Eläinten päivän kunniaksi

Muisto kymmenen vuoden takaa. Elmerin ensimmäinen Kiutakönkäänretki. Kuva: Marika Villikka

Meidän perheen ensimmäinen vauva oli koiravauva. Elmeri tuli meille pian Kuusamoon muuton jälkeen. Elmeri varasti sydämeni jo ennen kuin olin edes tavannut sitä. Ennen ja jälkeen Elmerin tulon kotiimme olen käyttänyt lukemattomia tunteja sen valokuvia katsellen. Meillä oli nuorena pariskuntana paljon aikaa ja energiaa antaa pienelle koiranpennulle. Elämä pyöri pitkään ulkoilutusten, ruokkimisen, kouluttamisen ja leikkimisen ympärillä – varsinkin ulkoilutusten, koska halusimme mahdollisimman nopeasti sisäsiistin koiran.

Pentukurssi, koirakirjat, jatkuva ulkona ramppaaminen, eroahdistuksen selättäminen. Elämään tuli koiran myötä monenlaisia uusia asioita ja myös uusia tuttuja. Koiran kanssa ulkoileminen on sosiaalinen tapahtuma. Elämä koiran kanssa ei ole niin auvoista kuin pentua odottaessa unelmoi, mutta se tuo elämään läheisyyttä, välittämistä ja vastuunkantoa. Paljon sisältöä ja merkitystä.

Olen jälkikäteen huomannut, että moneen muuhunkin perheeseen on tullut koira jonkin verran ennen ensimmäisen lapsen syntymää. Syitä on varmasti monia. Jotkut, ehkä mekin, valmistautuvat alitajuisesti ihmisvauvojen tuloon hankkimalla ja hoivaamalla koiranpentua. Koiranomistajana nuori aikuinen saa opetella vastuunkantamista ja pitkäjänteisyyttä.

Lapsitoiveiden, opiskeluhaaveiden tai työllistymissuunnitelmien toteutuminen ei todellakaan ole aina kiinni omasta tahdosta. Koiran ottaminen osaksi elämää on hallitumpi tapahtuma. Perhe löytää sopivan rodun, kasvattajan ja pennun ja koko elämä voi muuttua muutamassa päivässä, viikossa tai kuukaudessa. Hieman nurinkurinen ajatus, mutta voisiko koiranpentu tuoda elämään enemmän hallinnantunnetta?

Meille Elmerin saaminen oli startti ruuhkavuosille. Kohta meillä olikin biologista jälkikasvua ja vielä toinenkin nelijalkainen talossa. Muutimme kodista toiseen monta kertaa ja teimme tärkeitä työhön liittyviä ratkaisuja. Mietin välillä, otimmeko koiran täysin väärään elämänvaiheeseen. Kuinka monta elämänmuutosta tai haasteellista vaihetta koira sietää? Elmeri ja toinen koiramme Viima olivat tärkeitä perheenjäseniä, joista luopuminen kävi joskus mielessä, mutta ei tuntunut kuitenkaan mahdolliselta. Selvisimme pikkulapsi- ja koiraperheen arjesta kiitos apukäsien, jotka ottivat koiria välillä hoitoon ja auttoivat haastavimpina päivinä myös ulkoiluttamisessa. Olen erittäin kiitollinen, koska tiedän, että kaikilla asiat eivät vain mitenkään järjesty ja on tehtävä vaikeita päätöksiä.

Koirillemme taas kiitollinen erityisesti siitä, että ne ovat ulkoiluttaneet meitä satoja kilometriä, vaikka emme olisi ollenkaan jaksaneet. Olen kiitollinen uskollisuudesta ja horjumattomasti kiintymyksestä. Olen oppinut paljon itsestäni ja todellakin vastuunkantamisesta ja pitkäjänteisyydestä. Olen joutunut suhtautumaan itseeni armollisesti ja hyväksymään monta asiaa. En pysty koskaan olemaan täydellinen koiranomistaja eikä koirani muutu täydellisesti käyttäytyväksi ihannekoiraksi. Se on sen sijaan aito ja ainutlaatuinen yksilö.

Viimeistään silloin, kun menetimme Elmerin, huomasin, että sydämeni oli tosiaan menetetty sille iäksi. Suruni oli hyvin voimakas ja tunsin sen kaikkialla ruumiissani. En ole montaa kertaa elämässäni itkenyt yhtä piinaavasti. Lopulta kyyneleet myös puhdistivat. Piti kuitenkin opetella uudenlainen arki ja löytää rauha sen kanssa, mitä Elmerille oli tapahtunut. Kasvain.

Pappina jouduin silloin ensimmäistä kertaa tosissani miettimään ja selvittämään minulle arvovaltaisista lähteistä, mitä eläimille tapahtuu kuoleman jälkeen. Virsi Jumalan kämmenellä sai uudenlaisen merkityksen. En pysty sanomaan, onko Elmeri taivaassa, mutta ainakin se on paremmassa paikassa. Minulle tuntuu merkitykselliseltä se, että sen kaulassa ei ole enää pantaa eikä se kulje hihnassa. Se on kaikin tavoin vapaa olemaan sellainen, kuin se luonnostaan on.

Huomenna on eläinten päivä ja siitä alkaa eläinten viikko. Mitä tulee lemmikkieläimiin, eivät ne tarvitse juhlimista eivätkä määräänsä enempää herkkujakaan. Tarvitsevatkohan ne oikeastaan rakkauttakaan? Lemmikit tarvitsevat johdonmukaista, maalaisjärkeen perustuvaa ja vastuullista huolenpitoa ja mahdollisuuksia tehdä lajilleen tyypillisiä asioita esimerkiksi leikin muodossa. Järkevää rakkautta siis. Eläinten viikolla muistelen varmasti Elmeriä. Huolehdin myös Viima-koiran hyvästä arjesta ja nautin raikkaasta syysilmasta nelijalkaisen lenkkitoverini kanssa.

Marika Villikka, koiranomistaja

hyvinvointi parisuhde onnellisuus rakkaus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *