Se ei ikinä halua! – Ihan koko ajan se haluaa! Ovatko halunne eritahtiset?

kukkajamehil.jpg

Mietitkö seksuaaliseen haluun tai sen puutteeseen liittyviä kysymyksiä? Ne kuuluvat parisuhteiden eniten pohdittuihin mutta vähiten puhuttuihin aiheisiin. On kysymys herkästä ja intiimistä elämänalueesta, jonka ympärillä vellovat voimakkaat tunteet. Asiat henkilöityvät  ja molemminpuoliset loukkaantumiset tekevät niistä keskustelemisen vaikeaksi.

Puhumisen puute luo jännitettä läheisyyteen. Vähitellen kaikki läheisyys suhteessa seksualisoituu. Sohvalla istuminen vierekkäin alkaa ahdistaa, halauksesta puhumattakaan, koska haluttoman rooliin ajautunut alkaa pelätä, että toinen kohta taas vonkaa. Suhteeseen muodostuu oletus, että toinen haluaa seksiä aina ja jatkuvasti, toinen taas ei ikinä, koskaan.

Vaikka useammin haluava välillä haluaisi vain läheisyyttä ja hellyyttä istahtaessaan kumppaninsa viereen sohvalle, tämän on vaikeata uskoa sitä. Asetelman tekee vielä mutkikkaammaksi se, että alun perin ihan vilpittömästi  haluttu tavallinen läheisyys voi yllättäen saadakin aikaan seksuaalista kiihottumista. Tällöin kumppani tuntee itsensä petetyksi. Eihän meidän pitänyt mennä tähän suuntaan! Taas yritit vedättää! Useammin haluava tuntee myös tarvetta pitää itseään koko ajan pienessä toimintavireessä  siltä varalta, että juuri nyt tulisi se hetki, jolloin kumppani syttyisi. Sehän vasta kauheaa olisi, jos ei itse olisikaan valmis silloin, kun lottovoitto osuu kohdalle. 

Taas yritit vedättää!

Molemmat alkavat tuntea itsensä vääränlaisiksi. Onko minun seksuaalisuuteni liian vähäistä? Pelkkää seksikonettako toinen minusta haluaa? Entä olenko useammin haluavana jotenkin yliseksuaalinen tarpeineni? Vai enkö enää kiihota kumppaniani? Haluaisiko hän jonkun muun kanssa, vaikka ei minun?

Katkaise negatiivinen kehä heti alkuunsa. Oletko ajatellut halua näistä näkökulmista:

1. Halujen eriparisuus tai eritahtisuus on oikeampi ilmaisu kuin haluttomuus

Saatat eri elämänvaiheissasi löytää itsesi välillä enemmän, välillä vähemmän haluavan roolista, vaikka oma aktiivisuutesi pysyisi samanlaisena. Halukas ja haluton -rooliasetelma rakentuu suhteessa toiseen. Nimityksilläkin on väliä: halujen eriparisuudesta tai eritahtisuudesta puhuminen on keskinäisestä kunnioituksesta nouseva loukkaamaton tapa tarkastella asiaa. Kehenkään ei silloin lyödä haluttoman totaalikieltäytyjän sen enempää kuin hillittömän seksihullunkaan leimaa. Puhu kumppanisi kanssa asiasta arvostavasti ja rakentavasti. Sinä et ole ongelma eikä hänkään ole, vaan teillä on yhteinen haaste ratkottavana.

Nolla merkitsee uupumistilaa, jossa kuolleetkin heräävät ennen sinun libidoasi, kympissä taas on huikea vire päällä.

2. Halu ei ole on/off vaan jotain asteikolla 0 – 10

Kun toinen puolisoista tekee aloitteen, hän on jo virittynyt seksuaalisesti. Toisen mieli saattaa siinä vaiheessa askaroida vielä työasioissa tai perhearjen pyörteissä. Ensireaktio on, että eipä voisi vähempää kiinnostaa. Pysähdy kuitenkin hetkeksi ennen täystyrmäystä. Jospa ajattelisitkin halua asteikolla 0 – 10? Nolla merkitsee uupumistilaa, jossa kuolleetkin heräävät ennen sinun libidoasi, kympissä taas on huikea vire päällä. Nollan ja kympin välillä on paljon muitakin numeroita. Tunnustele, olisitko kakkosessa tai kolmosessa? Mitä sellainen numero merkitsisi sinun skaalallasi? Voisitko lähteä virittelemään läheisyyttä ja kokeilemaan, mitä tapahtuu?  Aloitteen tekijä on jo kiivennyt muutaman pykälän omalla asteikollaan, mutta ei hänenkään tarvitse olla varma siitä, mihin tässä päädytään. Heittäytykää yhdessä seikkailemaan!

3) Halu ennen seksiä ja seksin aikana

Seksiin ryhdyttäessä vireillä oleva halu riittää. Yhden innostus virittää toista lisää ja molemmat kiihottavat toisiaan. Nälkä kasvaa syödessä. Yhdessä päästään kohti huippua. Moni pelkää, että kutsuessaan toista seksiin tai suostuessaan toisen kutsuun, pitäisi olla varma siitä, että homma hoituu loppuun asti. Jos erektio tai limakalvojen kosteus ei riittäisikään, tuottaisi toiselle pettymyksen. Tällainen itsetarkkailu on turhaa ja se heikentää omaa läsnäoloa. Hengittele vähän, keskity tuntemaan, miten ilma virtaa sisälle ja ulos. Olet sisällä itsessäsi, tässä ja nyt. Keskity aistimuksiin. On vain tämä hetki. Muu jää ulkopuolelle. 

Muistan televisiosketsin, jossa pari harjoitti kiivaasti seksuaalista toimintaa peiton alla keskustellen samalla tauotta siitä, kumpi käy huomenna kaupassa, missä kirjolohi onkaan tarjouksessa, viekö mummo lapset muskariin ja kuka tilaa pihalle kuorman multaa. Vitsi osui ja upposi. Aiheesta “Mitä ajattelin seksin aikana?” voisi koota aikamme Odysseuksen harharetket. Heitä siis kaikki asiaankuulumattomat pois sängystäsi ja sulje puhelin.  

Aiheesta “Mitä ajattelin seksin aikana?” voisi koota aikamme Odysseuksen harharetket.    

4) Kaikki seksi on hyvää

Aina hyvä yritys ei johda molempien tai kummankaan orgasmiin. Mitään ei silti menetetty. On saatu hetki läheisyyttä. On oltu iho ihoa vasten, tunnettu toisen kosketus ja tuoksu. Kipinä jää hehkumaan. Tästä on hyvä jatkaa. Välillä seksi on tajunnan räjäyttävä huippukokemus, välillä kohtaaminen arjen keskellä. Jokaisella on oma, ainutlaatuinen seksuaalisuutensa. Kun tunteita ja toiveita jaetaan, molemmat pääsevät tutkimusmatkailemaan sellaisillekin alueille, jotka ovat itselle vieraita. Kummankin seksuaalisuus ja tavat toteuttaa sitä voivat yhdessä avartua.

5) Pidä yhteys avoimena

Miten voitte huomioida toisianne? Mitä kummallakin on tilaa haluta elämässään, ei vain seksuaalisesti vaan kaikilla elämänalueilla? Selvittämättömät pettymykset ja loukkaantumiset suhteessa ovat yleinen halun lamauttaja. Parisuhteen hyvinvointiin kannattaa satsata ennaltaehkäisevästi niin, että yhteys pysyy yllä. Se vaatii puhumista ja rakkauden tekoja sängyn ulkopuolella.

Kevätterveisin

Päivi Stelin-Valkama

 

 

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *