Älä odota toisen tekevän sinua onnelliseksi – mitkä ovat ne kolme asiaa, joista muutos sinun elämässä alkaa?

leaf-3162421_1920_1.jpg

Tätä on vaikea myöntää, mutta usein odotamme toisen tekevän meidät onnellisiksi. Vaikka kuinka tiedostaisimme sen, ettei toinen ole tai edes voi olla onnestamme ja oloistamme vastuussa. Silti syytämme toista omasta onnettomuudestamme. Saamattomuudesta, laiskuudesta, suunnattomuudesta ja epävarmuudesta. Se on se helppo selitys.

Mitäpä jos onnen ottaisikin omiin käsiin? Olisiko se mahdollista? Ensin pysähtymällä ja  ajattelemalla. Loppuisi se haikailu ja voivottelu. Alkaisi toiminta. Millaiselta elämä silloin näyttäisi? Ainakin se tuntuisi ihan varmasti paremmalta. Omalta ja oikealta. Sillä niinhän siinä käy, kun alkaa kantamaan vastuuta, tekemään valintoja. Tietoisia valintoja.

Mitäpä jos onnen ottaisikin omiin käsiin? Olisiko se mahdollista? Ensin pysähtymällä ja  ajattelemalla. Loppuisi se haikailu ja voivottelu. Alkaisi toiminta. Millaiselta elämä silloin näyttäisi?

Hesarissa oli tänään kiinnostava juttu painonnoston suosiosta. Itse lajia kiinnostavampaa oli Hakaniemessa painonnostosalia pyörittävän Matti Vestamanin ajatukset elämänmuutoksesta. Hän on selvästikin oivaltanut sen, että kaikki todellinen muutos lähtee pienestä. Tärkeintä on, että suunta on oikea. Silloin kynnyksen täytyy olla tarpeeksi matala, sillä isot muutokset vaativat todella paljon.

Myös formulalääkärinä tunnettu Aki Hintsa puhuu tästä samasta asiasta Oskari Saaren kirjoittamassa kirjassa Voittamisen anatomia, jossa esitellään Hintsan hyvinvointifilosofia. Kaikkea ei kannata muuttaa kerralla, vaan valita tietoisesti kolme pientä muutosta, joita toteuttaa sinnikkäästi kolmen kuukauden ajan. Siinä ajassa tavat muuttuvat rutiiniksi. Muutoksen pitää nimenomaan olla riittävän pieni, että sitä jaksaa pitää yllä riittävän kauan.

Luin pari vuotta sitten Hintsan kirjan ensimmäisen kerran ja sen innoittamana vähensin iltapäivän kahvinjuontia, aloin tavoitella 10 000 päivittäistä askelta ja yritin rauhoittaa iltoja. Viimeksimainittu oli ja on iltavirkkuna minulla edelleen vaikeaa. Vaikka minulla ei ollut uniongelmia huomastin selvästi näiden rutiinien myötä unen laatuni parantuvan ja olevani sen myötä virkeämpi. Unen merkitystä korostetaankin Hintsan kirjassa hyvinvoinnin ja menestyksen edellytyksenä.

Kaikkea ei kannata muuttaa kerralla, vaan valita tietoisesti kolme pientä muutosta, joita toteuttaa sinnikkäästi kolmen kuukauden ajan. Siinä ajassa tavat jo muuttuvat ja tulevat rutiiniksi.

Ensi vuonna voisin yrittää tarttua edelleen arkiliikunnan lisäämiseen. Elämäni on ollut aikamoisessa muutoksessa, joten myös liikuntarutiinit pitäisi päivittää. Lisäksi aion rauhoittaa iltoja työn tekemiseltä, jotta nukkuisin levollisemmin. Tajusin vasta jokin aika sitten, miten paljon keskittymistä vaativa työ, jota tykkään illan rauhassa tehdä, voi kuormittaa yöunta. Kolmanneksi yritän tehdä asioita, jotka saavat hyvän ja virkistyneen mielen, kuten käydä keikoilla, näyttelyissä ja teatterissa. Ne ovat asioita, jotka helposti jäävät tekemättä, mutta harvoin kaduttavat. Kantamalla vastuun omasta hyvinvoinnistani helpotan varmasti myös läheisteni elämää.

Uutta vuotta ja arjen valintojen pohtiessa mieleeni nousi vanha tyyneysrukous: Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

Mihin suuntaan sinä haluat elämääsi ensi vuonna viedä? Mistä asioista muutos sinun elämässäsi alkaa?

Toivovaisin terkuin, Annele

hyvinvointi ero
Kommentit (2)
  1. Poikkeusolojen hidastama yksinäinen elämä on minulle vaikeaa – lapset opettavat läsnäoloa ja ilon löytymistä arjessa – Valot pimeyksien reunoilla
    6.4.2020, 20:10

    […] yöllä yksin kotiin rakettien paukkuessa tuntui, että vihdoin olisi toisenlaisen elämän aika. Uudenvuodenlupaukseni mukaisesti olin buukannut keväälle useampia keikkoja, teatterinäytöksiä, reissuja ja näyttelyitä, joita […]

  2. Luottamus kantaa tuntemattoman tulevaisuuden edessä uuteen huomiseen – Valot pimeyksien reunoilla
    15.4.2020, 19:32

    […] oikeat, pysyvät muutokset alkavat pienestä kuin huomaamatta. Siksi oikea suunta on niin tärkeää. Siksi kysyn: Mihin katsot? Mihin turvaat? […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *