Miellyttäjä, kiusaaja ja kypsä aikuinen – erilaisuuden käsittely on parisuhteen kypsyyskoe

”Minua ihan itkettää, kun en ole saanut tavata ystäviä kuukausiin”, sanoo nainen. Mies ratkaisee puolestaan poikkeustilan päättymisen menemällä yksin erämaamökille. ”Hyttysiä laskemaan”, hän toteaa.

Poikkeustilan aikana monessa perheessä väännettiin kättä siitä, miten rajoituksiin suhtaudutaan. Toisille turvallisuus ja kaikkien kontaktien rajaaminen oli kaikkein tärkein asia, toiset liputtivat liikkumisvapauden puolesta. Erilaisia näkemyksiä oli ajoittain vaikea yhdistää yhden perheen yhteisiksi pelisäännöiksi.

Sama näyttää jatkuvan nyt, kun poikkeusajan rajoituksia puretaan vauhdilla. Toinen haluaa tavata kaikki kauan kaivatut ystävät, toinen purkaa poikkeustilan aiheuttamaa kuormitusta hakeutumalla yksinäisyyteen. Odotukset loma-ajalle voivat olla kaukana toisistaan. Erilaiset suhtautumistavat lyövät helposti kiilaa suhteeseen.

Erilaisuutta voi ratkoa kolmella tapaa.

Erilaisuutta voi ratkoa kolmella tapaa. Ensimmäinen on miellyttäminen. Miellyttäjä on riippuvainen toisten mielipiteistä. Omat tarpeet joutaa sivuun, kunhan minut vain hyväksytään ja minusta pidetään.

Toinen tapa on kiusaajan tapa. Kiusaaja vaikuttaa välinpitämättömältä muiden hyväksynnän ja mielipiteiden suhteen ja pakottaa muut omalle kannalleen. Toimintatapa on miellyttäjään nähden täysin vastakkainen, mutta pohjimmiltaan tarve on sama, hyväksynnän hakeminen. Kiusaajallekin on sietämätöntä, jos toiset ajattelevat toisin.

”Erillistynyt ihminen tekee järkeen perustuvia päätöksiä tunteistaan tietoisina.”

”Erillistynyt ihminen tekee järkeen perustuvia päätöksiä tunteistaan tietoisina”, sanoi Murray Bowen, yksi varhaisia perheterapian edelläkävijöitä. Bowen halusi kuvata hyvin aikuistunutta, kypsästi ajattelevaa ja toimivaa ihmistä, hän puhui erillistymisestä.

Kypsynyt, erillistynyt ihminen on Bowenin mukaan tietoinen siitä, että hänen hyvinvointinsa on paljossa riippuvainen muista ihmisistä, mutta on samalla tietoinen omista tarpeistaan ja toiveistaan. Kypsä ihminen kykenee ottamaan vastaan kritiikkiä menettämättä tunnetta omasta arvostaan tai olematta ylimielinen. Kypsä ihminen kykenee vastaamaan hyökkäyksiin rauhallisesti ja kantansa perustellen. Kypsä ihminen, ajattelee Bowen, on selvillä omista arvoistaan ja elää johdonmukaisesti niiden mukaan.

Parisuhde haastaa meitä aika ajoin kasvamaan. Erityisesti silloin kun ollaan uusien asioiden äärellä, tarvitaan asioiden uudelleen miettimistä ja kasvamista. Parisuhteessa kypsyys voisi näkyä vaikka siinä, että osaa huolehtia omista tarpeista säilyttäen yhteyden puolisoon. Olisiko siinä läksyä kesän ajaksi?

perheneuvoja Pekka Puukko

hyvinvointi rakkausklinikka parisuhde onnellisuus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *