Rakkaudella, Karita
Rakkaudella, Karita

Ylensyöminen, hormonihäiriöt, uupumus – ongelmien ytimessä

Höyhensaaret – mistä ne löytyvät?
Onko sinulla ongelmia aineenvaihdunnan kanssa, näyttääkö ihosi väsyneeltä, takkuileeko ajatuksesi, kärsitkö jatkuvista ruokahimoista tai onko hormonitoimintasi sekaisin? Jos ruokavaliosi on kunnossa, saattaa syy olla siinä, että lasket iltaisin ja öisin lampaita, syvien unien sijaan. Ylensyöminen, hormonihäiriöt, uupumus – ongelmien ytimessä.

Ylensyöminen, hormonihäiriöt, uupumus – ongelmien ytimessä

Ylensyöminen, hormonihäiriöt, uupumus – ongelmien ytimessä

Joskus riippumatta siitä, olemmeko väsyneitä vai emme, ei uni tahdo tulla millään. Tiedostamme, että olisi aika nukkua ja levätä. Olemme väsyneitäkin, mutta silti uni ei tule. Yöunien jäädessä liian lyhyiksi, katkonaisiksi tai pinnallisiksi saattaa  se ilmentyä ylensyömisenä, uupumuksena tai alkoholin liiallisena nauttimisena – lasi viiniähän rentouttaa mukavasti… Myöskään ajatukset eivät tahdo luistaa toivotulla tavalla ja voimme olla jopa vaaraksi itsellemme ja toisille liikenteessä. Hyvin nukutun yön jälkeen keho toimii paremmin, energiaa riittää ja elimistö pystyy palautumaan. Myös iho uusiutuu yön aikana, joten kauniin ihonkin takia on syytä panostaa uneen. Väsyneenä päätöksen teko vaikeutuu tai teemme huonoja valintoja. Mikä sitten avuksi matkalle kohti höyhensaaria ja mistä levollinen uni on tehty? Tässä viisi keinoa, jotka toivottavasti auttavat sinua kohti parempaa unta.

Monet unohtavat, että nukkumaanmeno on prosessi, joka vaaditaan, jotta kiireisen päivän jälkeen vaivut sulavasti ja helposti syvään energisoivaan uneen. Saatamme tuijottaa televisiota, tabletin tai kännykän ruutua viimeiseen asti ennen nukkumaan menoa. Ruutujen sininen valo kuitenkin antaa viestin aivoille, että on päivä – syytä siis pysyä hereillä. Siksi tarvitaan siirtymisaika, jonka aikana keho rauhoittuu, alkaa rentoutumaan ja valmistautuu nukkumaan menoon. Itselläni iltapuuhiin kuuluu kasvojen pesupuuhat, vartalon voitelu öljyllä ja meditointi, jonka aikana mieli viimeistään päästää irti päivän askareista ja rauhoittuu. Jotkut kertovat nukahtavansa välittömästi, kun pää painuu tyynyyn, mutta jos sama henkilö herää aamulla väsyneenä, kaipaa päiväunia tai väsähtää kesken päivän, ei uni todellisuudessa ole ollut syvää ja palauttavaa. Elimistö kyllä adaptoituu vähiinkin uniin, mutta silloin se ikään kuin ottaa ennakkoa ja maksun aika koittaa varmasti myöhemmin. On myös hyvä tiedostaa, että kaikki kehitys tapahtuu levon aikana – siksi kehittyäksemme ja palautuaksemme tarvitsemme riittävästi hyvää ja syvää unta.

Yösyöpöttelylle stop

Syöminen kannattaa lopettaa noin kaksi–kolme tuntia ennen nukkumaan menoa, sillä täpötäydellä vatsalla uni ei meinaa tulla. Tosin nälkäisenäkään ei pidä nukkumaan mennä, sillä silloin nälkä häiritsee unta. Paras ruoka illalla on hiilihydraattipitoinen ja kuiturikas, sillä hiilihydraatit rentouttavat ja rauhoittavat kehoa. Muun muassa suklaa, sokeri, kahvi ja alkoholi sekä proteiini piristävät kehoa, joten niitä ei iltaisin kannata liikaa nauttia. Alkoholi häiritsee myös syvää unta, joten jos haluat täydelliset unet, jätä viinit viikonloppuun.

Häiritsevä sininen valo – skriinit kiinni

Minulla on paha tapa kuikuilla Snapchatin videoita ja tehdä niitä itsekin sekä pyöriä muissa somekanavissa myös iltaisin, mutta olen säätänyt näyttöni vaihtamaan sinisyyden pois klo 21. Suosittelenkin, jos mahdollista sulkemaan skriinit vähintään tunti tai kaksi ennen nukkumaan menoa. Silloin aivot rauhoittuvat, toimintamme siirtyy parasympaattiselle puolelle ja hämärässä käpyrauhanen alkaa vapauttamaan pimeähormonia eli melatoniinia. Keho nukahtaa siten luontaisesti helpommin syvää uneen.

Teetä ja sympatiaa

Kupillinen rauhoittavaa yrtttiteetä ja hetki rakkaan kainalossa, lisäävät mielihyvähormonien tuotantoa ja rauhoittavat mieltä. Nukkumaanmeno sujuu huomattavasti mukavammin. Laventeli- tai kamomillatee huumaavat tuoksullaan ja rauhoittavat kehon sekä mielen. Teenjuonnista voi tehdä itselle iltahetken, jonka ajatuksena on rauhoittaa keho sekä mieli. Teen lisäksi voi käyttöön ottaa myös lääkinnällisiä sieniä tai yrttejä, jotka auttavat luonnollisesti ja turvallisesti syvään uneen. Omia suosikkejani ovat triplauutettu Reishi eli lakkakääpä ja Ashwagandha eli Intian Ginseng uutejauhe. Nämä uutteet eivät ole unilääkkeitä ja toimivat loistavatsi myös stressinpoistajina.

Meditaatio-, rentoutus- tai hengitysharjoitus – puhalla pois stressit ja kiireet

Usein alkaessamme nukkumaan mielessä pyörii vielä asioita kuluneesta päivästä, mieltä voi painaa myös murheet tai jännitys – tai sitten ajatukset jäsentelevät jo tulevan päivän askareita. Ajatuksen voi tarvittaessa vaikka kirjoittaa pois mielestä paperillle ja/tai sitten hiljentää mieli esimerkiksi meditaation tai rentoutusharjoituksen avulla. Jo muutama minuutin hengittely saattaa riittää rauhoittamaan kehon ja mielen.

Rutiini

Keho rakastaa rutiineja. Siksi kannattaakin pyrkiä pitämään mahdollisimman tasainen rytmi – viikonpäivästä riippumatta. Toki nukkumaanmeno ja herääminen joustavat arkena ja viikonloppuna jonkin verran, mutta mitä tasaisempana rytmi säilyy, sitä paremmin keho tietää, miten toimia mihinkin aikaan vuorokaudesta. Rutiinit muodostuvat, kun toistamme samoja kaavoja useampaan kertaan, kunnes niistä tulee automaattisia eikä niitä tarvitse enää miettiä. Hyvät rutiinit auttavat kehoa voimaan hyvin ja poistavat stressiä, kun päivittäin tehtävien valintojen määrä vähenee. Itselläni iltarutiiniin kuuluvan meditoinnin aikana mieli viimeistään päästää irti päivän askareista, rauhoittuu ja valmistautuu yöunille.
Millainen on sinun iltarutiinisi vai onko sitä?

Ylensyöminen, hormonihäiriöt, uupumus – ongelmien ytimessä

Ihanaa matkaa höyhensaarille ja unelmien valtakuntaan!
Iloa ja hyvää oloa,
Karita

Kommentit (2)

  1. ilari

    hmmm mut ootko meittiny sitä et juu onhan se nautinollista varmasti nukahtaakki nrakkaan viereen mut entäjs jso siitä muuttuu mieli vaan iloseks nii sekin sitten valvottaa? mut toisaalta jos se meili on ilonen nii nvähempikin uni riittää päivään jaksamisessa? mut mullap olikin tässä just teetä jos tänänä nukahtais ajoissa.

    eli mää sanoisi nvähän et se on ruletti keirros mitä tapahtuu kun puhelee rakkaan kanssa.
    mitäs sanot itte kun vo itoimii myös et kirjottaa ne päivän ajatukset pois tai puhuu ne niin sitten ei pyöri ne mielessäkään.
    mut sitten tänään esim huomasi net ku katoin pitkästä aikaa telkaria niin monia kysääreitä tuli mieleen mitä jos kattookin sillain et ei mieti mitään jääkö ne kyssärit sitten alitajuntaa ja pyörii mielessä? et pitäiskö niihin sun mielestä esim vastaa sitten vaikak ääneen tai ajatella se pois mut ku puhuu ääneen niin siitä kulee onko itte varma asiasta ku itte huomas ne väsyttää kanssa se jutustelu totta 🙂 ja on paljon rauahllisempi mielikin

    • karitatykka

      Hei Ilari.

      Kiitos viestistäsi.
      Televisiota ei voi katsoa niin ettei ajattele mitään. Alitajunta toimii kokoajan ja kaikki mitä verkkokalvoilemme piirtyy muodostaa myös ajatuksia mielessämme, tiedostimmepa niitä tai emme. Kuvat herättävät kehossamme erilaisia tunnetiloja jotka sitten vaikuttavat toimintaamme ja kehomme toimintoihin. Fysiologisesti sininen valo jota esimerkiksi televisio ja muut näytöt lähettävät, lähettää keholle viestiä että on päivä ja keho virkistyy. Melatoniini tuotanto vähenee välittömästi, eikä uni tahdo tulla.
      Meillä jokaisella on uniikki keho ja eri tavat/keinot toimivat eri ihmisillä. Kannattaakin kokeilla mikä sopii juuri itselle ja noudattaa niitä. Syvä uni on kuitenkin tärkeää, eikä riitä että vain PÄRJÄÄMME jolloin tietyllä uni määrällä… Keho kun kykenee adaptoitumaan mihin vain ja kestää melkein mitä vain jonkin aikaa. : )

      Energistä viikkoa!
      Karita

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *