Ruuhkavuosipsykoosi
Ruuhkavuosipsykoosi

Mitäs sitten kun ei enää masenna? Muutoskuvia vaikean vuoden varrelta.

Oloni on ollut nyt väsymystä lukuunottamatta hyvä. Tuntuu, että masennus on vihdoin saatu kuriin, väsymys vain on riesana, mutta siihen kokeilen nyt rautakuuria.

Aloin pohtimaan kirjoittamistani, se on ollut viime aikoina aika paljon sellainen, että höpöttelen arkikuulumisia, ja masennus on jäänyt taka-alalle. Millaista se sitten on, kun pitkän vaikean jakson jälkeen yhtäkkiä ei enää masenna? Tuntuuhan se ihanalta. Olo on kaikinpuolinen parempi, jaksan tehdä asioita joita en syvissä vesissä uidessa jaksanut tehdä.

Se tuntuu myös pelottavalta. Kun alitajuisesti koko ajan pelkää että kohta taas kosahtaa ja alkaa huonompi kausi. Ei pitäisi murehtia etukäteen vaan nauttia nyt tästä olosta, mutta väkisinkin se pelko siellä mielessä pyörii. Yritän jankuttaa itselleni että huonot päivät on pakko hyväksyä, ei joka päivä voi olla ruusuilla tanssimista ja hattarahöttöä, vaan välillä on huonompia päiviä, varmasti ihan kaikilla.

Pahimpana aikana en jaksanut tehdä mitään. Halusin vain nukkua. Tai edes tuijottaa vain kattoa. Yksin. En halunnut olla läsnä kenellekään. Nyt sylittelen lapsia ja leikin heidän kanssaan, pelaan lautapelejä ja juttelen. Nukutan iltaisin kuopusta – ilman sitä ärsytyksen tunnetta mikä minulla pahasti masentuneena oli. En jaksanut pitkiä nukutusmaratoneja, kun halusin vain itsekin nukkumaan. En edelleenkään suoranaisesti nauti kuopuksen nukkumaanmenon vetkuttelusta ja putkittämisestä, mutta olen oppinut sietämään sitä paremmin. Vielä tulee ne illat, kun kuopus ei halua minua viereensä nukkumaan käydessä, niin se on, ja kun ajattelen asiaa siltä kantilta, silmäni kostuvat. Tuo pieni ihminen kasvaa koko ajan ihan huimaa vauhtia.

Pahimpana kautena pesulle raahautuminen oli työlästä. Jopa hampaiden pesu tuntui kamalan vaativalta ja työläältä. En juurikaan meikannut, ei kiinnostanut enkä jaksanut. Nyt pidän huolta itsestäni ja hygieniastani. Meikkaan aika usein, koska tykkään tehdä sitä. Se piristää.

En pahimpina päivinä pystynyt käymään kaupassa, koska tunsin kaikkien tuijottavan minua, sillä tavalla pahasti. En pystynyt keskittymään ostosten tekoon, unohtelin mitä piti ostaa, kun halusin vain äkkiä pois sieltä. Nykyään menen kauppaan ilman ongelmia. En keskity muihin ihmisiin, vaan niihin omiin ostoksiini, katselen eri tuotteita ja jään haaveilemaan jostain. Kauppareissut ovat siis ihan erilaisia nykyään.

Masennus voi olla siis todella lamauttavaa, mutta sieltä on mahdollista nousta. Vaikka synkimpinä hetkinä tuntuu ettei toivoa ole ja kaikki on työlästä, ei toivoa saa menettää.  Toivon että muistan tämän itsekin, sitten jos huonompi kausi taas yllättää.

Jotenkin en usko että kuntoni menee enää niin huonoksi mitä se viime talvena oli. Nyt minulla kuitenkin on hyvä lääkitys, jolla kaikki kamalat psykoottiset oireet pysyvät kurissa. Lääkityksen tukena on säännöllinen terapia, ja lääkärikäynnit. Monta tahoa jotka pitävät huolta. Kulunut vuosi on myös opettanut paljon, ja olen vahvistunut ihmisenä. Olen lukenut kirjoja aiheesta, ja saanut niistäkin työkaluja omaan jaksamiseen. Olen oppinut delegoimaan asioita enkä yritä suoriutua kaikesta väkisin itse.

Olen tehnyt pieniä asioita, jotka ovat vaikuttaneet suuresti. Olen pakottanut itseni ulkoilemaan, ja todennut sen tekevän hyvää. Olen nähnyt ystäviä ja pitänyt yhteyttä heihin. Olen harjoitellut kahvilla käyntiä oikeassa kahvilassa anopin kanssa. Olen valokuvannut, sekä löytänyt itselleni joogan tankotanssin lisäksi. Olen opetellut puhumaan minulle kipeistä asioista. Olen puhunut sen sijaan että olisin padonnut kaiken paskan sisälleni ja antanut sen kasvaa valtavaksi möröksi. Monia hyviä työkaluja joiden kanssa jatkaa matkaa eteenpäin.

Olen opetellut antamaan itselleni luvan levätä, ja olen levännyt paljon. On ihanaa kun voi sanoa että en ole tällä hetkellä masentunut, väsynyt vain. Uskallan sanoa sen. En ole masentunut. Uskomatonta. Tämä lokakuun loppupuolella alkanut hyvä olo on jatkanut vahvistumistaan, enkä halua päästää siitä irti. Nyt haluan saada itseni ehyeksi jotta pärjään arjessa, lasten kanssa ja joskus sitten työelämän vaativissa kiemuroissa. Haluan tämän hyvän vireen jatkuvan, enkä palata enää tuohon karmeaan oloon. Mutta kuten olen aiemminkin kirjoittanut, masennuksen kanssa ei koskaan tiedä millainen päivä on tulossa, siksi pitää mennä päivä kerrallaan, välillä hetki kerrallaan. Ja koska hyvää oloa on kestänyt vasta vain vähän aikaa, on matka vielä pitkä.

Lopuksi erityiskiitos. En voi kuin ihailla puolisoani joka on jaksanut koko pitkän ja raskaan vuoden valittamatta. Hän on ollut täydellinen isä ja puoliso, kantanut vastuun kaikesta ja kaikista silloin kun minä en ole jaksanut. Tukenut, tsempannut ja kuunnellut aina, ihan aina, kun olen halunnut puhua. Auttanut löytämään ratkaisuja ongelmiin, lohduttanut ja ollut läsnä. Ei moni olisi jaksanut, mutta sinä jaksoit.

Kiitos.

Rakastan sinua M. 🖤

Kommentit (8)

  1. EH

    Mukava lukea ajatuksiasi ja nähdä muutoskuvia matkan varrelta. Tsemppiä ja rohkeutta sinulle!

    • Ruuhkavuosipsykoosi

      Kiitos mukavasta kommentistasi! 🙂 Kaikkea kivaa sinulle!

  2. Henna | Pölyä Pinnoilla

    Olipa ihana postaus ♡♡ Ja hyvät noi muutoskuvat. Ihan huikea muutos myös ulkomuodossa.

    • Ruuhkavuosipsykoosi

      Kiitos! <3 <3 kyllä, ero on huikea. Tuntuu oudolta katsoa näitä "ennen" – kuvia. Niistä paistaa voimakas väsymys ja suru.

  3. Hansu

    Kiva postaus!! Itekin on ihana pikkuhiljaa huomata asioita mitä jaksaa taas tehdä erilailla kuin masennuksen kourissa.

    • Ruuhkavuosipsykoosi

      Kiva että tykkäsit! 🙂 tsemppiä ja kaikkea kivaa sulle 🙂

  4. Tiuhti

    Kiitos kaunis kullan arvoisesta blogista! Tämä on toiminut minulle hyvänä vertaistukena, kun vähän samaa polkua kulkevana pystyn samaistumaan tosi hyvin moniin fiiliksiisi mistä kirjoitat. Hienoa että terapiasta on ollut apua sinulle ja voit paljon paremmin! 😊 Itse aloitin terapian vasta äskettäin ja toiveikkaana päivä kerrallaan parempaan mennään.

    • Ruuhkavuosipsykoosi

      Ihan mielettömän suuri kiitos ihanasta palautteesta! Paljon tsemppiä terapiaan ja elämän taipaleelle muutenkin <3

Kommentoi »

Vastaa