Ruuhkavuosipsykoosi
Ruuhkavuosipsykoosi

Miksi tankotanssi?

Rakas tankoni löysi vihdoin paikkansa kotoa. Enää ei tarvitse lähteä saunalle treenaamaan kun se on tuossa ihan hollilla koko ajan. Eilinen treeni kyllä palautti minut maanpinnalle. Tajusin että olen 2 vuotta harrastanut ja olen jälleen lähes alkeiden tasolla. Miten se on mahdollista? Hyvät treeniputkeni ovat katkenneet niin monta kertaa joko leikkaukseen tai sairastumiseen; on tullut tehohoitoa vaatinut keuhkokuume, vatsan tähystys, murtuma selässä, taas vatsan tähystys, influenssa ym ym. Näitä riittää. Tuntuu että aina kun olen päässyt hyvään vauhtiin niin on tullut jotain joka on sen pilannut.

Eilen treenatessani ei ollut itku kovin kaukana, ärräpäitä sen sijaan suusta tuli enemmän kuin tarpeeksi. Onneksi lapset eivät olleet kuulemassa. On tosi turhauttavaa palata lajin pariin ja huomata olevansa taas ihan ykkösruudussa.

No, eihän tälle muuta voi kun jatkaa treenaamista. Laji on kuitenkin sen verran koukuttava etten siitä luovu, ja varmasti ne vanhat liikkeetkin sieltä tulevat taas kun voimat lisääntyvät, olinhan kuitenkin juuri puolitoista kuukautta kokonaan pois tangolta sappileikkauksen ja siitä toipumisen vuoksi. Ja kun se toipuminenkaan ei voinut mennä oppikirjojen mukaan vaan venähti pitkäksi.

Miksi tankotanssi? Laji kehittää ja vahvistaa koko kroppaa, ja on kaunista katseltavaa, edistymisen huomaa nopeasti kun vaan jaksaa treenata. Aikoinaan halusin lajin pariin kun olin seurannut lajia ystävän harrastamana. Laji kiehtoi, aloin tutkimaan sitä enemmän ja oli hämmästyttävää katsoa millaisiin asentoihin ihmiset tangolla oikein taipuvat.

Alku oli aivan kammottavaa, haha, kaikkea muuta kuin kaunista ja hienostunutta! Kun iho ei ollut tottunut yhtään tankoon, oli kipu tietysti ihan jäätävää. Nykyään on monia asentoja jotka alussa tuottivat kipua mutta eivät enää, kun iho on tottunut. Mutta kyllä kaikki uudet liikkeet tuottavat kipua, enemmän tai vähemmän. Joku voi ajatella että miksi kukaan haluaa harrastaa lajia joka tuottaa kipua, mutta itse olen vaan hurahtanut tankotanssin maailmaan enkä välitä kivusta. Se kipu on kuitenkin vain tilapäistä, ja väistyy sitten kun iho tottuu.

Onnistumiset ovat tietysti ihan parasta, ja on upea fiilis kun oppii jonkin uuden liikkeen. Tällä hetkellä tuo fiilis on vaan aika kaukana kun teen lähinnä alkeisliikkeitä, mutta uskon että edistymistä tapahtuu vielä talven aikana.

En käy tällä hetkellä missään tankokurssilla, vaan tankoilen kotona omalla tangolla. Olen käynyt kaksi kertaa alkeiskurssin, mutten ole saanut aikaiseksi raahattua itseäni jatkokursseille vaikka sitä niin olen aina suunnitellut. Toistaiseksi kotitankoilut nyt riittävät. Ostin oman tangon heti ensimmäisen alkeistunnin jälkeen, kaverilla oli myynnissä sellainen joten päätin tarttua tilaisuuteen. Sittemmin viime vuonna myin sen tangon, ja vaihdoin toisenlaiseen; tankoon jonka saa staattiseksi sekä pyöriväksi.

Miltä tuntuu treenata melkein puolialastomana pikkuvaatteissa ja julkaista kuvia? Jokainen kuva aiheuttaa enemmän ja vähemmän miettimistä. Kehtaanko julkaista? Onko jokin kohta väärin? Näyttääkö kokonaisuus hassulta? Paljastanko liikaa? Teenkö liikkeen oikein? Kaikkea sellaista tulee mietittyä, lähes joka ikisen julkaistavan kuvan kohdalla. Paljas iho on kuitenkin avainasemassa tässä lajissa joka perustuu ihon ja tangon välisen kitkaan. Useimpia liikkeitä on mahdoton tehdä normivaatteet päällä, joten pienissä treenivaatteissa on viihdyttävä. Alkuun tämä tuotti todella paljon epävarmuutta ja epämukavuutta, mutta kyllä siihen tottui. Onnistumiset vaativat sitä paljasta pintaa.

Entäs sitten epäonnistumiset? Niitä tulee väkisinkin. On huonoja treenipäiviä, tanko on ja pysyy liukkaana eikä pitoa synny. Mikään liike mitä yrittää ei vain onnistu. Sitten on nämä tippumiset. Olen tippunut yhden, siis yhden kerran päälleni tangolta, ja sen vuoksi pelkään nyt tehdä mitään pää alaspäin. Tämä harmittaa ihan suunnattomasti, ja tiedän että kammosta pääsee eroon vain sillä että menee sinne epämukavuusalueelle ja tekee niitä liikkeitä jotka pelottavat. Pitäisi varmaan ottaa puoliso spottaajaksi siltä varalta jos meinaan tipahtaa.

Kaikenkaikkiaan laji on aivan mahtava, ja vahvistaa koko kroppaa. Ainoa asia mitä ”inhoan” on se, että liikkeet tulisi suorittaa aina myös sillä huonommalla puolella, jotta kroppa vahvistuisi tasapuolisesti. Se huonolla puolella treenaaminen on niiiiiiin vaikeaa ja turhauttavaa. Mutta siihenkin pätee se, että vain menemällä sinne epämukavuusalueelle sen asian saa muuttumaan.

Kaksi vuotta sitten ilmoittauduin ensimmäistä kertaa alkeiskurssille, ja nyt kaksi vuotta myöhemmin tuntuu siltä että olen taas lähes alkeistasolla. Toivon että tänä vuonna treenaaminen saisi jatkua säännöllisesti ilman mitään loukkaantumisia, vakavia sairastumisia tai mitään yllättäviä leikkauksia. Leikkauksia ei ole nyt onneksi tiedossakaan, että siltä osin saisin kyllä ehkä olla rauhassa.

Tankotanssin lisäksi venyttelen usein, tämä tukee myös tankotanssia jossa tarvitaan myös notkeutta, tai ainakaan siitä notkeudesta ei ole haittaa lajissa.

Pyrin treenaamaan nyt ahkerasti, mikäli vointini sen antaa tapahtua. Rakastan lajia niin paljon, ja toivon kehittyväni siinä. Olisi hienoa jos tänä vuonna saisi paljon onnistumisia ja uusia liikkeitä haltuun!

Kommentoi »

Vastaa