Seksiä ei tarvitse suorittaa – sitä voi leikkiä!

butterfly-743549_1920pixabay.jpg

Miltä kuulostaa seksi, jossa ei pyritä mihinkään ennaltamäärättyyn maaliin? Olisikin lupa kokeilla ja leikkiä! Kosketuksesta ei tarvitsisi ennalta tietää, mihin se johtaa. Voisi vaikka viipyillä halauksissa, silitellä eri paikkoja tai katsoa toista lempeästi silmiin.

Minulle on nuorena opetettu, miten rakastelu etenee. Että on tietyt vaiheet, joiden kuuluu seurata toinen toistaan kuin junan raiteita. Jotkut ajattelevat, että jos seksi ei johda orgasmiin, se on jotenkin huonoa. Mielestäni ulkopuolelta annetut kaavat ja tavoitteet sopivat seksiin huonosti.

Mielestäni ulkopuolelta annetut kaavat ja tavoitteet sopivat seksiin huonosti

Halu, esileikki, kiihottuminen, yhdyntä ja orgasmi. Näin etenevässä seksissä ei ole mitään huonoa tai väärää, jos se toimii ja on molemmille nautinnollista. Tällaisesta kaavasta voi olla hyötyä esimerkiksi silloin, kun tutustutaan oman ja toisen kehon seksuaaliseen vuorovaikutukseen.

Mutta mitä sitten, kun tämä kaava on jo opittu? Onko seksi sen ikuista toistamista? Sitä samaako pitäisi aina haluta suorittaa? Tai mitä jos tämä kaava ei toimikaan meidän kohdalla – onko meissä jotain vikaa?

Parhaimmillaan intiimi läheisyys on turvallista leikkiä, jossa voi tapahtua mitä vain

Parhaimmillaan intiimi läheisyys on turvallista leikkiä, jossa voi tapahtua mitä vain, mikä molemmille sopii. Joskus leikki voi johtaa kiihottumiseen, mutta ei sen tarvitse. Joskus päädytään yhdyntään, mutta mikään ei siihen velvoita. Joskus jompikumpi tai molemmat saattavat saada orgasmin, mutta se ei ole lainkaan välttämätöntä.

Mitä jos yhdyntä ei huvita?

Monilla tuntuu olevan ikään kuin sanaton sopimus, että läheisyys johtaa yhdyntään. Silloin kun kumppani ehdottaa läheisyyttä sanoin, elein tai teoin, toinen saattaa kieltäytyä ja torjua ehdotuksen vain siksi, ettei hän voi luvata olevansa valmis yhdyntään tällä kertaa. Ei sellaista kuulukaan voida luvata etukäteen.

Turvalliseen seksuaaliseen läheisyyteen pakko ei kuulu missään vaiheessa

Joskus ajatus yhdynnästä tuntuu niin kaukaiselta, että sen takia ei suostuta minkäänlaisen läheisyyteen, jotta toinen ”ei ymmärtäisi väärin”. Jos tästä ei puhuta, kynnys fyysiseen läheisyyteen kohoaa. Haluttomuus yhdyntään voi johtua eri elämänvaiheissa monista eri syistä. Näistä syistä kannattaa jutella, etteivät ne muodostu syyksi vältellä muunlaista intiimiä läheisyyttä.

Joskus haluttomaksi itseään nimittänyt löytää halun, kun kumppanin kanssa sovitaan, että tällä kertaa, tällä viikolla tai tässä kuussa ollaan lähekkäin, mutta ei päädytä yhdyntään. Jos tällaiseen päädytään, sen pitää olla yhteinen sopimus. Kokeilu auttaa keskittymään päämäärän sijasta läheisyyteen. Kumppaneiden välinen tunneyhteys ja turvallisuus vahvistuvat ja niiden myötä myös seksuaalinen nautinto kasvaa.

Rakasteluun kuuluu hellyys, toisen huomioiminen ja omista toiveista kertominen

Turvalliseen seksuaaliseen läheisyyteen pakko ei kuulu missään vaiheessa. Yhdessä ollaan tässä hetkessä, läsnä toiselle juuri nyt. Joissain elämäntilanteissa tämä onnistuu parhaiten, kun sovitaan kalenteriin seksitreffit. Anja on kirjoittanut synnytyksen jälkeisestä seksistä ja Päivi seksin aakkosista pikkulapsivaiheessa.

Rakasteluun kuuluu hellyys, toisen huomioiminen ja omista toiveista kertominen. Aina on lupa sanoa ”kyllä”, ”ei” tai ”ehkä”. Tärkeintä on molemminpuolinen nähdyksi, arvostetuksi ja rakastetuksi tuleminen.

Terveisin,

Sini Rantakari

Kommentit (2)
  1. Käyttäjä28603
    30.11.-0001, 00:00

    Joo mitäs siinä tapauksessa kun toisen haluttomuus satuttaa päivästä, viikosta kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Aina puhutaan haluttoman oikeudesta kieltäytyä.. Kyllä toki se on totta, mutta millä oikeudella hän vie kumppaniltaan oikeuden nauttia seksistä? Meidän tapauksessa minä jolla haluja oli olin lopulta siinä pisteessä että suutuin jos se että mies koski ei johtanut hänen kiihottumiseen/haluun. Tarpeeksi pitkään tilanne jatkui niin välttelin läheisyyttä. Kaipasin toki myös hellyyttä. Mutta en halunnut itse kiihottua ja ottaa riskiä tulla taas torjutuksi ja kyllä siinä tilanteessa se oli torjunta.

  2. Sini Rantakari
    30.11.-0001, 00:00

    Haluttomuuden taustalla voi olla hyvin monenlaisia asioita. On hankalaa, jos haluttomuuden syistä ei päästä puhumaan. Torjutuksi tulemisen kokemukset voivat olla hyvin haavoittavia, varsinkin, jos ei yhtään tiedä, mihin se liittyy. Joskus tarvitaan ulkopuolista keskusteluapua, jotta voidaan palata intiimiin läheisyyteen pitkän tauon jälkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *