Kiltteys joutaa pois muodista, toisten ymmärtäminen ei!

herratossavaiset.jpg

Nykysuomen sanakirjan mukaan sana kiltti tarkoittaa hyväkäytöksistä, kohteliasta ja tottelevaista ihmistä. Se kuulostaa monin tavoin hyvältä, mutta silti mielikuvani kilteille ihmisille asetetuista odotuksista ovat ulkokohtaisia. Kiltti on se, joka noudattaa annettuja ohjeita, tekee kuten käsketään eikä kyseenalaista mitään. 

Joulun alla tonttujoukotkin on valjastettu vakoilemaan lasten kiltteyttä. Aikuiset kai saavat mellastaa, miten lystäävät. 

Naisidolini Peppi Pitkätossu on paitsi maailman vahvin tyttö, myös tarkkanäköinen sovinnaisuuksien kyseenalaistaja. Kahvikutsuilla Peppi pudottelee kuppiinsa kuusi sokeripalaa ja ottaa ensimmäiseksi täytekakkua. Tunnistan tämän kulttuurisen maiseman omasta lapsuudestani. Kutsuilla aikuiset ottivat tarjottavia ensin, sitten vasta lapset. Ensimmäisen kahvikupillisen kanssa kuului ottaa pullaa, toisen kanssa kuivaa kakkua ja pikkuleipää. Vasta kolmannella kupilla otettiin täytekakkua, kun ensin oli käyty pitkä kursailu siitä, kuka oli arvokkain henkilö aloittamaan kakun.Tapakulttuuri oli vahva ja aina ennen kyläilyä lapsia muistutettiin siitä, miten piti käyttäytyä.

Joulun alla tonttujoukotkin on valjastettu vakoilemaan lasten kiltteyttä. Aikuiset kai saavat mellastaa, miten lystäävät. 

Kun naapurin poika oli lainannut kirjastosta Peppi Pitkätossu -kirjan ja luki sitä ääneen meille nuoremmille lapsille, maailmani mullistui. Peppi rikkoi kaikkia jäykkiä perinnäistapoja vastaan, mutta oli samalla ystävällinen, iloinen ja jopa oman henkensä uhalla muita auttava ihminen. Lastenpsykiatrit kauhistelivat Peppi-kirjoja ja luonnehtivat päähenkilöä häiriintyneeksi ja sairaaksi. Miten ihmeessä nuo mukamas viisaat aikuiset eivät osanneet erottaa satua ja todellisuutta? Peppihän oli leikkiä, hän oli mielikuvitushahmo! Juuri sellaisena hän saattoi nostaa esille tärkeitä asioita. Niinhän kaikki sadut toimivat.

Naisidolini Peppi Pitkätossu on paitsi maailman vahvin tyttö, myös tarkkanäköinen sovinnaisuuksien kyseenalaistaja

Ehkä aikuisia pelotti se, että Pepin seikkailut tapahtuivat heidän omassa ajassaan ja nostivat esille sen kummallisuuksia, Silloin lukija ei voi välttyä näkemästä kirjan peilistä myös itseään. –  Maailman muutos ei myöskään pysähtynyt Pepin syntyaikoihin, Uusissa painoksissa kieltä on korjailtu eikä Pepin isää enää nimitetä neekerikuninkaaksi, mutta kirjojen roolituksessa johtajahahmot ovat edelleen valkoihoisia. Astrid Lindgren, Peppi-tarinoiden äiti, oli hänkin oman aikansa kasvatti.

 Ihmiset voisivat toteuttaa hyvää tahtoa ja lähimmäisenrakkautta monilla tavoilla ja yrittää elää sen kanssa, että toisen ymmärtäminen on joskus vaikeaa.

Maailma on muuttunut ja muuttuu vastakin. Minun elämässäni Peppi Pitkätossu on ollut  tärkeä esikuva. Hän herätti lapsenmielessäni tajun siitä, että ihmisen hyvyyttä ei ehkä mitattaisikaan kahvikutsuetiketillä. Ihmiset voisivat toteuttaa hyvää tahtoa ja lähimmäisenrakkautta monilla tavoilla ja yrittää elää sen kanssa, että toisen ymmärtäminen on joskus vaikeaa.

Kaikki kunnia tonttujoukoillekin  porojensa  kanssa, kunhan muistavat, että lahjaa ei koskaan tarvitse ansaita. Jokainen ihminen on lahjan arvoinen ihan itsenään,

Hyvää joulun odotusta!

Päivi 

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *