Ruuhkavuosipsykoosi
Ruuhkavuosipsykoosi

Miten voin?

Tällä hetkellä riivaa ihan kunnon flunssa, joka on pakottanut sohvan nurkkaan litkimään litratolkulla teetä, mutta jos ei sitä oteta huomioon voin ihan hyvin. Lääkitys on nyt hyvällä mallilla, terapia on säännöllistä, nukun hyvin, olen ollut aamuisin pirteä, niin moni asia olossani on muuttunut.

Abilify menee nyt 20 mg annostuksella, ahdistusta ei ole ollut. Ampiaisfobiani on säiden viilenemisen myötä hieman laantunut, mieli odottaa kovasti kunnon syyskelien alkamista. Rauhoittavaa menee vielä päivittäin, ensi viikolla on hoitoneuvottelu jossa asia varmasti nousee taas esille. Rauhoittava lopetetaan kun talvi tulee, tavallaan odotan sitä paljon, koska vihaan olla riippuvainen lääkkeestä. Vaikka jonain päivänä tuntuisi ettei tarvitse sitä ottaa, iskee viimeistään iltapäivällä niin kamala olo että on pakko nöyrtyä ja ottaa kiltisti se lääke. Asteittainen lopetus edessä siis.

Olen ollut lasten kanssa hieman jaksavampi. Hermoni eivät ole ihan riekaleina koko ajan, eikä pinna pala heti jos esimerkiksi kuopus saa jonkin uhmakohtauksen. Olen jaksanut vähän leikkiä kuopuksen kanssa. Olen mielestäni silti edelleen huono leikkimään. Tuntuu että mielikuvitukseni on ihan olematon, enkä osaa leikkiä. Pienenä olin todella kova keksimään mitä erilaisempia leikkejä, mielikuvitukseni oli ihan mieletön, mutta nykyään olen ihan puulla päähän lyöty jos pitäisi leikkiä. Onneksi lasten kanssa voi leikkimisen lisäksi tehdä muutakin yhdessä; piirtää, askarrella, tehdä palapelejä, leipoa ym. mutta olisi silti mukavaa jos omistaisi leikkimisen taidon.

Minulle on hirmu tärkeä asia että olen jaksanut paremmin lasten kanssa. Haluan touhuta heidän kanssaan niin paljon kuin vain oloni sallii, haluan sylitellä heitä ja jutella päivän kuulumisista. Haluan että he eivät muista minua pelkästään väsyneenä ja kireänä, vaan lempeänä äitinä, turvallisena aikuisena jolle pystyi purkamaan pahan olonsa ja joka oli valmis lohduttamaan. Sairauteni kanssa tässä asiassa on  ollut haasteita, mutta onneksi nyt suunta on parempi.

Ensi viikolla on tosiaan hoitoneuvottelu. Jännitän, jatkuuko sairaslomani vielä. 99% varmuudella se jatkuu, onhan kuntoutustukipaperitkin täytetty jo valmiiksi. Silti minussa on koko ajan se pieni osa joka pelkää että minut pakotetaan jo töihin. Vaikkei se näin ole. Töiden aika tulee myöhemmin, aikaisintaan loppuvuodesta, ja pikku askelin, ei kertarykäisyllä kokopäiväiseksi.

Mielessäni on pyörinyt paljon vointini viime talvena. Voi veljet että olin huonossa kunnossa. En jaksanut aina edes pestä hampaita, saati käydä pesulla. Olen niin kiitollinen että oloni on nyt parempi, ja sopiva lääke löydettiin niiden kaikkien kokeilujen jälkeen. Puoli vuotta meni aika sumussa, joten nyt on aikakin nauttia paremmasta olosta.

Vaikka joskus tuntuisi kuinka epätoivoiselta ja paskalta, ei kannata antaa periksi,  vaan taistella vastaan. Itse taistelin vastaan, ja taistelen edelleen, ja aion selviytyä voittajana tästä taistelusta. En koe olevani parantunut, masennus on tuolla sisällä, se kytee siellä mutta yritän pitää itseni vahvempana enkä anna sille valtaa. Tämä ei aina onnistu, sen on saattanut huomata kirjoituksistani, kuinka jonain päivänä voin todella hyvin ja seuraavana aivan helvetin huonosti. Masennuksen kanssa päivät ja olot vaihtelevat.

Nyt kuitenkin kun voin paremmin, otan tästä olosta kaiken irti. On ihanaa kun ei itketä koko ajan, ei ahdista koko ajan, kaikki ei tunnu ärsyttävältä ja vastenmieliseltä.

Tällä hetkellä, tai ainakin tänään, voin hyvin.

Ps. I’m fine-paita on täysin sattumalta päällä 😀

Kommentoi »

Vastaa