Kuka määrää kaapin paikan, kun kaksi aikuista perustaa yhteisen kodin?

Jotain sinulta, jotain minulta, jotain yhteistä.

Kun kaksi aikuista ihmistä löytää toisensa, tapailevat ja tutustuvat, nousee jossain vaiheessa esiin kysymys asumisen vaihtoehdoista. Kummallakin on jo oma kotinsa, joka kuvastaa hänen elämäntapaansa ja kertoo mieltymyksistä. Kotiin valitut ja sinne ajan myötä kulkeutuneet tavarat kertovat asukkaastaan ja tekevät siitä omannäköisen ja -tuntuisen. Joskus kodin laittamiseen on käytetty paljon paneutumista, aikaa ja, jos mahdollista, rahaa.

Eron jälkeinen uusi koti voi symboloida uutta, itsenäistä elämänvaihetta. Joillekin vanha koti säilyy samanlaisena eksän poistuttua kuvioista. Toisille alun perin väliaikaiseksi tarkoitettu kämppä onkin jäänyt pysyväksi.

Kahdessa kodissa yhdessä

Joillekin pareille kahdessa eri kodissa asuminen sopii hyvin. Silloin molemmat saavat säilyttää omat kotinsa sellaisena kuin haluavat. Siivouksen tason ja jääkaapin pääasiallisen sisällön määrää asunnon haltija. Heräämisen ja nukkumisen aikataulut voidaan säilyttää enemmän ennallaan. Joskus etäsuhteessa eläminen on ainoa mahdollinen vaihtoehto esim. eri paikkakunnilla sijaitsevien työpaikkojen vuoksi.

Joillekin pareille sopii se, että molemmat vierailevat toistensa luona. Joskus käytännöllisistäkin syistä yhdessä oleminen asettuu enemmän toisen kotiin, vaikka molemmat säilyttävät oman asuntonsa. Paljon yksinoloa kaipaavalle tämä ratkaisu on usein mieluisin. Yhdessä vietettävä aika on vapaa arjen velvollisuuksista ja säilyttää kenties paremmin uutuuden viehätyksensä ja romanttisen luonteensa.

Kahdesta kodista yhteen

Monet rakastuneet parit haluavat kuitenkin yhteisen kodin. Arjen jakaminen tiskeineen ja kaupassa käynteineen koetaan vahvistavan parisuhdetta enemmän kuin uhkaavan sitä. Suhde elää arkisissa aamiaisissa ja iltapalahetkissä. Monille rakkaan vierestä herääminen ja hänen viereensä nukahtaminen tuntuvat päivän kohokohdilta, joihin ei kyllästy.

Päätöstä yhteen muutosta ei kannata tehdä kiireellä. Kun on koko loppuelämä aikaa, voi tässä vaiheessa viivähtää. Varsinkin, jos mukana muuttaa lapsia, on hyvä rauhassa arvioida, mikä ratkaisu ja millä aikataululla olisi kaikkien kannalta paras.

Toisen entinen asunto vai molemmille uusi

Minne yhteinen uusi elämä sitten asettuu? Monen parin kokemuksen mukaan helpointa on, jos koti on yhdessä valittu ja molemmille uusi.

Aina yhteisen molemmille uuden kodin hankkiminen ei ole mahdollista. Joskus helpoin tai ainoa vaihtoehto on asettua jommankumman entiseen asuntoon. Kun koti on sisustettu yksineläjän tai -huoltajan tarpeisiin, se väistämättä kuvastaa hänen maailmaansa ja elämänvaihettaan. Uusi puoliso joutuu asettumaan ja mahduttautumaan toisen valmiisiin kuvioihin. Tämä vaatii molemmilta halua ja valmiutta joustaa omista tottumuksistaan.

Haluan tehdä sinulle tilaa elämässäni

Kodissa jo asuva osoittaa rakkauttaan ja haluaan sitoutua tähän suhteeseen tekemällä toiselle konkreettisesti tilaa. Hän joutuu luopumaan joistain saavutetuista eduistaan. Tärkeintä on, että sekä omassa päässä että kaikessa toiminnassa ”minun kotini” muuttuu ”meidän kodiksemme”. Tässä vaiheessa on syytä katsoa kotiaan uusin silmin. Kuinka paljon kotini esineet kertovat sellaisesta elämästä, jota ei enää ole? Onko kodissa esillä valokuvia entisestä puolisosta tai jotain muuta, joka tuntuu uudesta kumppanista hankalalta?

Kaikkea entisen elämän esineistöä ei toki ole tarpeen hävittää. On kuitenkin hyvä katsoa niitä yksitellen arvioiden, onko kyse käytännöllisyydestä vai jostain muusta. Yhdessä voidaan päättää, mitä jätetään ja mistä luovutaan.

Luovun entisestä ja hyppään uuteen

Toisen kotiin muuttava luopuu paitsi vanhasta tutusta kodistaan, myös yleensä suuresta osasta tavaroitaan. Hän tekee vanhasta luopumista ja uuteen elämänvaiheeseen siirtymistä hyvin konkreettisesti. Hän ottaa myös isomman riskin. Jos uusi suhde ei kannakaan, on edessä jälleen alusta aloittaminen.

kuva: Comfreak Pixabay

Asunnosta yhteiseksi kodiksi

Olipa kyse sitten toisen vanhasta tai molemmille uudesta asunnosta, tärkeintä on, että kotia laitetaan yhdessä. Molempien tärkeille tavaroille on tilaa sekä komeroissa että näkyvillä.

Remontoiminen ja huonekalujen paikan vaihtaminen symbolisoivat vanhan asunnon uudistumista. On tärkeää, että eksän haamu siivotaan ulos, mikäli sellainen vielä tuntuu leijuvan. Erityisesti makuuhuoneeseen kannattaa kiinnittää huomiota. Miten se saataisiin muutettua ”meidän huoneeksemme” silloinkin, kun sängyn paikkaa ei käytännössä ole mahdollista vaihtaa?

Mikä kenellekin tekee kodin tunnun, on kovin yksilöllistä. Toiselle viihtymisessä olennaisinta voi olla esteettisyys, toiselle käytännöllisyys. Yhteisen kodin sisustamisprosessi antaa hyvää esimakua siitä, miten valmiita puolisot ovat sitoutumaan yhteiseen elämään toisiaan huomioiden ja toisen mielipiteitä kuunnellen. Olennaista ei ole se, kenen lempiväri näkyy sohvatyynyissä, vaan se, että kumpikin kokee olevansa arvostettu. Kodikkuus tulee siitä, että kotiin on hyvä tulla ja siellä kokee itsensä rakastetuksi.

Koti näyttää ja tuntuu yhteiseltä

Parhaimmillaan koti näyttää ja tuntuu yhteiseltä. Sieltä löytyy tilaa molemmille, yhdessä tehtyjä hankintoja ja kenties rakkaita muistoja molempien menneisyydestä.

Meidän, aikuisen uusparin, yhteisessä kodissamme kasvaa toisen äidin kasvattama kultaköynnös ja lattialla lämmittävät toisen äidin perintöä olevat matot. Molempien lapsuuden peruja olevat Mikki ja Minni Hiiri -aterimet asustavat nyt yhteisessä aterinlokerossa sulassa sovussa uudempien kanssa.

Onnellista yhteiselämää,

toivottaa Paula Ruotsalainen, perheneuvoja

hyvinvointi parisuhde rakkausklinikka ihmissuhteet
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *