Uuden sängyn monet merkitykset

Lomalla tartuimme projektiin, joka on ollut mielessä jo pitkään. Päätimme ostaa uuden sängyn. Edellinen sänky ostettiin opintojen loppuvaiheessa opiskelijabudjetilla. Silloin emme perehtyneet sänkyjen moniin mahdollisuuksiin, vaan budjetti saneli ostopäätöksen. Ei ollut aikaa odotella montaa viikkoa unelmien sänkyä. Ensimmäinen yhteinen sänkymme ei kahdentoista vuoden aikana ole unelmista huolimatta saanut myöhemminkään koristeekseen päätyä ja sitä on peittänyt monta käytössä rispaantunutta päiväpeittoa. Kivoja peittoja on ollut yllättävän vaikea löytää. Ei todellakaan unelmien sänky, arjennäköinen sänky.

Sänky on nähnyt kaikki viisi yhteistä kotiamme. Samaan on huonekaluistamme yltänyt vain lapsuuteni kampauspöytä, joka on palvellut milloin missäkin huoneessa. Tällä hetkellä sen päällä sijaitsee kemianlabra ja siihen on tullut aika monta tahraa elintarvikeväreistä ja slaimista. Eipä olekaan niin helppoa luopua meidän vanhasta sängystä. Olemme viettäneet siinä noin kolmanneksen yhteisestä elämästämme. Aina ei ole nukuttu. Sänky on todistanut syvää rakkautta ja monia vähemmän miellyttäviä tunteita. Siinä on lapset nukkuneet lukuisat päivä- ja yöunet. Sängyn tarina on myös meidän tarina.

Merkitysten mestarin Sigmund Freudin kerrotaan sanoneen, että on tapauksia, jolloin sikari on vain sikari. Minusta tuntuu, että huonekaluissa huonekalu on kaikkea muuta kuin vain huonekalu. Kun on pienet neliöt, pitää jokaisen huonekalun olla tarkkaan harkittu. Tunnesyistä ei meillä huonekaluja ole, niillä pitää olla tehtävä ja tarkoitus. Muut jäävät ostamatta tai siirtyvät jonkun toisen kotiin. Huonekalut ovat näkösällä ja vahvasti mukana arjessa. Niihin kietoutuu siksi monenlaisia tunteita ja muistoja. Tämä hankittiin siksi, kun lapsi tarvitsi läksypöydän. Siitä luovuttiin, kun toinen kasvoi liian isoksi. Tällä me sisustimme taloa, jonka piti olla meidän loppuelämän koti, mutta kuinkas kävikään. Tähän aina tarttui edesmenneen mustin karvat. Huonekalut tosiaan kertovat menneistä, menneistä unelmista ja toteutuneista unelmista. Naarmuissa ja halkeilleessa maalissa näkyy konkreettisesti ajan kuluminen ja muutos.

Huonekaluihin liittyy valitettavasti katumusta. Monta kertaa on riidelty ja pahoitettu mieltä huonekalukaupassa tai sen parkkipaikalla. Usein ajatukset hinnasta, tarpeellisuudesta ja joskus myös tyylistä ovat menneet niin ristiin, että ostoprosessi on ollut kova koettelemus. Myöhemmin heikkoina hetkinä, olen miettinyt, miksi annoin periksi tai miksi olin niin ehdoton tai mikä yhteinen sokeus meihin iski. Olisin halunnut itselleni pehmeämmän sängyn tai säilyttää vielä sen rämän työpöydän, se oli minulle monenlaisten saavutusten muistomerkki. Miksi päädyttiin näihin väreihin? Aika nopeasti alkoi kyllästyttää. Voi hyvänen aika, että me käytettiin siihen paljon rahaa!

Mutta siinä menneessä elämäntilanteessa se oli tärkeää ja auttoi meitä olemaan perhe ja tuntemaan kodin kodiksi. Voimme ottaa opiksi, mutta myös katsoa mennyttä itseä ja puolisoa armollisesti.

Kaikki tämä mielessä huonekalukauppaan meneminen ei ollut niin yksiselitteistä. Etsinnässä oli huonekalu, jossa vietämme kolmasosan elämämme seuraavista viidestätoista vuodesta. Onneksi meitä oli vastassa asiantunteva ja kuunteleva myyjä. Hän ymmärsi kaikki sänkykaupan ulottuvuudet: käytännöllisyyden, taloudellisuuden ja tunnepuolenkin. Osoittautui hyväksi asiaksi, että olimme puolison kanssa keskustelleet budjetista ja kummankin tarpeista ja toiveista perusteellisesti kotona. Olimme myös sopineet, ettemme laittaisi kaupassa sanoja toistemme suuhun, vaan puhuisimme aina vain omasta puolestamme. Molempien mielipiteet tulivat huomioiduiksi ja palatessamme ostospaikkaan seuraavana päivänä tekemään kauppoja ihana myyjä muisti kaikki kommervenkkimme.

Lopputulos oli hyvä. Emme valinneet kalleinta sänkyä, emme ylellisintä petauspatjaa. Molempien yllätykseksi molemmille sänkypuoliskoille tuli sama kovuuskin. Erityisen innoissamme olemme sängynpäädystä ja uusista tyynyistä. Vihdoinkin meillä on ”aikuisten sänky”. Ja päädystä kumpikin oli heti samaa mieltä. Tämä me halutaan! Yöpöydät jäivät vielä mietintään ilman sen suurempaa draamaa.

Hyvää kannattaa odottaa. Toimitukseen meni pari viikkoa. Sängyn ostaminen oli lopulta mukava yhteinen asia ja sängyn odottaminen myös. Kokoaminen olisi ollut vähemmän mukava yhteinen asia, mutta onneksi ammattilaiset kasasivat meille kokonaisuuden paikan päälle. Sänky oli enemmän kuin sänky – oikein hyvällä tavalla.

Marika Villikka, hyvinnukkunut puoliso ja pappi Kuusamosta

Sängyn ostamiseen liittyi monta kommervenkkiä ja yllättävän monella niistä ei ollut mitään tekemistä nukkumisen kanssa.
hyvinvointi parisuhde
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *