli 150, mutta siitä huolimatta rautavarastot aivan tyhjillään. Valtava väsymys helpotti heti vähän, kun sain rautakuurin ja asia vihdoin tutkittiin!

    • Ruuhkavuosipsykoosi

      Mulla myös hemoglobiini aina ollut hyvä, minkä takia varmaan ferritiiniä ei ole katsottukaan🤔 mahtava kuulla että rautakuurin auttoi!

  2. Marika

    Olen pohtinut samoja asioita. Kuukausi sitten mitattiin ferritiini ja alkoi rautakuuri. Mikä johtuu mistäkin? Olisinko pärjännyt ilman masennuslääkitystä, jos ferritiini olisi mitattu jo aiemmin? Mahdollisesti. Kärsin masentuneisuudesta etenkin kuukautisten jälkeen, olo tuli patemmaksi ennen seuraavien alkamista, kunnes se taas huononi.

    • Ruuhkavuosipsykoosi

      Kyllä, ihan samoja mietteitä itselläni. En tiedä, miksi sitä ferritiiniä ei niin helposti oteta, vaan tuijotetaan pelkkää hemoglobiinia. Tsemppiä sinulle! <3

  3. Rautaa suoneen

    Oliko toisessa mittauksessa vielä alempi kuin tuo 6? Jessus, minulla oli 14 ja olin ihan zombi! Laahustin eteenpäin, hengästyin, en pystynyt keskittymään.

    • Ruuhkavuosipsykoosi

      Ei onneksi ollut alempi, mutta alhainen kyllä. Täällä toinen laadustava zombi jonka keskittymiskyky on täysi nolla. Toivottavasti olet saanut arvosi nousemaan!

  4. MirvaAnnaMarian

    Kirjoitin just eilen blogiin postauksen tästä aiheesta http://mirvaannamarian.indiedays.com/2018/11/28/rautainfuusio-2/ johon linkkasin myös aiempia kirjoituksiani raudanpuutteesta ja sen hoidosta. Kun sain raudanpuutteen hoidettua, tuntuu kuin olisin saanut uuden elämän <3

Kommentoi »

Vastaa