Kaikilla on oikeus iloita omasta kehosta ja seksuaalisuudestaan

Kuva: Unsplash/ Brooklyn Morgan

Osallistun syksyn aikana erääseen parisuhdemenetelmäkoulutukseen. Koulutusryhmämme koostuu upeista, viisaista, empaattisista ammattilaisista, joiden kanssa on aivan mahtavaa pallotella erilaisia parisuhteen teemoja.

Edellisellä kerralla perehdyimme seksuaalisuuteen ja seksiin parisuhteessa. Ryhmäläiset kertoivat omakohtaisia, liikuttavia, mutta myös voimauttavia kertomuksia seksuaalisuuteen liittyen. Koulutus toteutuu sellaisella alueella Suomessa, jossa on monia voimakkaan uskonnollisia yhteisöjä ja perheitä. Kertomukset koskivat paljon myös uskonnollisuuden ja seksuaalisuuden suhdetta, samoin omia lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia siitä, miten vanhemmat ja isovanhemmat ovat suhtautuneet nuorten seurusteluun ja seksuaalisuuteen.

Kertomukset olivat ennen kaikkea toivoa luovia. Jäin kuitenkin pohtimaan, kuinka paljon sellaisia tarinoita on, joissa lapset ja nuoret joutuvat kokemaan turhaan häpeää, torjutuksi tulemista ja syyllisyyttä seurustelusta ja seksuaalisuudestaan. Pahimmillaan häpeän kokemus liittyen omaan seksuaalisuuteen leimaa omaa kokemusta koko kehosta. Kunpa me aikuiset osaisimme aina suhtautua nuorten kehon ja seksuaaliseen kasvuun lempeästi, kannustaen ja rohkaisten!

Varmasti monen aikuisen muistoissa on koulun sukupuolivalistus ja sen painottuminen usein varoitteluun sukupuolitaudeista ja raskauden vaarasta. Poissa usein loistaa koko seksuaalisuuteen liittyvä tunneskaala ja kehon kokemukset.

Seksuaalisuuteen liittyy paljon oikeuksia ja omien rajojen tiedostamista. Meillä on oikeus päättää omasta kehostamme ja oikeus kieltäytyä meille sopimattomista asioista. Meillä on oikeus muuttaa mieltämme ja poistua tilanteista. Mutta meillä on myös oikeus nauttia ihastumisista, omasta itsestämme ja omasta kehostamme, kaikenikäisenä ja kaikilla ihmisillä.

Toiveeni olisi, että osaisimme tuleville sukupolville kertoa siitä, kuinka arvokas oma keho ja seksuaalisuus on, ihan sellaisenaan, riemun, hyvän olon ja levollisuuden lähteenä. Jo aivan pienestä pitäen. Nuoriamme meidän aikuisten tulee muistuttaa, että seksiin ja seksuaalisuuteen liittyy paitsi vastuuta, myös erityisesti monia ihania tunteita.

Ehkä tätä kautta myös meidän aikuisten omaan mieleen muistuu ne ensi kosketusten aiheuttamat ihanat väristykset. Seksuaalisuus on elämässä tärkeä voima, ilon ja leikkisyyden antaja, vaikka seksuaalisuuden ilo saattaa meiltä joskus hautautua stressaavan arjen alle. Muistetaan mekin aikuisina ylläpitää ja arvostaa tätä voimaa meissä!

Rakkauden roihuista syksyä!

Kirjoittaja Laura Huuskonen on Parisuhdekeskus Kataja ry:n asiantuntija Tukea parisuhteelle, kun perheessä on sairautta -toiminnassa

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *