Ruuhkavuosipsykoosi
Ruuhkavuosipsykoosi

Moi, mä oon ujo

Ujous on arkuutta uusien ihmisten edessä tai yllättävissä sosiaalisissa tilanteissa. Tällöin ujo ihminen kiusaantuu ja tuntee itsensä epämukavaksi, ja hänen on vaikea olla vuorovaikutuksessa ja ilmaista itseään. Tuntemukseen voi liittyä nolostumista ja häpeää. Usein ujous liittyy vain kohtaamisen alkuvaiheeseen ja hälvenee kun henkilö tutustuu toisiin.

Lähde: Wikipedia

Uskotko jos kerron että olen hemmetin ujo ihminen? Kirjoitan täällä blogimaailmassa aika suoraan asioistani, mutta oikeasti olen ihan älyttömän ujo.

Olen ollut aina. Lapsena oli kiusallista jos piti ”väkisin”  yrittää tutustua johonkin samanikäiseen lapseen, ja sitten kaikki sukujuhlat ym. Apua. Tuttuja ihmisiä juu, mutta kun heistä suurinta osaa ei ollut nähnyt aikoihin niin oli vaikea jutella mistään. En osannut jutella. Kymmenennen ”kylläpäs sinä olet kasvanut” – lauseen jälkeen tosin ei allekirjoittanut ollut oikein muutenkaan juttutuulella, haha.

Ujouteen liittyy usein herkkyyttä, myötätuntoa ja kykyä kuunnella ja ymmärtää muita. Ujous ei välttämättä kerro rohkeuden puutteesta, huonosta itsetunnosta tai haluttomuudesta olla muiden ihmisten kanssa. Ujo ihminen voi vaikuttaa ylimieliseltä tai vihamieliseltä silloinkin kun ei sitä ole. Ujo ihminen saattaa yrittää kätkeä ujoutensa sarkasmiin ja kriittisyyteen, jolloin hänestä syntyy kuva kylmänä ja tunteettomana.

Lähde: Wikipedia

Koulussa olin aina hiljainen. Minulla on aika raskas koulukiusaamistausta, joka suurelta osin vaikuttaa hiljaisuuteen ja ujouteeni. (Voit lukea koulukiusaamista käsittelevät postaukset täältä jtäältä.)

Pelkäsin kirjaesitelmien pitämistä, vihasin sitä jos opettaja valitsi minut lukemaan jonkin osan tekstistä, tai laittoi minut vastaamaan vaikka en edes viitannut. Pelkäsin kaikkea esillä oloa.

Mutta ujo olen edelleen. Kun on lasten synttärit, tai jotkut muut juhlat, olen todella jännittynyt, en tiedä kuinka pitäisi olla, ja saatan kuljeskella ympäriinsä kun en osaa asettua aloilleni. Olen ehkä maailman huonoin avaamaan keskusteluja, kun pelkkä ”kahvi on tippunut” – lauseen sanominen jännittää. Vaikka paikalla on vain hyvänen aika tuttuja ihmisiä! Tuttuja ihmisiä, minun omassa kodissani, mutta sellaista se on kun on luonteeltaan ujo. Olen usein miettinyt onko ujouteni  ujoutta, vai sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Toisaalta, mihin siinäkin sen rajan vetäisi.

Minulla kestää joskus hyvin kauan saavuttaa se piste ihmisten kanssa että pystyn olemaan täysin rennosti oma itseni. Mutta kun se raja ylittyy, olen ihan eri ihminen. Kaikille ei ehkä uppoa hieman omalaatuinen huumorintajuni, ja ei tarvitsekaan. Joskus pitää vain oikeasti miettiä mitä suustansa päästää, ettei vastapuoli ota siitä itseensä, tai taivastele että voi elämä mikä tuota ihmistä vaivaa.

Verbaalisesti olen ujo, sitten taas tekstin tuottamisessa minulla ei ole ongelmia. Pystyn kirjoittamaan aiheesta kuin aiheesta, mutta on joitain asioita joista en halua kirjoittaa; esim raha-asiat. Ne eivät tänne blogiini kuulu.

Uusien ihmisten tapaaminen on aina ihan hirveän pelottavaa ja kutkuttavaa. Oli se sitten kaverin uusi tyttöystävä tai joku tutun tuttu illanistujaisissa aina se jännittää. Jännittää ehkä myös sen takia kun pelkää että antaako itsestään ihan järjettömän pöljän ensivaikutelman. Kyllähän se pahin jännitys kuitenkin yleensä laantuu, kun on jutellut sen uuden, tuntemattoman ihmisen kanssa.

Ujouteeni liittyy ehdottomasti myös herkkyys. Olen kaikin puolin herkkä ihminen, vaikka sitä ei aina ehkä päällepäin uskoisi.

On usein mahdotonta piilottaa ujous muilta ihmisiltä. Ujouden merkkejä voivat olla esimerkiksi puhevaikeudet, änkytys, mumina, epäröinti, punastelu, vapina ja hikoilu.

Lähde; Wikipedia

Summa summarum; olen ujo, ja hyvin hitaasti lämpenevä. Minulla on heikko itsetunto, jota yritän parantaa koko ajan. En osaa jutella tuntemattomien ihmisten kanssa, ja usein ahdistun juhlissa joissa olen vieraana, jos joku tulee juttelemaan. Punastun helposti, jos joudun esim puhumaan muiden ihmisten keskellä. Mutta kun minun kanssani se tietty raja ylittyy, ei voi välttyä huonolta huumoriltani ja muilta oudoilta jutuilta. Ihan kuin minussa olisi kaksi eri ihmistä; se joka jännittää juhlien keskellä ja pelkää että joku tulee puhumaan, ja sitten se joka tykkää jutella ja jolla on aivan päättömät jutut.

Koen ujouteni ja herkkyyteni kuitenkin enemmän rikkautena kuin huonoina piirteinä. Niinkuin kirjoitin kuntouttavan alkuhaastattelu lomakkeeseen, kohtaan jossa piti kuvailla itseään; olen mielestäni ihan ok.

Kommentoi »

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.