Ensimmäinen oikea äitienpäivä lapsettomuuden ja keskenmenojen jälkeen

Tänään vietän ensimmäistä äitienpäivää äitinä kahden keskenmenon ja luullun lapsettomuuden jälkeen. Vietän sitä ristiriitaisi tuntein. Juhlitaanko tänään oikeasti minua?

Tämän merkkipäivän olemassaolon olen viime vuosinä pyrkinyt usein unohtamaan tietoisesti. Tämä on se päivä, jolloin koin monta vuotta itseni muottiin sopimattomaksi. Suunnittelin meneväni usein lapsettomien lauantain hartaushetkiin, mutta en koskaan uskaltanut. Pelkäsin, että olisin hartaushetkessä vain hajoillut tuntemattomien tuntemattomien ihmisten todistaessa.

Viime vuoden äitienpäivänä olin jo tehnyt positiivisen raskaustestin, mutta en vielä pystynyt iloitsemaan täysin raskaudesta. En ollut päässyt vielä niiden raskausviikkojen yli, joilla edelliset kaksi raskautta olivat menneet kesken. Samaan aikaan toivoin ja pelkäsin, mitä tästä raskaudesta tulisi. Toisaalta olin aiempaa luottavaisemmalla mielellä. Juhlin äitienpäivää syömällä mieheltäni lahjaksi saamani suklaat ja oksentamaan ne muutaman tunnin päästä raskauspahoinvoinnin voimalla.

Tänään olen kiistatta yksi äideistä. Paitsi en oikein tiedä, koenko edes kuuluvani äitien joukkoon. Liian monta kertaa tipuimme mieheni kanssa kaveriporukoista, kun muut saivat lapsia, mutta me emme. Ulkopuoliseksi jääminen vastoin omaa tahtoa on jättänyt jälkensä. Äitienpäivään jotenkin kilpistyi aikaisempina vuosina oma katkeruus lapsettomaksi jäämisestä, keskenmenoista ja ulkopuolisuutta. Edelleenkään en osaa sanoa, pitäisinkö itseäni yhden lapsen vai yhden elävän ja kahden enkelilapsen äitinä. Äitienpäivälaulut ja runot tuntuvat omiin korviini vieraannuttavilta: ei minua tarvitse kiittää ylisanoin. En minä koe olevani se laulujen äiti, vaan ihan tavallinen ja keskeneräinen nainen, jolla on lapsi.

Äitienpäivääni sävyttää tänä vuonna ensisijaisesti kiitollisuus ja ilo lapsesta sekä mahdollisuudesta tulla äidiksi.

Keskenmenojen myötä äitiys ei ole minulle missään nimessä itsestäänselvyys, vaan jonkinlainen etuoikeus. Tänään olen kiitollinen siitä, että minulla on ollut mahdollisuus saada ainakin yksi lapsi elävänä kotiin: kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Tänään juhlinkin mieheni ja vauvani kanssa sitä, että olen vihdoin äiti. Samalla en voi olla muistamatta monen sellaisen naisen surua ja ahdistusta, joiden syli on jäänyt tyhjäksi.

Äitienpäiväterveisin

Sini Saavalainen
Kirjoittaja on pienen vauvan äiti, pappi ja sosionomi (AMK)