Bonuskoiran kuolema

img_31001.jpg

Juuri ennen Uutta Vuotta uusperheemme iäkäs Laku-koira nukkui pois. Viimeinen matka kuljettiin mustalla Dacialla paikalliseen eläinlääkäriin. Me lähiomaiset kyynelehdimme vuolaasti jo autossa. Vanhus ihmetteli takakontissa uuslaumansa tunnekuohua ja nuuhki lempeästi rakkaittensa surusta hytkyviä niskoja.

Eläinlääkärissä Lakulle laitettiin pehmeä patja lattialle. Vanhan uroksen elkein se tallusteli ympäriinsä ja haisteli viimeisen leposijansa laidasta laitaan. Kun Laku sai rauhoittavan, se alkoi pikku hiljaa laskeutua pitkäkseen. Me silittelimme ja halailimme sitä. Rakkaiden kädet saattelivat Lakun ikuisen unen maille. Toisen nukutuspiikin jälkeen vanhuksemme sydän pysähtyi. Sen silmät lasittuivat. Vain pieni ohikiitävä hetki ja Laku oli poissa. Mutta onneksi meillä oli toisemme. Hoitohuoneen kliinisessä valkeudessa me halailimme ja lohdutimme toisiamme.

Kotona pidimme Lakulle muistojuhlan. Monille meistä uuslauman jäsenistä Laku oli ollut lohduttajana kun oma tai vanhempien ero oli tuntunut vielä kipeänä rinnassa ja tunteina, joita oli hankala sietää. Diplomaattinen koiramme oli toiminut yhdistäjänä silloin kun oli kestettävä vieraita ihmisiä, ärsyttäviä tapoja ja toisenlaista perhekulttuuria omassa kodissaan, joka ei ensin edes tuntunut kodilta. Laku oli myös melkoinen hassuttelija, joka sai nauramaan. Se ilmeisesti luuli olevansa maantiekiitäjä tai korkean tason sprintteri. Innostuneena se rynnisti villisti ympäri huoneistoa ja pomppi matot omituisiksi kasoiksi kun vielä jaksoi. Me tiesimme, että se yritti olla ovela nautiskelija. Kun muut lähtivät kouluun ja töihin, Laku valloitti saman tien siltä kielletyt sohvat ja sängyt.

Erityisesti Laku oli toiveikas terapeutti, joka uskoi uusperheen jäsentensä hyvyyteen. Seniorimme rakasti vilpittömästi täydestä sydämestään ja luotti, että sitä rakastetaan ilman muuta. Laku ei välittänyt tai ehkä jaksanut riitoja. Asettumatta kenenkään puolelle se vain tuli ja työnsi päänsä jokaisen syliin vuorotellen.

Lemmikin kuoleman herättämä suru on usein jyrkempää kuin muu suru.

Minua Laku opetti ymmärtämään tärkeän realiteetin – uusperheessä rakkauteen ja toisesta välittämiseen voi kasvaa. Mutta se tarvitsee paljon aikaa, kärsivällisyyttä ja päivä kerrallaan kasvavaa uusperheen yhteistä historiaa.

 Välillä tuntuu, että suurinta, armollisinta ja avarinta hyvää tekevät ne, jotka eivät sitä itse tiedä tekevänsä. Jossain määrin se on mahdollista ihmiselle, mutta täysin mahdollista lemmikille.

Pian tulee kevät. Silloin me lähdemme eväsretkelle ja viemme lemmikkimme tuhkat vihreään ihanaan metsään. Siellä Laku rakasti juoksennella ja nuuskia luonnon mielenkiintoisia hajuja.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *