Syvimmin lepään käpertyneenä rakastettuni syliin
Kun olen alastomana rakastettuni sylissä, olen lähimpänä tunnetta lepäämisestä, turvasta ja luottamuksesta. Painautuminen toista vasten, kietoutuminen toiseen, joka ottaa syliin, pideltäväkseen, on syvästi liikuttavaa. Minulla on siinä hyvä olla. Sylissä on sellainen suoja.
Aikuisena eläminen on ryhdissä kulkemista ja arjen erilaisten univormujen kantamista. Minä kannattelen monia asioita eteenpäin monia ihmisiä varten. Työ on lukuisten eriasteisten vastuiden hoitamista, ja niitä saa miettiä siitä hetkestä, kun herää, siihen hetkeen, kun nukkumaan menee.
Ystävyyssuhteissa ja tuttavapiirissä on rennompaa, mutta yhtä kaikki niissäkin ollaan täyttämässä omaa paikkaa siinä vuorovaikutuksessa, jonka varassa kaveruudet ja ystävyydet elävät. Saa olla oma itsensä, mutta aktiivisella tavalla.
Kun käperryn rakastetun syliin, ei tarvitse kantaa mitään. Hän sanoo, että ole vain siinä koko painolla, älä jännitä niskaa tai hartiaa tai kättä. Hän kannattelee minua.
Tämä on minulle yksi rakkauden väkevistä tilanteista. Psykologisesti siinä on läsnä kaksi asiaa, uskaltautuminen ja huojentuminen. Ihminen on arka olento, altis säille ja kylmyydelle. Alastomana on helposti vaurioituva. Pitää uskaltautua alastomana toisen syliin, peittelemättä ja suojaamatta. Kun toinen ottaa syliinsä ja kannattelee, tulee huojennus.
Levon tunne on onnellista. Siinä hänen sylissään olen rauhallisella tavalla onnellinen. Se ei ole mitenkään passiivista olemista. Koko iho tuntee, koko keho tuntee kannattelun. Painautuneena toiseen tunnen hänen hengityksensä liikkeen, ja lihakset ja lämmön. Tunnen myös sen, mitä en tee – tunnen poissaolona kaiken kiireen ja kaikki vaatimukset. Tunnen eräänlaisen suuren painottomuuden.
Kenties tämä on syvällä oleva kehollinen muistuma varhaisimmista kokemuksista elämässä. Vauvana minua kannettiin ja hoidettiin sylissä. Se on silloin ollut välttämätön turvallinen ja elämää suojaava tila. Rakastetun syli on se elämää suojaava tila nyt.
Ja ehkä tämä on jotain, minkä kaikki elävät tuntevat olennot kokevat. Eläimet käpertyvät lähekkäin, syleihin lepoon. Samanlaisella kehollisella ja tuntevalla tavalla hakeutuvia olentoja mekin olemme. Olentoja rakkaudessa, sylissä lepäämässä.
Kiitos, rakastettuni, sylistäsi.