Erosta kertominen oli minulle vaikeaa – silti näkyväksi tuleminen itselle sopivin askelin kannatti
Erotessa joutuu asian kertomaan lukuisille ihmisille. Toistamaan samaa asiaa vähän eri sanoin: Me ollaan erottu. Mä oon jo jonkun aikaa asunut omassa asunnossa. Me muutetaan lasten isän kanssa erilleen. Me ei nyt pystytä muuhun kuin erillään asumiseen.
Kaikkein läheisimmille kertominen oli vaikeinta. Vanhempien pettymystä, surua ja huolta oli sydäntäsärkevää kohdata, eikä heitä pystynyt oikein lohduttamaan.
Omalla perheelle piti tietenkin kertoa heti ja lähellä arkeamme elävät ystävät tiesivätkin, missä mennään. Myös kouluun ja päiväkotiin kerroin asiasta, jotta he pystyisivät huomioimaan lapsia. Kaikkein läheisimmille kertominen oli vaikeinta. Vanhempien pettymystä, surua ja huolta oli sydäntäsärkevää kohdata, eikä heitä pystynyt oikein lohduttamaan. Kohtaamiseen tiivistyi niin paljon ylisukupolvista syyllisyyttä ja häpeää.
Ennen lapsille puhumista yritin maadoittaa itseni rauhalliseksi, jotta pystyisin antamaan heidän reaktioilleen tilaa. Se menikin yllättävän helposti. Olimme molemmat läsnä, hyvin valmistautuneita ja rauhallisia, mikä varmasti toi lapsille turvaa. En voi välttyä ajatukselta, että jokin heissä oli tiennyt jo pidempään, mitä tulossa oli ja valmistanut heitä siihen. Ensireaktion laannuttua kiinnostuivat he käytännön asioista. Lasten mielen sopeutumiskyky on ihmeellistä. Mutta sen jälkeen olikin vaikea tietää, mitä kertoa ja kenelle, miten ja missä kohtaa. Me kun ei varsinaisesti päätetty erota, vaan muutettiin erilleen.
Tässä tilanteessa annoin itselleni luvan olla ajattelematta muita. Sallin sen itselleni, sillä tärkeintä oli nyt meidän perheen selviäminen, meidän jaksaminen.
Mieleeni on jäänyt kohtaaminen tyttäreni ystävän isän kanssa, jolle oli treenikuskausten takia pakko kertoa ensimmäisten joukossa. Seisoimme uuden asuntoni pihassa. En pystynyt katsomaan silmiin. Tiesin hänen tajuavan, mistä on kyse. Silti se piti sanoa ääneen ja vielä selitellä perään jotain ihan outoa. Hänen vastaustaan en kestänyt: – Kyllä mekin riidellään koko ajan. En kestänyt sanojen mukana tulevaa surua ja empatiaa. En kestänyt katsetta, joka oli täynnä epäuskoa. Siksi vain käännyin ja pakenin paikalta.
Tehdessäni ensimmäistä näkyvää tekoa, erilleen muuttamista, minulle oli tarve olla suojassa, pysytellä piilossa. Tuntui kuin kaikki voimani menisivät tilanteesta selviämiseen, eikä siitä jää mitään jäljelle. Siksi halusin muilla elämän osa-alueilla jatkaa tutussa roolissa, ilman kriisiä läpikäyvän ihmisen leimaa. Tunsin vastuuta reaktioista, joita eromme herättää. Tässä tilanteessa annoin itselleni luvan olla ajattelematta muita. Sallin sen itselleni, sillä tärkeintä oli nyt meidän perheen selviäminen, meidän jaksaminen. Oman sarkani hoitaminen sai riittää ja tukea prosessiini sain eroryhmästä.
Yllättäen ero ei tuntunutkaan enää maailmanlopulta, vaan minun elämältäni. Hiljaisuus oli tehnyt tehtävänsä.
Mutta mitä kauemmin lykkäsin asian kertomista, sitä vaikeampaa siitä tuli. Oikeaa hetkeä ei tuntunut tulevan, eikä sanoja löytyvän. Tavatessani ihmisiä häpesin sitä, että olen eronnut. Joskus aivan vahingossa annoin ymmärtää, että kaikki on edelleen kuin ennen. Tämä tietenkin vain lisäsi häpeääni ja nosti kertomisen kynnystä. Lopulta minun oli pakko kertoa, sillä en kerta kaikkiaan voinut enää lykätä asian kertomista. Tein sen Facebookin kautta ollessani lasten kanssa lomalla ja tajutessani, ettei yhteisiä lomia enää tule. Aloin opetella sanomaan ääneen: – Olen eronnut. Yllättäen ero ei tuntunutkaan enää maailmanlopulta, vaan minun elämältäni. Hiljaisuus oli tehnyt tehtävänsä.
Parasta vastalääkettä häpeään on näkyväksi tuleminen sellaisena kuin on. Jos en olisi tullut esiin surullisena ja hämmentyneenä, en olisi saanut kokea sitä valtavaa rakkautta ja myötätuntoa, jota osakseni sain. Siksi rohkaisen sinua, joka kamppailet tämän asian kanssa: Tule näkyväksi sinulle sopivin askelein. Haparoivat sanat ja kesken jääneet lauseet eivät haittaa, vaan kuuluvat asiaan. Näkyväksi tuleminen on mahdollisuus muille myötäelää ja kulkea rinnallasi. Ethän jätä itseäsi yksin kenties yhtenä elämäsi vaikeimpana aikana.