Vastarakastuneiden viisaus – parisuhteen kaksi pääasiaa voi oppia tuoreelta parilta

img_sopivat.jpg

Vastarakastuneet ovat aina lähekkäin, tiiviisti toistensa iholla. He eivät voi hetkeäkään pitää käsiään irti toisistaan. He ovat helppoja yövieraita, sillä heitä mahtuu helposti kaksi kappaletta kahdeksankymmentäsenttiseen sänkyyn.

Mutta kateellisten vitsailut sikseen. Vastarakastuneilla on viisautta, josta kannattaa pitää kiinni. Niin toimimalla voidaan olla rakastuneita vielä siinäkin vaiheessa, kun vasta-sanan on jo aikaa sitten voinut pyyhkiä yli. 

Vastarakastuneilla on viisautta, josta kannattaa pitää kiinni.

Vastarakastuneiden viisaus  voidaan kiteyttää kahteen lauseeseen:

1. Koskettakaa toisianne joka päivä

Vastarakastuneiden ihokontakti, halaus, silitys, suudelmat ja sylikkäin istuminen on ihmisen luonnollisen perustarpeen toteuttamista. Siitä lähtien, kun vauva sukeltaa kohdusta vanhempiensa käsivarsille, hän kaipaa kosketusta ja hyväilyä. Tämä perustarve säilyy kaikilla nisäkkäillä läpi elämän. 

Jos pettyneenä, väsyneenä ja loukkaantuneena alkaa vetäytyä eroon fyysisestä läheisyydestä, paluu yhteyteen voi käydä vaikeaksi.

Koskettamista, fyysistä läheisyyttä, kannattaa vaalia. Jos pettyneenä, väsyneenä ja loukkaantuneena alkaa vetäytyä eroon fyysisestä läheisyydestä, paluu yhteyteen voi käydä vaikeaksi. Askeleet takaisin toisen luo ovat pitempiä kuin ne, jotka otettiin pois päin. On normaalia riidellä. Riidellessä, loukkaantuessa, yhteys toiseen katkeaa. Sovinnon tekeminen palauttaa yhteyden parhaimmillaan entistä vahvempana. Kumpikin on oppinut jotakin. Pitkittyvä riita vetäytymisineen voi kuitenkin johtaa mykkäkouluun, jonka välttäminen  sisältyy toiseen vastarakastuneiden viisauteen;

2. Puhukaa toisillenne joka päivä

Vastarakastuneita ei tarvitse patistaa puhumaan. He keskustelevat yökaudet aina, kun rakastelemiselta ehtivät. He haluavat oppia tuntemaan toistensa ajattelua, arvomaailmaa, toiveita ja unelmia. He haluavat ymmärtää toisiaan. Jos pari säilyttää keskusteluyhteyden ja jatkaa niin arkisten tapahtumien kuin tunteidensa ja tarpeidensa jakamista, he eivät pääse lipumaan liian etäälle toisistaan.

On tärkeää olla välillä erossa ja ehtiä kaivata kumppaniaan

Vastarakastumisen symbioosi antaa vähitellen tilaa kummankin yksilön erillistymiselle. Tämä on tarpeellista mielenkiinnon ja uteliaisuuden säilymiselle suhteessa. On tärkeää olla välillä erossa ja ehtiä kaivata kumppaniaan. Ilman pois lähtemistä  ei saa kokea takaisin tulemisen ihanuutta. Erillistymistä ja itsenäistymistä on sekin, että toisesta nousee esille yllättäviä, uusia puolia. Joistakin niistä on helppo pitää, toisista ei. Tarvitaan puhumisen taidon opettelua, jotta yhteisymmärrys  löytyy. 

Puhu rakkaallesi tänään äläkä unohda koskettaa häntä.

Rakkaudella

Päivi

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *