Ruuhkavuosipsykoosi
Ruuhkavuosipsykoosi

Arki, tervetuloa.

Viime viikko oli tietyllä tavalla tosi raskas ja uuvuttava mielialan kannalta. Pakolliset hommat hoitui ja tekemistä yritin keksiäkin sillä pysähtyminen tuntui pahimmalta. Kun mulla on ollut omaa aikaa, oon yrittänyt työstää näitä mun mielen lukkoja, mitään läpimurtoa en ole vielä tehnyt ja uskonkin että tarvitsen terapeutin apua sekä paljon aikaa siinä hommassa. Välillä mä oon miettinyt oonko mä kamalan itsekäs kun ikävöin niin saatanasti, onhan meillä kaikilla varmasti ikävä. Mutta mun ystävä sanoi että mä vaan reagoin voimakkaalla tavalla ja jokaisella on se oma tapa reagoida. Mulla se tapa sattuu olemaan poikkeuksellisen voimakas.
Hetkittäin musta tuntuu että lapset pärjää paremmin kuin mä itse, he ovat tosi reippaita. Tai en halua käyttää sanaa reipas, koska en pidä siitä, mutta jokainen varmaan ymmärtää mitä tarkoitan. Hekin puhuvat ikävästä isiä kohtaan, mutta löytävät iloa silti monista asioista. Tuohon iloon mä yritän päästä mukaan. Ja nauttimaan niistä hyvistä jutuista, oli ne sitten pieniä tai isoja.

Välillä tuntuu, tai mun mielen valtaa semmonen ajatus että ei tavallaan saisi ikävöidä. Että se on heikkouden näyttämistä. Mutta musta se on inhimillistä. Tää mun lukko yhdistettynä masennukseen tekee siitä vaan niin paljon voimakkaamman, kuin varmaan monella muulla on.
Oon tehnyt eri kirjojen harjoituksia ja kirjoitellut itselleni ylös hyviä mietteitä, harjoitellut aikaikkunoiden ajattelemista ja sitä nykyhetkessä olemista, hengitysharjoituksia unohtamatta.

Lasten ilo ja riemu on niin aitoa, ja siihen on ihana hypätä mukaan. He osaa olla niin vilpittömiä kaikissa tunteissaan ja tekemisissään. Toissapäivänä oli kaikki lapset yökylässä eli sain vähän omaa aikaa. Eilen tää talo tuntui niin tyhjältä ja hiljaiselta kun täällä ei ollut kuin minä ja koirat. Nekin nukkuivat tyytyväisinä ja ihan hiljaa. Mä kuuntelin vaan sitä hiljaisuutta niin kauan kunnes se alkoi tuntumaan vähän pahalta. Oli pakko tarttua kirjoihin ja alkaa lukemaan mielen lukoista sekä kirjoitella niitä fiiliksiä ylös. Oon tosi tyytyväinen että ostin yhden verkkokurssin ja e-kirjan jota oon lukenut nyt päivittäin. Oli ihanaa saada kaikki lapset iltapäivällä kotiin, se tuttu hälinä täytti taas talon.

Mulla on aina ollut tämä ikävöinti tosi voimakasta, ja se on tosi uuvuttavaa ja raivostuttavaa. Mutta niinkuin mä kirjoitin aiemmassa postauksessa niin uskon että tää kokemus kasvattaa ja vahvistaa mua. Mä oon nyt siellä epämukavuusalueella johon on vain pakko joskus mennä. Siellä mä nyt oon, ja ehkä muutaman viikon päästä mä seison vähän vahvempana kuin mitä nyt just oon.

Mä oon tosi kiitollinen näistä pienistä ihmisistä joita mulla täällä kotona on, he osaa piristää pelkällä huoneeseen tulollaan, ja vaikka heitä välillä kiukuttaa niin sitten kiukuttaa, niinhän meitä kaikkia joskus. Se on elämää.

Mä oon nyt päättänyt keskittyä vielä entistä enemmän noiden pienten ihmisten kanssa oloon ja heidän huomioimiseen. Heilläkin varmasti on ikävä vaikkeivat he aina näytä sitä niin voimakkaasti. Kyllä meillä on hyvä porukka täällä kotona, jolla me pärjätään ❤️

Tänään alkaa taas arki, joka tuntuu pitkästä aikaa helpottavalta, ei lainkaan ahdistavalta. Ne tutut rutiinit tulevat taas, ja päivien kulku on selkeää. Tällä viikolla on paljon juttuja muutenkin, jotka pitävät mielen kiireisenä. On hoitoneuvottelu, kuntouttava ja ainakin yksi tapaaminen hoitotyön henkilön kanssa. Kyllä tästä hyvä viikko tulee.

Joten arki, tervetuloa.

Kommentit (2)

  1. Tipi

    Kuinka pitkä erossaolo teillä nyt on edessä, kun puhuit pitkästä?
    Joskus on ihan hyvä olla itsekseen, se on jopa tarpeellista.
    Olen ollut aiemmin yksin yli 1,5 vuotta siipasta siten, että nähtiin 2 viikkoa vain 2,5 kuukauden välein. Ikävä oli, mutta kyllä siihen tottui – varsinkin, kun tiesi sen olevan väliaikaista! Asennoitusmiskysymys oli itselle.

    1. Ruuhkavuosipsykoosi

      Puhutaan viikoista. Asennoitumiskysymyshän tämä myös on, ja pitää muistaa ja välillä toki muistuttaa itseään siitä, että tämä ei ole pysyvä tilanne vaan tilapäistä, se ajatus helpottaa 🙂

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *