![\"83591490_10157801147400782_7893267171189456896_n.jpg\"](\"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/115\/2020\/02\/83591490_10157801147400782_7893267171189456896_n.jpg\")
<\/p>\n<\/p>\n
Olen lomalla Lapissa ja ensimm\u00e4isen\u00e4 ty\u00f6n\u00e4 olisi m\u00f6kin portaiden lumity\u00f6t. Aamulento painaa kuitenkin ja menen p\u00e4iv\u00e4unille. Homma lykk\u00e4\u00e4ntyy. Parin p\u00e4iv\u00e4n p\u00e4\u00e4st\u00e4 huomaan, ettei olisi kannattanut. Tamppaan nimitt\u00e4in kulkiessani lumen tiukaksi matoksi portaiden p\u00e4\u00e4lle. Pakkasten helpottaessa\u00a0se tulee j\u00e4\u00e4tym\u00e4\u00e4n .<\/p>\n
Irrottaessani kovettunutta lunta mietin miten kevyt, pehme\u00e4 pakkaslumi voikaan kovettua n\u00e4in paksuksi ja kovaksi. Kuinka helppoa olisikaan ollut putsata kevyt pakkaslumi heti portailta pois.\u00a0K\u00e4yk\u00f6 n\u00e4in my\u00f6s ihmisten v\u00e4lill\u00e4? Kun asioita ei k\u00e4sitell\u00e4 ja kohdata, niin hyvi\u00e4 kuin pahoja, vaan ty\u00f6nnet\u00e4\u00e4n sivuun ja k\u00e4tket\u00e4\u00e4n, niin se mik\u00e4 olisi ollut kevytt\u00e4 ja helposti hoidettavaa, muuttuu raskaaksi ja painavaksi, pahimmillaan vaaralliseksi ja\u00a0j\u00e4\u00e4kylm\u00e4ksi.<\/p>\n
Mutta ei se poistanut riitt\u00e4m\u00e4tt\u00f6myyden tunnettani. Jokin tyhjyys sis\u00e4ll\u00e4ni pysyi. T\u00e4m\u00e4nk\u00f6 vuoksi minusta kasvoi sopeutuja, joka etsii toisen katseesta hyv\u00e4ksynt\u00e4\u00e4 ja hylk\u00e4\u00e4mist\u00e4?<\/p><\/blockquote>\n
Olen viett\u00e4nyt aikaa t\u00e4\u00e4ll\u00e4 m\u00f6kill\u00e4 \u00e4itini kanssa, joka rakennutti t\u00e4m\u00e4n m\u00f6kin i\u00e4kk\u00e4\u00e4n\u00e4 lapsien ja lastenlapsien iloksi. M\u00f6kki on vaatinut h\u00e4nelt\u00e4 k\u00e4sitt\u00e4m\u00e4tt\u00f6m\u00e4n m\u00e4\u00e4r\u00e4n ty\u00f6t\u00e4.\u00a0\u00c4idin tapa rakastaa oli teot, lahjat ja palveleminen<\/a>. Kauniit sanat eiv\u00e4t kuuluneet niihin, paitsi v\u00e4h\u00e4n vieraammille. Seh\u00e4n oli my\u00f6s sit\u00e4 sen ajan kasvatuskulttuuria, jossa pel\u00e4ttiin lasten ylpistyv\u00e4n. Mik\u00e4 siin\u00e4 onkaan, ett\u00e4 usein niille kaikkein l\u00e4heisimmille on\u00a0vaikeinta n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 rakkauttaan?<\/p>\n
Jo teinin\u00e4 kipuilin asiaa t\u00e4dilleni \u00e4\u00e4neen: – Miksi\u00a0\u00e4iti\u00a0ei koskaan kehu meit\u00e4, vaan aina vaan muita. Palatessani tuohon hetkeen, j\u00e4rven rannalle luulen, ett\u00e4 yritin sanoa: – Minusta tuntuu, etten riit\u00e4, ett\u00e4 en ole tarpeeksi. Nyt mietin, jos en tuntenut riitt\u00e4neeni h\u00e4nelle, miten voisin ikin\u00e4 tuntea riitt\u00e4v\u00e4ni kenellek\u00e4\u00e4n.<\/p>\n
Muistan viel\u00e4kin hyvin t\u00e4tini yll\u00e4ttyneen ilmeen h\u00e4nen vastatessaan: – Ainahan se teit\u00e4\u00a0 kehuu ja on niin ylpe\u00e4 kaikista teist\u00e4. Tuntui hyv\u00e4lt\u00e4, ett\u00e4 asia sanottiin \u00e4\u00e4neen, vaikka osa minussa\u00a0sen tiesikin. Mutta ei se poistanut riitt\u00e4m\u00e4tt\u00f6myyden tunnettani. Jokin tyhjyys sis\u00e4ll\u00e4ni pysyi. T\u00e4m\u00e4nk\u00f6 vuoksi minusta kasvoi sopeutuja, joka etsii toisen katseesta hyv\u00e4ksynt\u00e4\u00e4 ja hylk\u00e4\u00e4mist\u00e4?<\/p>\n
Haluaisin menn\u00e4 \u00e4idin l\u00e4helle, mutta en osaa. Sill\u00e4 meill\u00e4 halataan vain\u00a0juhlissa ja merkkip\u00e4iv\u00e4n\u00e4. Sain kuulla n\u00e4m\u00e4 kalliit sanat, jotka olen lukenut \u00e4idin kirjoittamista korteista, kirjojen kansista ja runoista.<\/p><\/blockquote>\n
Palaan muistoissani \u00e4idin viimeisiin p\u00e4iviin. Kukaan ei tiennyt, ett\u00e4 ne\u00a0olivat\u00a0\u00e4idin viimeiset p\u00e4iv\u00e4t talossa, joka oli h\u00e4nen kotinsa yli kolmekymment\u00e4 vuotta. Mutta jokin minussa aavisti. Tied\u00e4n sen siit\u00e4, ett\u00e4 olin\u00a0edellisen\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 huutanut huoltani Jumalan puoleen ja kirjoittanut yl\u00f6s sanat, jotka nousivat syd\u00e4melleni: N\u00e4m\u00e4 ovat viimeiset p\u00e4iv\u00e4t.<\/p>\n
\u00c4iti ei\u00a0ollut en\u00e4\u00e4 oma itsens\u00e4. Tunnelma oli\u00a0omituinen, mutta kummallisen l\u00e4heinen. Aivan kuin h\u00e4n olisi jo jossain muualla, kuin\u00a0taivas olisi\u00a0auki.\u00a0Yht\u00e4kki\u00e4 \u00e4iti sanoo lapsilleni: – Voi ett\u00e4 m\u00e4 rakastan teit\u00e4. S\u00e4ps\u00e4hd\u00e4n! En muista\u00a0koskaan kuulleeni\u00a0\u00e4idin sanovan niin kenellek\u00e4\u00e4n. Sen sanominen on ollut vaikeaa minullekin. Meill\u00e4 kudotaan villapaitoja ja -sukkia, leivotaan kakkuja, ostetaan lahjoja ja kirjoitetaan kortteja. Joskus harvoin tiukassa tilanteessa sanotaan: – Kyll\u00e4h\u00e4n s\u00e4 tii\u00e4t.<\/p>\n
Sitten h\u00e4n jatkaa, lapsilleni edelleen: – Mutta tota teid\u00e4n \u00e4iti\u00e4 m\u00e4 vasta rakastankin.<\/p>\n
Kyyneleet tulvivat\u00a0silmiini. Haluaisin menn\u00e4 \u00e4idin l\u00e4helle, mutta en osaa. Sill\u00e4 meill\u00e4 halataan vain\u00a0juhlissa ja merkkip\u00e4iv\u00e4n\u00e4. Sain kuulla n\u00e4m\u00e4 kalliit sanat, jotka olen lukenut \u00e4idin kirjoittamista korteista, kirjojen kansista ja runoista. Avannut lukemattomista\u00a0lahjoista ja tuntenut niin\u00e4 v\u00e4synein\u00e4 illan h\u00e4m\u00e4r\u00e4n tunteita, kun olemme yhdess\u00e4 palvelleet toisia <\/a>yht\u00e4 kodittomia.<\/p>\n
Olen pel\u00e4nnyt el\u00e4m\u00e4\u00e4 ja kapinoinut sit\u00e4 tuskaa vastaan, joka osakseni on tullut. Vihdoin olen niin turvassa, ett\u00e4 voin katsella t\u00e4t\u00e4 rauhassa ja hyv\u00e4ksy\u00e4 osaksi oman el\u00e4m\u00e4ni polkua.<\/p><\/blockquote>\n
Sanat murtavat minut. \u00c4idin viimeinen lahja. H\u00e4n ei p\u00e4\u00e4ssyt taivaan rauhaan ennen kuin oli sanonut t\u00e4m\u00e4n minulle. Sanat, joita olen\u00a0odottanut\u00a0kauan. Suhteemme on ollut niin l\u00e4heinen ja niin vaikea<\/a>. On ollut aikoja, jolloin en ole pystynyt menem\u00e4\u00e4n kotiin tai olemme vain huutaneet toisillemme. Muutama kuukausi aikaisemmin h\u00e4n l\u00e4ksytti minua erostani kuin lasta. Olen kuullut ankaria sanoja, jotka jo nuoren tyt\u00f6n mieli ymm\u00e4rsi tulevan kaikuna jostain\u00a0kaukaa, hyvin erilaisesta maailmasta. Silti ne satuttivat.<\/p>\n
T\u00e4m\u00e4 itku on hyv\u00e4\u00e4 itkua, joka puhdistaa. Raskas fyysinen ty\u00f6 helpottaa. Koko kropassani tuntuva\u00a0kipu\u00a0auttaa ymm\u00e4rt\u00e4m\u00e4\u00e4n. Olen pel\u00e4nnyt el\u00e4m\u00e4\u00e4 ja kapinoinut sit\u00e4 tuskaa vastaan, joka osakseni on tullut. Vihdoin olen niin turvassa, ett\u00e4 voin katsella t\u00e4t\u00e4 rauhassa ja hyv\u00e4ksy\u00e4 osaksi oman el\u00e4m\u00e4ni polkua. T\u00e4m\u00e4 on minun el\u00e4m\u00e4ni.\u00a0N\u00e4m\u00e4 haavat ja rosoiset reunat tekev\u00e4t minusta minut. Erityisen ja rakastetun. Ikuisesti rakastetun<\/a>.<\/p>\n
\u201cSille, joka voittaa, min\u00e4 annan k\u00e4tketty\u00e4 mannaa ja valkoisen kiven, ja siihen kiveen on kirjoitettu uusi nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin sen nimen saaja.\u201d Ilm. 2:17<\/p>\n
Toivovaisin terkuin, Annele<\/h3>\n