Ruuhkavuosipsykoosi
Ruuhkavuosipsykoosi

Kun en tiedä mitä kuuluu

Omituisia päiviä. En oikein saa kiinni olostani, onko se hyvä vai ei. Olen huomannut muuttuneeni rutiinieni orjaksi; huolehdin lapset aamulla eskariin ja päiväkotiin, siivoan kotona ja teen päivällistä, tuskailen kun en osaa olla paikoillani vaan koko ajan on ikäänkuin sellainen olo että jotain olisi PAKKO tehdä koko ajan. Myös rauhoittavaa on alkanut menemään välillä, kun keskellä päivää saattaa iskeä niin tuskainen olo etten pysty olemaan. Paniikkikohtaukset eivät ole jättäneet siis ihan kokonaan rauhaan.

Pääosin olen voinut kuitenkin kai hyvin. Olen jaksanut lasten kanssa paljon paremmin kuin talvella, olen jaksanut puuhastella kotona ja harrastaa. Silti minussa, iloisen ja energisen kuoren alla on väsynyt minä. Olen puolisolle valitellut viikon verran kovaa väsymystä, väsymystä joka pakottaa joka ilta yhdeksän aikaan nukkumaan. Nukkumaanmenon odotus alkaa lasten iltapalan aikaan, ja silloin en ole ehkä parhaimmillani. Väsymys on ollut niin voimakasta että pesulla käymisestäkin on tullut taas oikea ponnistelujen takana oleva suoritus. Kun ei vain jaksaisi.

Eilinen päivä meni koko ajan siivoten, koska illalla oli asuntonäyttö. Yksi ihminen oli käynyt, muttei ollut kiinnostunut. Olen jo luopunut muuttohaaveista tämän vuoden puolella, ja asennoitunut siihen että poika käy eskarin nykyisessä eskarissa, ja koululaiset päättävät koulunsa, toinen alakoulun ja toinen peruskoulun nykyisissä kouluissa.

Asunnon myyminen on aivan järjettömän stressaavaa, ja ainaiset pettymykset masentavat. Tuntuu turhalta puunata joka paikka kuntoon, ja odottaa sitten sitä puhelua; ”ei kiinnostuneita”.

Tämä asuntoasia painaa mieltäni aika paljon, ja yritän nyt löytää kultaisen keskitien sen kanssa, etten murehtisi hirveästi. Asialle en itse kuitenkaan voi mitään, se yksi ihminen tarvittaisiin jolla olisi ostohaluja.

Olen tänään maannut sohvalla suurimman osan ajasta. Sen verran tein, että leivoin Bostonkakun ja kävin pesulla, muuten olen ollut ihan sohvan pohjalla puoliunessa.

Välillä tuntuu että pitää esittää iloisempaa kuin on, vaikka ei minun mikään pakko olisi. Juuri nyt vain on tosi kova väsymys päällä, noin, se on nyt sanottu. Olet ehkä nähnyt minut tällä viikolla iloisena, mutta sisälläni on kytenyt voimakas väsymys.

Onneksi viikonloppu on jo ihan kulman takana, ja saa olla pari aamua rauhassa herätyskellolta. Olen jaksanut nousta joka aamu tosi ajoissa lasten kanssa mistä olen iloinen ja ylpeä. Instagramissa olen julkaissut ”paljon” treenikuvia tältä viikolta, pieniä treenejä olen jaksanut tehdäkin, mutta kaikki kodin ulkopuolelle poistuminen on tuntunut sellaiselta että en vain jaksa. Tekisi toisaalta mieli nähdä ihmisiä, mutta en jaksa liikkua. Joku nyt väsyttää ihan selvästi.

Viikko sitten perjantaina oloni oli ihan toisenlainen kuin nyt. Olin täynnä tarmoa, puuhastelin pitkin päivää, ja nyt vain makaan sohvalla kun en muuta jaksa tehdä. Olen välillä miettinyt onko lääkkeistäni ”teho loppu”  eivätkö ne enää auta, vai mitä tämä nyt on. Olenko tulossa kipeäksi, eikä rautakuurikaan tehoa, mistä tämä väsymys kumpuaa? Tuntuu että väsymys voimistuu päivä päivältä. Tottakai rauhoittavakin väsyttää, mutta ei sitä kuitenkaan päivittäin ole mennyt.

Terapeuttini muistutti lepäämisen tärkeydestä, ehkä tämä on elimistöni oma puolustusreaktio, että nyt on pakko pistää jarrut päälle.

Kuuluu siis periaatteessa hyvää, mutta samalla en tiedä mitä kuuluu. Sekavaa.

Sellainen väsymys kun ei jaksaisi edes hampaita pestä, mutta on pakotettava itsensä siihen. Koska vihaan hammaslääkärissä käyntiä.

Väsymys syö voimavaroja ja hyvää mielialaa, mutta tapellaan vastaan.

Oloni on yhtä sekava kuin tämä postaus.

Kommentoi »

Vastaa