Joulurakkautta on …

piparimuotti.jpg

JOULURAKKAUTTA ON

  • … on löytää joulun tunnelma pienestä hetkestä hälinän keskellä.
  • … vaihtaa musiikiksi jouluradio, koska Hän niin toivoo.
  • … antaa suukko kynnyksen kohdalla, oli mistelinoksaa tai ei.
  • … viedä tai lähettää joulutervehdys sille, joka sitä odottaa ja myös sille, joka sitä vähiten odottaa.
  • … viedä yhdessä kynttilät edesmenneiden rakkaiden haudoille.
  • … koristella ensimmäistä kertaa yhteinen joulukuusi.
  • … käyttää enemmän aikaa juhlasta nauttimiseen kuin sen valmistelemiseen.
  • … on antaa joululle uusi mahdollisuus. Vaikka menneisiin jouluihin liittyisi ikäviä muistoja, voi tänä vuonna luoda uusia ja itselle sopivampia jouluperinteitä.
  • … nauttia jouluyön rauhasta hälinän hiljennyttyä ja pikkutonttujen poistuttua unten maille.
  • … juoda glögiä yhdessä saman viltin alla.
  • … ummistaa silmänsä sotkuisilta kohdilta ja kohdistaa katse siihen kaikkeen, mikä on hyvää, ihanaa ja omanlaista.
  • … pitää mielessä, että epätäydellisyys on elämän merkki.
  • … huomata, että joulu tulee, vaikka olisit väsynyt tai sairas.
  • … muistaa, että omanlainen joulu on juuri se oikea.

Armollista joulun aikaa jokaiselle!

t. Paula, perheneuvoja

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *