Rakkaudella, Karita
Rakkaudella, Karita

Voiko ryppyjä oikeasti ehkäistä?

Kaupallinen yhteistyö: Madara

Voiko ryppyjä oikeasti ehkäistä – jos, niin MITEN?

voiko ryppyjä oikeasti ehkäistä Karita Tykkä

Täytin viime kuussa 42 vuotta ja ihoni on minulle tärkeä. Ryppyjä siinä on, mutta tällä hetkellä ehkä jopa vähemmän kuin aiemmin. Mutta miten se on mahdollista – pistoksilla, mesolangoilla, kiristyksillä, täyteaineilla vai millä? Tänään kerron miten… Mitään yllämainituista ei minulle ole koskaan laitettu tai tehty ja silti huomaan eron ihossani. Käytän pääsääntöisesti luonnonkosmetiikkaa niin meikeissä kuin ihonhoidossakin. Aluksi siirtyessäni luonnonkosmetiikkaan ihoni tuntui menevän hetkeksi ehkä jopa heikompaan ”välivaiheeseen”, jossa ehdin jo ajatella, etteivät luonnonkosmetiikan tuotteet toimi. Samoin muuten kävi myös luonnollisiin doedorantteihin siirtyessäni. Onneksi maltoin ja sinnittelin hetken, sillä ihoni uusiuduttua siitä tulikin vahvempi, rauhallisempi ja kauniimpi kuin pitkiin aikoihin. Toki kesän jäljltä ihollani näkyy tällä hetkellä muutama värivirhe ja aika ajoin voimistuva stressi tuo luonnollista oireilua mukanaan, mutta pääsääntöisesti ihoni voi paremmin kuin kolmekymppisenä. : )

Voiko ryppyjä oikeasti ehkäistä Karita Tykkä

Voiko ryppyjä oikeasti ehkäistä – tiettyyn asti kyllä

Iho on suurin elimemme joka uusiutuu koko ajan. Voimme siis onneksi rakentaa sitä uudelleen ja uudelleen koko elämämme ajan. Jos lähdemme rajuihin ihon ja ilmeiden muokkaamisiin, voi ihon ja kasvojen tasapaino järkkyä – jolloin lopputulos on melko ikävä ja vaatii jatkuvaa keinotekoista muutosta/korjailua. Muodostuu riippuvuussuhde hoitoihin ja täyteaineisiin. Omaa ihoani haluan hoitaa niin, ettei koko kehon homeostaasi järky, ja että ihoni saa luontaista tukea muun muassa ravinnosta ja toimivia hoitotuotteita hyvinvoinnin ylläpitoon. Olen löytänyt luonnonkosmetiikan viidakosta kaikenlaista – niin heikkoja kuin todella toimiviakin tuotteita. Tehokkaiden tuotteiden taustalla on tutkimuksia, intohimoa, vastuuta ja panostus raaka-aineiden laatuun sekä ymmärrys ihmisestä kokonaisuutena – ei ainoastaan ihona, jonka voi ulkoistaa muusta kehosta.  Ryppyjä voidaan ennaltaehkäistä ja myös madaltaa, jopa poistaakin. Iän lisääntyessä ihon uusiutuminen kuitenkin hidastuu, kollageenintuotanto hiipuu, kehon kyky korjata kudosvaurioita heikkenee ja ihon löystyessä maan vetovoima alkaa tekemään kepposiaan saaden kasvojen ja koko kehon olemuksen valumaan alaspäin.

voiko ryppyjä oikeasti ehkäistä Karita Tykkä

voiko ryppyjä oikeasti ehkäistä Karita Tykkä

Voiko ryppyjä oikeasti ehkäistä – ja mistä ne kertovat?

Kyllä, tapoja on yhtä monia kuin on ihojakin, sillä jokaisella iholla ja keholla on omat tarpeensa ja muun muassa geeniperimänsä. Apuun astuvat pistokset, täytteet, kuorinnat, leikkaukset, hoidot, hieronnat, sähkövirtahoidot, naamiot, seerumit, voiteet jne… Uusien raaka-aineiden pitkäaikaisvaikutuksia ei ole ehditty tutkia yhtä perusteellisesti kuin pitkään tiedossa olleiden, jonka vuoksi en itse uskalla tai edes halua hypätä niiden pariin. Haluan myöskin säilyttää ilmeet ja kyvyn ilmehtiä esteettömästi. Rypyt ja iho kertovat paljon – voimme nähdä niistä suuntaa henkilön elämäntavoista, taipumuksista, tämän hetkisestä elämäntilanteesta ja ihonhoitotavoista. Myös ilo ja isot naurut näkyvt iholla, samoi kuin stressi ja surut. Valitettavasti myös keinotekoisuus näkyy tämän päivän katukuvassa kasvoilta enemmän kuin selkeästi. Kukaan ei tietenkään halua ehdoin tahdoin näyttää ikäistään vanhemmalta, minä en ainakaan, mutta elämä, kokemukset ja persoona saa näkyä kasvoillani. Mutta voiko ryppyjä oikeasti ehkäistä – kyllä, mutta pienet juonteet ja ”virheet” tekevät kasvoista myös kiinnostavammat ja persoonallisemmat.

voiko ryppyjä oikeasti ehkäistä Karita Tykkä

Voiko ryppyjä oikeasti ehkäistä – mikä avuksi?

Madara on kehittänyt BOOST -ampullit erilaisia ihon epäkohtia silmällä pitäen. Yksi niistä ovat juonteet, mutta myös energisyyttä, kosteutta ja ihon kimmoisuutta tavoitellaan. Lifting Booster-ampullit – amino-fill 3D lifting on kehitetty vähentämään ryppyjä näkyvästi. Kohdealueena tälle tuotteelle ovat rypyt, aikuinen iho, löysä ja veltostunut iho. Ampullit voi käyttää kymmenen päivän kuurina ja sen jälkeen 1–2 kertaa viikossa tulosten ylläpitämiseksi. Tai sitten tuhkimotippojen tyyliin antamaan välittömän silottavan vaikutuksen – hyvä tuote käytettäväksi ennen tärkeää tapahtumaa ja/tai juhlia! Lifting Booster kiinteyttää kasvonpiirteitä, lisää täyteläisyyttä ja nuorentaa ihon ilmettä.

voiko ryppyjä oikeasti ehkäistä Karita Tykkä

Oma tämän hetkinen suosikkini on Energising Booster -ampulli – Antioksidant energiser, joka kirkastaa, heleyttää, tasoittaa ihon sävyä ja suojaa ilmansaasteilta. Erinomainen samealle iholle, pigmenttiläiskiin ja ikääntymisen ensimmäisiin  merkkeihin – tai yli nelikymppiselle, kuten minulle. : ) Vaikuttavina aineina toimivat muun muassa E, C ja A -vitamiinit sekä Omega 3 ja 6 -rasvahapot. Muun muassa liiallinen aurinkoaltistus aiheuttaa iholla vapaiden radikaalien tuhokierteen, jonka seurausta on jopa 70 prosenttia ihon ennenaikaisesta vanhenemisesta. Antioksidantit pyrkivät minimoimaan vapaiden radikaalien tuhot, siksi tämä tuote onkin ykkönen itselläni juuri nyt. E-vitamiini puolestaan suojaa solukalvoja. Se syntyy talihuokosissa ja on siten rasvaliukoinen vitamiini, jonka vuoksi sitä puuttuu erityisesti kuivalta iholta. E-vitamiinin puute selittää myös sen, miksi kuiva iho rypistyy öljyistä ihoa enemmän ja aiemmin. A-vitamiini eri muodot taas uudistavat, silottavat, vahvistavat ja kiinteyttävät ihoa sekä tasoittavat liiallista talin eritystä. A-vitamiini nopeuttaa solujen jakautumista ja auttaa ihoa uusiutumaan tehokkaasti.

voiko ryppyjä oikeasti ehkäistä Karita Tykkä

Kolmantena Madaran BOOST ampulluista esittelen Collagen Booster-ampullit – hyolyronic kollagen boosterin. Yksinkertaistettuna anti age -ihonhoito perustuu kollageeni- ja elastiinituotannon elvyttämiseen sekä ihon kosteuttamiseen. Vitamiinit, peptidit ja kasvuhormonit tähtäävät tuotannon elvyttämiseen, mutta hyaluronihappo on ylivoimainen ihon kosteuttaja. Vegaanista kollageenivalmistetta ei ole olemassa, mutta sisäisesti voi nauttia kollageenipeptidivalmisteesta, joka aktivoi ihon fibroblastien kollageenituotantoa. Hyaluronihappo puolestaan sitoo itseensä kosteutta paremmin kuin mikään muu tunnettu aine – yksi gramma hyaluronihappoa voi sitoa itseensä noin seitsemän litraa vettä. Kosteutettu iho näyttää aina täyteläisemmältä eli nuorekkaammalta kuin kuiva iho. Mietippä esimerkiksi vaikkapa mehukasta tuoretta omenaa tai viikkoja vanhaa, mehukkutensa menettänyttä omenaa, jonka kuori on kuivuudesta rypistynyt. Hyaluronihappoa on ihon pintakerrosten lisäksi myös syvemmissä kerroksissa – Madaran Collagen Booster -ampullissa on sekä matala- että korkeamolekyylimassaista hyaluronihappoa. Molekyylimassa on ratkaiseva tekijä aineen imeytymisen kannalta. Suurimolekyylinen tasoittaa ihon pintaa, pieni kulkeutuu syvemmälle ja täyttää sieltä käsin juonteita. Madaran hyaluronihappo on vegaaninen ja se valmistetaan vehnästä mikrobifermentaatiolla. Collagen booster kohentaa välittömästi kuivaa, kosteusköyhää ja ärtynyttä ihoa, auttaen ensimmäisiin ikääntymisen merkkeihin ja juonteisiin.

voiko ryppyjä oikeasti ehkäistä Karita Tykkä

Kuinka käytät ampulleja? Tee näin: Katkaise ampullin yläosa  ja levitä puolet sen sisällöstä puhdistetulle kasvojen, kaulan ja dekolteen iholle. Painele hellävaraisesti iholle.
En voi olla mainitsematta kokonaisuuden merkitystä – mikään yksittäinen tuote ei ole oikotie onneen, vaan kokonaisuus ratkaisee. Elämäntavat, ravinto ja hyvät sekä toimivat täsmätuotteet yhdessä saattavat olla avain ryppyjen ehkäisyyn ja jopa niiden poistamiseen. Myönteinen ihminen on useimmiten myös rypyttömämpi, itse ainakin huomaan, miten hymyillessä ja suupielien nouestessa ylöspäin, on kasvojen ilme heti huomattavasti nuorekkaampi ja rypyttömämpi. Siispä myös asenteemme ja ajattelumme vaikuttaa olemukseemme… : )

voiko ryppyjä oikeasti ehkäistä Karita Tykkä

Haluan, että myös sinä pääset kokeilemaan!

Mikä näistä BOOST -ampulleista kiinnostaisi sinua eniten?
Laitan arvontaan paketin jokaista, joten kommentoi alle minkä tuotteen ja miksi toivoisit saavasi kokeiluun.
Arvon ja julkaisen voittajat 9.10.2018, eli ensi viikon tiistaina!

Onnea matkaan!

Mitä mieltä sinä olet rypyistä ja ihosta ylipäätään – mitä sen hyvinvointi sinulle merkitsee? Oletko valmis satsaamaan siihen aikaa, vai onko asenteesi ihoa ja sen hoitoa kohtaan rennon huoleton? Viikonloppu on useimmiten parasta aikaa itsensä hemmotteluun. Naamioita, kuorintoja, saunaa, kylpyjä, seerumeita, hyvää ruokaa, ulkoilua, aikaa rakkaiden kanssa, unta, ja niin edelleen.

Nautitaan kauniista olosta ja ihanista hemmotteluhetkistä – olemme kaikki ansainneet hiukan hemmottelua, eikö?
Ihanaa alkavaa viikonlopppua toivotellen,
Karita

kuvat: Emma Ronkainen

Lisää iloa, inspiraatiota, reseptejä, kauneutta ja paljon muuta löydät aiemmista postauksista!

Ilolla seuraan myös Rakkaudella, Karita –blogini jakoja somessa!

Tuplasuklaakakku

Olisi ilo jos tapaisimme myös somessa: Instagram @karitatykka | Twitter @karitatykka | Snapchat karita-tykka ja FB

kiitos!

Kommentit (385)

  1. Sanni

    Kollageen Booster – olisi ihana saada kokeiluun, koska ihoni huutaa tällä hetkellä vitamiineja ja kosteutusta. Etsinnässä on ollut tuote jolla saisi hehkun takaisin kasvoille 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *