Kirjoittamalla rakkauskirjeen voit lisätä läheisyyttä ja vahvistaa rakkautta – katso helppo malli avuksesi

rakkauskirje.jpg

Kirjoitimme puolisoni kanssa alkuvuodesta toisillemme rakkauskirjeet. Heräte siihen tuli ulkopuolelta. Hyvä, että tuli, koska muuten emme olisi sellaiseen ryhtyneet. Kirjeistä paljastui tärkeitä asioita, joita ei ollut sanottu aiemmin. Voi olla, että ilman kirjeiden kirjoittamista ne olisivat jääneetkin sanomatta.

Kirjeet lähensivät meitä ihan uudella tavalla.

Niistä seurasi yllättäviä, ihania asioita, jotka vahvistivat suhdetta entisestään. Näiden kokemusten myötä suosittelen rakkauskirjeiden kirjoittamista tapana ylläpitää ja vahvistaa parisuhdetta. Se sopii hyvin myös muihin ihmissuhteisiin. Kirjoita ystävällesi, lapsellesi, vanhemmallesi tai kenelle vaan itsellesi tärkeälle ihmisille.

Itselle merkityksellisiä asioita on helpompi ilmaista kirjoittamalla.

Puhuminen on joskus vaikeaa. Itselle merkityksellisiä asioita on helpompi ilmaista kirjoittamalla. Kirjoittaessa ehtii harkitsemaan sanojaan ja tekstiä voi muokata rauhassa.

Yksi hyvä tapa on käyttää vapaan kirjoittamisen metodia. Voit aloittaa tarttumalla kynään tai näppäimiin ja antaa tekstiä tulla suodattamatta. Tämä on tapa, jonka avulla oppii itsestään, omista ajatuksistaan ja tunteistaan. Siinä mieli nostaa esiin asioita, joista emme ole olleet tietoisia. Näin saat koottua materiaalia varsinaiseen kirjeeseen. Seuraava vaihe on sitten valita tekstistä ne asiat, jotka haluat kumppanillesi kertoa, ja muokata kirje mieleiseksi.

Jos haluat kertoa tärkeälle ihmiselle jotain, mutta et saa sanottua, kirjoita!

Toinen vaihtoehto on käyttää apuna valmista mallia. Laadin tähän oman ehdotukseni. Sitä voi käyttää sellaisenaan tai muokata oman mielen mukaan. Ole hyvä!

  • Kirjoitan sinulle, koska haluan kertoa, että…
  • Ihailen sinussa…
  • Pidän siitä, kun…
  • Ilahdun, kun sinä…
  • Toivon enemmän…
  • Toivon vähemmän…
  • Toivon, että tekisimme taas jotain… (joka oli mukavaa, mutta mikä on nyt jäänyt)
  • Toivon, että tekisimme … (jotain, mitä emme ole ennen tehneet)
  • Toivon, ettemme enää…
  • Olen väsynyt….
  • Joskus pelkään…
  • Kaipaan…
  • Olet minulle tärkeä, koska…
  • Haluan olla sinulle….
  • Haluan olla kanssasi, koska…
  • Tulevaisuudessa toivon, että sinä ja minä…

Tehokkainta on, jos molemmat kirjoittavat kirjeen toisilleen. Ne voidaan myös lukea ääneen, mikä lisää sanojen vaikutusta. Rakkauskirje toimii myös yksipuolisena viestinä. Jos haluat kertoa tärkeälle ihmiselle jotain, mutta et saa sanottua, kirjoita!

 

Tunteikkaita hetkiä kirjeiden kirjoittamisen ja jakamisen äärellä,

toivottaa Paula

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *