Ruuhkavuosipsykoosi
Ruuhkavuosipsykoosi

Kuukausi: syyskuu 2018

Mitä olen tehnyt viime päivinä?

Kuvat sekalaisia räpsyjä tältä sekavalta viikolta. Pyörinyt kotona edestakaisin levottomana. Kaksi aktivoivaa lääkettä tuntuvat todella aktivoivan. Mieleeni putkahtelee ideoita; voisin lähteä kuvaamaan, taidan mennä kirppikselle, kävisinkö koiran kanssa lenkillä? Ja mihinkään niistä en tartu. Tänään ajattelin…

  • 0

Viikko lääkevaihtoa takana ja sieltä se tuli; ahdistus

On ollut yllättävän helppoja päiviä. Kunnes sitten tänään sain seurakseni vanhan tutun ahdistuksen. Kyllä se hienovaraisesti yritti vihjailla tulostaan mutta suljin sen pois mielestäni. Tänään se pääsi niskan päälle.  Ahdistaa kun on niin paljon muistettavaa;…

  • 0

Millainen sisustaja olen?

Minulla ei ole sisustamisessa selkeää linjaa. Kotona on paljon eri materiaaleja ja värejä, sanoisinko että sisustustyylini on sekalainen. Suurin osa huonekaluista on kierrätettyjä, ja niistä uusimpana eilen haetut sohva ja kaksi nojatuolia. Ihan täydelliset istua,…

  • 0

Entinen liikunnan vihaaja hurahti joogaan

Tankotanssissa tarvitaan venyvyyttä, ja olenkin aika säännöllisesti venytellyt. Aloin tutkimaan eri joogaliikkeitä instagramin ja netin kautta ja lähdin kokeilemaan mihin pystyn ja mikä tuntuu hyvältä. Instagramissa hakusanoilla yogalearner, yogabeginner tai ihan vain yogapose löytää aika…

  • 2

Moi, mä oon ujo

Ujous on arkuutta uusien ihmisten edessä tai yllättävissä sosiaalisissa tilanteissa. Tällöin ujo ihminen kiusaantuu ja tuntee itsensä epämukavaksi, ja hänen on vaikea olla vuorovaikutuksessa ja ilmaista itseään. Tuntemukseen voi liittyä nolostumista ja häpeää. Usein ujous liittyy…

  • 0

Hoitoneuvottelu ja muutama ajatus pukeutumisesta

Blogissa on ollut hiljaista, kun ei ole ollut mitään uutta mistä kirjoittaa. Olo on ollut samanlainen, flunssa riehuu ja minä olen uupunut. Mutta. Tänä aamuna jännitti vähän. Oli pitkästä aikaa edessä hoitoneuvottelu, ja taas ratkeaisi…

  • 0

Ihan kipeänä

Nyt ei kyllä tämä täti tervettä päivää tunnu näkevän. Aiemmin tällä viikolla alkanut flunssa on kehittynyt aivan hirveäksi, yskä on ihan älytön, ja koko ajan on joko kylmä tai hiki. Sairastin viime vuonna vakavan keuhkokuumeen…

  • 0

Kotona

Onpahan olleet pitkät kaksi päivää. Kipujen kanssa kärvistelyä, odottamista, odottamista ja vielä kerran odottamista. Tänään olin sairaalassa yhteensä 8 tuntia, joista suurin osa meni vain sairaalan sängyssä maaten ja kattoa tuijotellen. Kun vihdoin pääsin kipeän…

  • 0

Päivystysreissuja

Eilen aamulla oikea nivuseni oireili oudosti. Kipu oli vielä siedettävää, mutta puolen päivän aikaan kipu äityi aivan hirveäksi. Hain pienet hoidosta ja eskarista ja lähdimme ajamaan päivystystä kohti. Päivystyksessä pääsin samantien petipaikalle lepäämään ja sitten…

  • 0

Miten voin?

Tällä hetkellä riivaa ihan kunnon flunssa, joka on pakottanut sohvan nurkkaan litkimään litratolkulla teetä, mutta jos ei sitä oteta huomioon voin ihan hyvin. Lääkitys on nyt hyvällä mallilla, terapia on säännöllistä, nukun hyvin, olen ollut…

  • 0