Rikasta minua

hands.jpg

Vuosia sitten eksyimme mieheni kanssa parisuhdekurssille. Se oli paras paikka tulla löydetyksi.  Luulen, että jos emme olisi vahingossa ajautuneet kurssille, olisimme  ajautuneet hitaasti mutta varmasti kauemmaksi toisistamme ja sen seurauksena joko jämähtäneet väljähtäneeseen kaverisuhteeseen tai sitten olisimme eronneet. Niin surkeat olivat kummankin meidän parisuhdetaidot. Ilman kurssien tuomaa ahaa-oivallusta olisimme luultavasti tehneet vain hullun lailla töitä ja suorittaneet elämää. Vahva imu sellaiseen näet on. Kiltti tyttö ja reipas poika-syndroomaan kuuluu perustavanlaatuisesti omien tarpeiden vähättely ja kodin ulkopuolisista suorituksista olemassaolon oikeutuksen hakeminen. (kuten työ). Parisuhdekurssilla havahduimme  pohtimaan omia tarpeitamme – ja niistä me olemme mieheni kanssa puhuneet jo monen vuoden ajan parisuhdekurssien vertaisohjaajina. .  

Rakastan edelleen to do- listojen tekemistä ja viivan ylivetämistä suorituksen tekemisen jälkeen. Tavoitteet ja niissä pysyminen tuovat hyvän mielen ja “ensin työ, sitten huvi” – mentaliteetti on vahvassa.  Mutta monien vuosien kursseille osallistumisen ja vertaisohjaajana toimimisen seurauksena minun ei tarvitse enää kirjoittaa omaan listaani: Muista huomioida puolisosasi! – Se tulee automaattisesti – tai ainakin automaattisemmin.  Elämästä on tullut huomionosoitusten myötä sisällöllisesti rikkaampaa. Parisuhdekeskus Kataja ry:n yhden parisuhdekurssin nimi onkin oivallisesti Rikasta minua! Kun rakkauden näyttämisen taidot vahvistuvat ja monipuolistuvat, elämästä tulee sisältörikkaampaa ja parisuhteeseen virtaa uudenlaista energiaa. Mitäs tuumaat tällaisesta tarjouksesta? Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta?

Jos kurssi tuntuu liian työläältä tai vieraalta ja ei keksi mistä voisi  kumppanin kanssa keskustella, suosittelen lataamaan Parisuhteen Palikat sivuilta mobiilipelin. Pelin tämän hetken lempikysymykseni on:  Millä näistä koet eniten, että kumppanisi rakastaa sinua? A) Hän sanoo sen sinulle verbaalisesti, B) Hän tekee jonkun asian puolestasi, C) Hän koskettaa sinua hellästi D) Hän ostaa sinulle lahjan

Nyt juuri vastaisin kohdan B. Toisessa elämäntilanteessa olisin priorisoinut jotakin toista vastausta. Peliä voi siis pelata eri vaiheissa uudestaankin.  Mobiilipelin kysymykset herättävät  puhumaan (ja ehkä riitelemäänkin) enemmän  sekä  tiedostamaan, missä parisuhdetaidossa  itsellä olisi kehittymisen varaa.

Kysymykset voivat herätellä myös siihen, onko rakkautta osoitettu millään eri vaihtoehdolla ja mistä se taas kertoo? Ajatella, että nämä kaikki eri rakkauden osoittamisen muodot on luvallista ottaa käyttää. Uskallatteko te voida hyvin ja onnellisesti? Oikeus onneen on ollut yksi oma kysymykseni.  Nykyään ajattelen, että minullakin on oikeus ilmaista tarpeeni ja pyytää: “Tarvitsen halin”; “auttaisitko….” ja oikeus onneen  koskee jokaista – jopa minua.

Parisuhdetaidoissa riittää onneksi oppimista koko elämän ajan.

Lämpimin terveisin,

Minna Tuominen

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *