![\"glass-984457_1920.jpg\"](\"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/115\/2020\/02\/glass-984457_1920.jpg\")
<\/p>\n<\/p>\n
Sin\u00e4 p\u00e4\u00e4si\u00e4isen\u00e4 jotain r\u00e4j\u00e4hti sis\u00e4ll\u00e4ni. En en\u00e4\u00e4 muista mik\u00e4 sen laukaisi ja miksi. Oliko se pient\u00e4 vai suurta. Se oli viimeinen pisara kuormassa, joka oli kasvanut jo pitk\u00e4\u00e4n ennen sinua.\u00a0Sen muistan, ett\u00e4 tein keitti\u00f6ss\u00e4 ruokaa. Sin\u00e4 sanoit jotain kuivaan, lakoniseen tyyliisi, jota tietyiss\u00e4 tilanteissa rakastin ja tietyiss\u00e4 vihasin. K\u00e4dess\u00e4ni oleva keitti\u00f6veitsi iskeytyy tasoon ja j\u00e4\u00e4 siihen pystyyn. Kasvoni v\u00e4\u00e4ntyv\u00e4t villipedon kasvoiksi ja huudan niin paljon kuin kurkusta l\u00e4htee: – Nyt t\u00e4\u00e4 vittu loppuu. M\u00e4 en kuuntele t\u00e4t\u00e4 en\u00e4\u00e4 ollenkaan. En vittu kuuntele.<\/p>\n
Toivon, ett\u00e4 tulisit.\u00a0Ottaisit minut syliin kuin lapsen. Mutta et tule. Menin liian pitk\u00e4lle. Taas olen mennyt liian pitk\u00e4lle. Vaikea, tuskainen nainen, jolla on liikaa sanottavaa ja paljon vaatimuksia.<\/p><\/blockquote>\n
Kehoni t\u00e4yttyy voimalla. Min\u00e4 hallitsen t\u00e4t\u00e4 tilaa nyt. Min\u00e4 olen olemassa. Sin\u00e4 nouset ja hetken n\u00e4en pelon silmiss\u00e4si. Tajuan mit\u00e4 olen tehnyt ja pel\u00e4styn. Hetkellinen voiman tunne katoaa ja j\u00e4tt\u00e4\u00e4 j\u00e4lkeens\u00e4 vapisevan ihmisen. Silm\u00e4si muuttuvat kylmiksi, kun katsot minua. K\u00e4velet ohitseni ja sanot: – Mene hoitoon.<\/p>\n
Keitti\u00f6n laattalattia on kova. Tuntuu kuin p\u00e4\u00e4 r\u00e4j\u00e4ht\u00e4isi. Nyyhkytykseni kiert\u00e4\u00e4 tyhj\u00e4n talon nurkkia etsien turvaa. Toivon, ett\u00e4 tulisit. Ottaisit minut syliin kuin lapsen. Mutta et tule. Menin liian pitk\u00e4lle. Taas olen mennyt liian pitk\u00e4lle. Vaikea, tuskainen nainen, jolla on liikaa sanottavaa ja paljon vaatimuksia. En ihmettele, ettet en\u00e4\u00e4 jaksa minua. En itsek\u00e4\u00e4n kest\u00e4\u00a0kuilujani. N\u00e4it\u00e4 syvyyksi\u00e4, joihin s\u00e4\u00e4nn\u00f6llisesti tipun.<\/p>\n
En tied\u00e4 mit\u00e4 tehd\u00e4, kun maa ei nielek\u00e4\u00e4n minua. Min\u00e4k\u00f6 se olin, joka huusi kuin el\u00e4in. Min\u00e4, jolle nuoret piirt\u00e4v\u00e4t syd\u00e4mi\u00e4, halaavat lujaa ja kirjoittavat:\u00a0s\u00e4 oot kiltti, ihana ja hymyilet aina. Oikeasti en ole ihana, vaan hullu huutava akka, jonka pit\u00e4isi kuolla. Teen sen ainoan teon, johon pystyn. Soitan yst\u00e4v\u00e4lle, sille ainoalle, jonka tied\u00e4n kest\u00e4v\u00e4n t\u00e4m\u00e4n. Tunnistimme\u00a0toistemme tuskaiset syd\u00e4met heti tutustuessamme muuttaessani parikymppisen\u00e4 Helsinkiin. Yksi\u00a0iso ero meiss\u00e4 on:\u00a0H\u00e4n pysyy kasassa,\u00a0min\u00e4 en.<\/p>\n
P\u00e4\u00e4si\u00e4isy\u00f6n\u00e4 kirjoitan googleen viha, nainen ja apua. L\u00f6yd\u00e4n Maria Akatemian sivuille. Sielt\u00e4 saa v\u00e4kivaltaiset naiset apua. Kauhistun! Enh\u00e4n min\u00e4 ole v\u00e4kivaltainen!<\/p><\/blockquote>\n
H\u00e4n vastaa iloisesti niinkuin aina. Kuiskaan: – M\u00e4 sekoan. Voits\u00e4 auttaa mua. M\u00e4 sekoan. Rauhalliseen tyyliins\u00e4 h\u00e4n selvitt\u00e4\u00e4 mit\u00e4 on tapahtunut. Rauhoitun h\u00e4nen lempe\u00e4\u00e4n \u00e4\u00e4neens\u00e4. – Et s\u00e4 sekoa. S\u00e4 puhut ihan normaalisti. M\u00e4 ymm\u00e4rr\u00e4n mit\u00e4 s\u00e4 sanot. Et s\u00e4 oo sekaisin. S\u00e4 suutuit. Tosi kovaa. Siihen on varmaan syyns\u00e4. Se on ohi. Kaikki on nyt hyvin. Ei oo h\u00e4t\u00e4\u00e4.<\/p>\n
Sanat tuudittavat minua kuin lasta. Hengitys tasaantuu pikku hiljaa. Puhelun j\u00e4lkeen istun viel\u00e4 pitk\u00e4\u00e4n lattialla, jalat tiukasti syliss\u00e4 p\u00e4\u00e4n nojatessa sein\u00e4\u00e4 vasten. Enk\u00e4 ajattele mit\u00e4\u00e4n.<\/p>\n