Uniongelmien pelastaja – UNISIN

Kaupallinen yhteistyö: Bertil's Oy

Uniongelmien pelastaja löytyy yhdistelmästä, joka toimii tehokkaasti, muttei koukuta.uniongelmien pelastaja Karita Tykkä

Käännän kylkeä, kurkkaat samalla kelloa – jo kaksi yöllä! En ole nukkunut silmäystäkään ja pian pitäisi jo herätä… Haluaisin nukahtaa, mutta ajatukset pyörivät mielessä, keho kulkee kierroksilla, eikä uni tule vaikka kuinka lasken lampaita. Kellonajan tiedostaminen saa stressihormonit hyrräämään, nyt ei uni tule ainakaan! Tuskastun ja pyörin sängyssä lopulta nukahtaen ja aamulla herään kärttyisenä ja väsyneenä, kuin krapulassa olisin. Joka aamuinen happihyppy tai edes myönteiset ajatukset eivät kuulosta kovinkaan kiinnostavilta juuri nyt. Kuulostaako tutulta? Niin, uni on meille tärkeä – ehkä yksi tärkeimmistä hyvinvointimme rakennuspalikoista.

uniongelmien pelastaja Karita Tykkä

Ymmärrettävästi unen kanssa voi olla juuri nyt hiukan haasteita – itselläni ainakin aika ajoin on. Olen käyttänyt Bertil’s Unisin -tabletteja silloin tällöin apunani jo vuoden. Nyt tämän pandemian aikana se on kulunut ashwagandhan kanssa jokaiseen iltaani. Sen ainutlaatuinen yhdistelmä helpottaa nukahtamista ja antaa huolille samalla lempeästi kyytiä. Tabletit sisältävät mieltä rauhoittavia ja nukahtamisaikaa lyhentäviä tehoaineita – se ei siis ole pelkkä melatoniinitabletti. Melatoniini yksistään saattaa aiheuttaa joillekin pöhnäisen olon koko seuraavaksi päiväksi – niin on ainakin kuvaajani Emman kohdalla. Hän kertoi ettei voi käyttää vastaavia tuotteita lainkaan, kunnes kokeili Unisinia, joka toimi myös Emmalla erittäin hyvin, ilman ikäviä sivuvaikutuksia.

uniongelmien pelastaja Karita Tykkä

Uniongelmien pelastaja ei ole pelkkä melatoniini

Melatoniini on kehollemme tuttu ”pimeähormoni”, joka auttaa lyhentämään nukahtamisaikaa – sitä on tuotteessa tehoaineista vähiten. Bertil’s Unisin sisältää tehokkaita rohdoksia – sitruunamelissa (Melissa officinalis) ja kärsimyskukka (Passiflora incarnata) ovat mielen levottomuuteen myös perinteisinä kasvirohdosvalmisteina käytettyjä yrttejä. Kärsimyskukkauutetta otan itse jos surut ja huolet painavat, eli sopivat tähän hetkeen enemmän kuin hyvin. Vihreästä teestä tunnettu L-teaniini vahvistaa Bertil’s Unisinin monipuolisuutta. Haluan huomioida omassa hyvinvoinnissani kokonaisuuden ja myös pureutua ongelmaan, josta oireilu johtuu. Valitsen kemiallisten reaktioiden sijaan miettiä asiaa holistisesti, jonka vuoksi esimerkiksi kasvirohdokset ovat usein lääkkeinäni kun tilanne sen sallii.

uniongelmien pelastaja Karita Tykkä

Uniongelmien pelastaja on saatavilla apteekeista ja terveyskaupoista ympäri maan. Täältä näet lähimmän paikan, jonka tarjoaa tuotetta. Perheyritys bertil’sin Unisin -tabletit valmistetaan bertil’s healthin tehtaalla Pietarsaaressa. Tuotesarjaan kuuluu laaja valikoima yksittäisiä hivenaineita, vitamiineja ja eri käyttötarkoituksiin laadittuja yhdistelmätuotteita. Bertil’s Unisin jatkaa yli 25 vuoden ajan valmistetun Valioravinnon Unisin -yrttiuutetabletin perinteitä. Unisin on erinomainen vaihtoehto vahvoille melatoniinivalmisteille ja se sopii monille, sillä se on laktoositon, gluteeniton, sokeriton eikä sisällä eläinperäisiä ainesosia.

uniongelmien pelastaja Karita Tykkä

Uniongelmien pelastaja – UNISIN

Monipuolinen mieltä rauhoittava ja nukahtamisaikaa lyhentävä univalmiste.
Unentuloa ja levollista unta edistävä yhdistelmätuote.
Stressin ja huolten keskellä ja niiden kuormittamalle keholle ja mielelle.
Raskaan treenin jälkeiseen rentoutumiseen – etenkin jos teet treenin illalla.
Aikavyöhykkeiden yli matkaileville (tämä ei ole tällä hetkellä ajankohtainen…)

Vaikuttavien aineiden yhdistelmä:
Melatoniini 1,5 mg/päiväannos.
Tehoa lisäävät sitruunamelissa, kärsimyskukka ja l-teaniini.
Kehitetty ja valmistettu Suomessa.
Vegaaninen.

uniongelmien pelastaja Karita Tykkä

GIVEAWAY!!

NYT jos koskaan on tämä tuote tarpeen varmasti monille!
Siispä haluan jakaa 2 x 2 Unisin tuotetta! Yksi pakkaus kestää päivittäin käytettynä kuukaudesta kolmeen kuukautta!
Osallistua voit täällä blogissa ja IG:ssä @karitatykka

GIVEAWAYSSA kaksi pakettia lähtee jakoon täältä blogin puolella ja kaksi IG:n puolella osallistuneille. Voit osallistua molemmissa ja niin monta kertaa kuin haluat.
Merkitse kommenttiin joku, jolle haluaisit antaa toisen ja kerro oletko jo testannut tuotetta. Jos olet olisi ilo kuulla, mitä pidit. Tee sama myös IG:ssä ja ota @bertils.fi seurantaan. : )

Voittajat selviävät 14.4.2020!!

Onnea matkaan ja ihania reissuja höyhensaarille!
Rakkaudella, Karita

kuvat: Emma Ronkainen
vaate: Nanso
kalusteet: Himage

Lisää iloa, inspiraatiota, reseptejä, kauneutta ja paljon muuta löydät aiemmista postauksista!
Ilolla seuraan myös Rakkaudella, Karita –blogini jakoja somessa!

TERVEET LIMAKALVOT – IHANAN OLON TAKANA

terveet limakalvot vastustuskyvyn-perusta Karita Tykkä

Olisi ilo jos tapaisimme myös somessa: Instagram @karitatykka | Twitter @karitatykka | Snapchat karita-tykka ja FB

kiitos!

Kommentit (36)
  1. Mukana! Entuudestaan ei ole minkäänlaista kokemusta, olisikohan tästä apua ylikierroksilla käymiseen: Toinen purkki tulisi itselle, toinen äidilleni <3

  2. Hei Karita ❤️
    Vielä en ole kokeillut mutta olisi varmasti hyvä tähän hetkeen kun heräilee useita kertoja ja uni ei ole syvää. Vanhemmilleni antaisin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *