Toisen vieressä on lepo

merenkeinuun.jpg

Nyt kun taas on vähän liikaa työtä ja kovin paljon vastattavaa, haluan usein käpertyä rakastettuni syliin. Siellä on lepo ja turva.

Minussa on sisälläni tämä pienen eläimen kaltainen, joka hakeutuu lähelle toista ja asettuu siihen huokaisten. On lohdullista olla toista vasten. Asiat pelkistyvät. Tämä hetki on tässä, ja olen parhaassa paikassa.

Rakastettua vasten levätessä ei tarvitse olla mitään muuta kuin on. Voi olla vain tämä keho ja tämä mieli, eikä mitään suoritettavaa. Ei tarvitse saada aikaan vaikutuksia ulkoisessa maailmassa, ei tarvitse käynnistää tapahtumaketjuja ja ylläpitää prosesseja. Ei tarvitse johtaa lopputuloksia. Riittää, että on vain olevainen.

Rakastamisessa korostuvat useimmiten tekojen ulottuvuudet. Rakkaus tarvitseekin tekoja, jatkuvia tekojen puroja ja tekojen vuolaita virtoja, jotta se voisi olla se rakkauden meri, jota kaivataan. Onneksi siihen rakkauden mereen voi myös upottautua ja vajota, silloin kun tarvitsee.

Voi käpertyä, ja olla samaan aikaan aivan hereillä ja melkein kuin unessa.

Tässä pienen eläimen kaltaisessa sylilepoon asettumisen tilassa me olemme jotenkin inhimillisiä olentoja. Olemme tarvitsevia ja myönnämme sen koko pieneksi laittautuneella kehollamme, eikä siinä ole mitään hätää tai muuta kummempaa. Ihminen siinä vain, rakastamansa ihmisen vieressä, kosketuksissa, lepäämässä.

Nämä ovat samanlaisia perin yksinkertaisia ja lähtökohtiin palauttavia hetkiä. Sellaisia toisia ovat esimerkiksi se, kun joskus juo lasin viileää kirkasta vettä ja se tuntuu parhaalta juomalta. Tai esimerkiksi se, kun menee polkua metsään puiden alle ja hengittää hitaasti syvään, ja se hengittäminen tuntuu syvästi merkitykselliseltä.

Jos minulla ei olisi rakkautta, olisin vain helisevä vaski. Mutta minulla on ihana rakastettuni, iloni, leponi. Meri, joka kuljettaa minua maininkiensa keinussa. Hän on niin kaunis ja minä lepään hänen sylissään. Tästä ammennan voimani päiviin. Syys tuntuu keväältä.

 

Terveisin, J

Kommentit (1)
  1. Voin vain kiittää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *