![\"kivet.jpg\"](\"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/115\/2018\/11\/kivet.jpg\")
<\/p>\n<\/p>\n
S\u00e4rkymisen lahja. Kirjan nimi hyllyss\u00e4ni vet\u00e4\u00e4 katsettani puoleeni uudestaan ja uudestaan. En ymm\u00e4rr\u00e4, miten s\u00e4rkyminen voi ikin\u00e4, koskaan olla lahja? \u00a0Miten kukaan voi sanoa noin? Sirpaleet pitkin keitti\u00f6n lattiaa puhuvat minulle ihan jotain muuta. S\u00e4rkyminen repii minut rikki ja palasiksi. Se on haava, joka sattuu. Kipu, jota pakenen ja v\u00e4istelen. Marraskuun pime\u00e4ss\u00e4 illassa ei l\u00f6ydy valoa, joka muuttaisi lasinpalaset kauniiksi.<\/p>\n
Lasi tippuu pienist\u00e4 k\u00e4sist\u00e4 lattialla ja rikkoutuu tuhansiksi sirpaleiksi pitkin keitti\u00f6n lattiaa. Se on viimeinen pisara. Tunnen kehossani raivon nousevan. Yritin sanoittaa lapsille ylitse kiehuvaa tunnemyr\u00e4kk\u00e4\u00e4 sis\u00e4ll\u00e4ni. – En jaksa t\u00e4t\u00e4! T\u00e4t\u00e4 m\u00e4 en nyt en\u00e4\u00e4 t\u00e4n\u00e4\u00e4n jaksa! Kuulostan omissakin korvissani idiootilta. Mutta t\u00e4n\u00e4\u00e4n en pysty nauramaan, vapauttamaan pys\u00e4htynytt\u00e4 tunnelmaa. Lasin s\u00e4rkyminen on minulle liikaa, viimeinen pisara. En ymm\u00e4rr\u00e4, mit\u00e4 sis\u00e4ll\u00e4ni tapahtuu.<\/p>\n
Muille on niin paljon helpompi olla rento ja lempe\u00e4. T\u00f6iss\u00e4 annan parastani. Tilanteessa kuin tilanteessa etsin hymyn ja ilon itsest\u00e4ni. Olen kovin tietoinen siit\u00e4, mit\u00e4 tuon mukanani. Haluan sen olevan hyv\u00e4\u00e4, rakentavaa ja rohkaisevaa. Roolin takana on turvallista ja iloisen ihmisen rooli viel\u00e4p\u00e4 palkitsevaa. Silti jos jossakin haluaisin onnistua, niin \u00e4itin\u00e4. Ja kyll\u00e4, puolisona. Tunnen ep\u00e4onnistuvani t\u00e4rkeimmiss\u00e4 teht\u00e4viss\u00e4ni. Ker\u00e4ilen lasinpalasia lattialta ja heit\u00e4n ne roskiin. Ei niill\u00e4 mit\u00e4\u00e4n en\u00e4\u00e4 tee. Parisuhteen voin katkaista, mutta \u00e4itiytt\u00e4ni en voi heitt\u00e4\u00e4 pois. Mun on p\u00e4rj\u00e4tt\u00e4v\u00e4 n\u00e4iden rikkin\u00e4isten palasieni kanssa. \u00a0<\/p>\n
Parisuhteessa en voi valita, mit\u00e4 itsest\u00e4ni annan. L\u00e4heiseni saavat kaikki puoleni, enk\u00e4 tahdo kest\u00e4\u00e4 sit\u00e4. Heijastan heihin samaa jatkuvaa vaatimusta, mit\u00e4 tunnen itse\u00e4ni kohtaan.\u00a0S\u00e4rkyneisyyteni on siet\u00e4m\u00e4t\u00f6nt\u00e4. N\u00e4m\u00e4 kuilut sis\u00e4ll\u00e4ni, joihin s\u00e4\u00e4nn\u00f6llisesti tipun. Sokeat pisteeni ja heikkouteni, joihin hajoan. T\u00e4m\u00e4 s\u00e4\u00e4lim\u00e4t\u00f6n armottomuus, jolla itse\u00e4ni ruoskin ajaa minua yh\u00e4 syvemm\u00e4lle sis\u00e4isiin solmuihin. Ihmisyys, jota tavoittelen on mahdotonta. Se vaatii aina enemm\u00e4n. Koskaan ei ole tarpeeksi.<\/p>\n
Peitt\u00e4m\u00e4ll\u00e4 haavani, piilotan my\u00f6s itseni. Suorittamalla ja miellytt\u00e4m\u00e4ll\u00e4 pid\u00e4n itseni et\u00e4\u00e4ll\u00e4. Ehe\u00e4n\u00e4 ja sile\u00e4n\u00e4 suljen sisimp\u00e4ni toiselta. Katolinen teologi Henry Nouwen kuvaa hyvin sit\u00e4, miten jokaisen kipu on syv\u00e4sti henkil\u00f6kohtaista. Se mik\u00e4 meit\u00e4 sattuu on meiss\u00e4 jokaisessa erityist\u00e4, ainutlaatuista. Siisp\u00e4 sulkemalla kipuni toiselta, suljen my\u00f6s syvimm\u00e4n minuuteni. Sen mik\u00e4 tekee minusta minut. Onko niin, ett\u00e4 todella liityn toiseen vasta haavojeni kautta? S\u00e4r\u00f6t ja palaset ovat kutsu rakkauteen, anteeksiantoon ja jakamiseen. Kutsu t\u00e4yteen ihmisyyteen toisen haavoittuneen kanssa. Armon todellisuus.<\/p>\n
Ann Voskampin kirja S\u00e4rkymisen lahja on viimeisin lahja \u00e4idilt\u00e4ni. H\u00e4nen tapansa rakastaa oli lahjat. H\u00e4n antoi aina parasta, mit\u00e4 keksi. Toisille. Minulle kirja on nyt aarre pelk\u00e4ss\u00e4 kansikuvassaan. Ajatus ajan tuolta puolen, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4 solmuni aukeaa viel\u00e4. Ett\u00e4 on toivoa, ett\u00e4 on armoa. Ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4 yh\u00e4 pimenev\u00e4 talvi loppuu joskus.<\/p>\n
S\u00e4rkymisen lahja. Kirjan nimi hyllyss\u00e4ni vet\u00e4\u00e4 katsettani puoleeni uudestaan ja uudestaan. En…<\/p>\n","protected":false},"author":170,"featured_media":3465085,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[1171,1025,455,147],"acf":[],"platta":{"numLikes":0,"numComments":0,"category":null,"themes":[],"commercial_partner":null,"thumbnail":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/115\/2018\/11\/kivet.jpg","blog_id":115},"jetpack_featured_media_url":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/115\/2018\/11\/kivet.jpg","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.terve.fi\/rakkauden-roihu\/api\/wp\/v2\/posts\/3324410"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.terve.fi\/rakkauden-roihu\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.terve.fi\/rakkauden-roihu\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.terve.fi\/rakkauden-roihu\/api\/wp\/v2\/users\/170"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.terve.fi\/rakkauden-roihu\/api\/wp\/v2\/comments?post=3324410"}],"version-history":[{"count":0,"href":"https:\/\/blogit.terve.fi\/rakkauden-roihu\/api\/wp\/v2\/posts\/3324410\/revisions"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.terve.fi\/rakkauden-roihu\/api\/wp\/v2\/media\/3465085"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.terve.fi\/rakkauden-roihu\/api\/wp\/v2\/media?parent=3324410"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.terve.fi\/rakkauden-roihu\/api\/wp\/v2\/categories?post=3324410"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.terve.fi\/rakkauden-roihu\/api\/wp\/v2\/tags?post=3324410"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}