Mitä muumimuki opetti minulle parisuhteesta?

muumimuki_omassa_kadessa.jpg

Keräilen muumimukeja. Niinpä niitä onkin kertynyt, no, aika paljon. Valitsen käyttämäni mukin aina vuodenajan, kattauksen ja etenkin mielialani mukaan. Yksi suosikeistani on (yllätys, yllätys!) Rakkaus-muki. Se oli myös ensimmäinen hankintani aikoinaan. Tämä sama muki on monen muunkin suosikki ja ainoa, joka on ollut tuotannossa 1990-luvulta saakka . Rakkaus-muki onkin pieni taideteos; triptyykki, joka kuvaa hienosti rakkaussuhteen tärkeimpiä elementtejä.

Kahvasta oikealle katsottuna avautuu ensimmäinen näytös: Kohtaaminen. Muumipeikko ja Niiskuneiti katselevat toisiaan matkan päästä. Kumpikin on kulkenut omaa polkuaan, joka on nyt johtanut teiden risteyskohtaan. Niiskuneidin ilmeestä voi lukea arkuutta, varovaisuutta ja epävarmuutta. Silti hän on jo kohottanut kätensä vastaantulijaa kohti. Muumipeikon ilmeessä on hämmästystä, ihmettelyä ja ihastusta. Hän on pysähtynyt paikoilleen, mutta silti koko hänen hahmonsa näyttää kurottuvan Niiskuneitiä kohden.

  • Oppi nro 1. Kohtaa toinen avoimin mielin. Vaikka pelottaisi, uskalla mennä kohti. Ei väliä, onko kohtaaminen ensimmäinen vai tuhannes. Näe toisen ainutlaatuisuus, kiehtova erilaisuus ja turvallinen tuttuus. Kohtaa toinen hyvin aina kun tulette yhteen.

Kupin oikeassa ulkolaidassa, triptyykin keskellä on toinen näytös: Yhdessäolo. Muumipeikko ja Niiskuneiti istuvat vierekkäin maalaustelineellä. Molemmilla on oma sivellin ja maalipurkki. Yhteinen tekeminen sujuu leppoisasti ja hyvän yhteishengen vallitessa.

  • Oppi nro 2.Yhdessä vietetty aika on kallisarvoista. Se, mihin käytämme aikaamme, kertoo sanoja paremmin arvoistamme ja siitä, mitä oikeasti pidämme arvokkaana. Yhdessä oleminen ja tekeminen on tärkeää. Välillä se on hyödyllistä ja pakollista puuhailua, välillä huvittelua. Vaikka työskennellään vierekkäin, molemmilla on lupa olla erillinen ja maalata omalla pensselillä. Mielenkiintoisin ja kaunein on yhteinen seinä (lue: elämä), jota molemmat värittävät oman palettinsa väreillä.

full_rakkaus2.jpg

Kuva: Tove Jansson: Talonrakennus (1956)

 

Viimeinen näytös on Läheisyys. Muumipeikko ja Niiskuneiti halaavat. Molempien silmät ovat suljetut. He ovat keskittyneet vain toisiinsa ja tähän hetkeen. Suuri hehkuva aurinko ilmentää tilanteen lämpöä ja onnea.

  • Oppi nro 3. Kosketa, pidä lähellä, halaa ja helli. Ilman hellyyttä parisuhde kuihtuu ja näivettyy kuin kukka ilman valoa. Hyvä päivä alkaa ja päättyy halaukseen, oli siinä välissä mitä tahansa.

Tove Janssonia ja Tove Slottea kiittäen,

Paula, perheneuvoja

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *