Rakkaudella, Karita
Rakkaudella, Karita

TERRANOVAN VIP-ILTA KARITAN KANSSA

Terranovan vip-ilta Karitan kanssa

hehkuvaa kauneutta sisältäpäin

Kauneus, terveellinen ruoka ja kokonaisvaltainen hyvinvointi ovat Rakkaudella, Karita -blogini kulmakivet. Teitä lukioita on kertynyt puolentoistavuoden aikana todella paljon – mistä olen kovin kiitollinen ja onnellinen, sillä ilman teitä ei olisi blogiakaan. En kirjoita tai luo reseptiikkaa itseäni, vaan teitä lukijoita varten (vaikka välillä tosin ainakin maanantain postaukset toimivat omana keinonani jäsennellä tuntojani)… Siis kaunis kiitos, että olette elämässäni! Haluan tavata teidät ja niin haluaa myös yhteistyökumppanini Terranova, joka on 100 % luonnollinen ravintolisäsarja ja yksi oman ihoni sisäisistä tukioista. Järjestämmekin yhdessä Terranovan kanssa Vip-ilta Karitan kanssa -lukijaillan, jonne pääsee kymmenen teistä. Ai miksi vain kymmenen? Koska tapaamispaikkana toimii Natural goods companyn ihana Töölössä sijaitseva hoitola (kantapaikkani), jonka tilat mahdollistavat juuri tällaisen kokoonpanon. Lisäksi pienemmällä porukalla illasta tulee intiimimpikin – saamme kaikki illasta enemmän irti…

Olen illassa teitä varten ja vastaan mielelläni mahdollisiin kysymyksiinne. Pidän myös lyhyen puheenvuoron kauniin ihon ja energisen olon saloista – stressinhallintaa unohtamatta. Kuulemme myös hiukan Terranovan mahtavista tuotteista ja ideologiasta tuotteiden takaa ja myös lyhyen tietoiskun probioottisesta ihonhoidosta Esse-kosketologi Johanna Joutsenniemeltä. Johanna on pitkän linjan ammattilainen ja hoitaa myös minun ihoani samaisessa hoitolassa. Terranovan tuotteet taas ovat olleet  jo vuosia luottokumppaneinani kauneudenhoidossa ja hyvän ravitsemuksen tukena. Tässä illassa pääsen siis jakamaan kokemaani hyvää myös teille! Illan päätteeksi Terranova lahjoittaa kaikille tuotepaketin, jotta pääsette itse tuntemaan elinvoimaisen ja energisen olon ja kauniin ihon – kiitos Terranova! Mainittakoon vielä yksi huippujuttu – kaikki Terranovan tuotteet ovat 100 % lisäaineettomia, vegaanisia ja sokerittomia.

hehkuvaa kauneutta sisältäpäin

Terranovan vip-ilta Karitan kanssa järjestetään 30.11 klo 17.30–19. Luvassa on ihana ilta rentouttavassa ilmapiirissä kauniissa Natural Goods Companyn hoitolassa Töölössä mahtavien naisten, huippulaadukaiden ihonhoitotuotteiden ja Terranovan kaunistavien ravinteiden parissa. Arvomme kymmenen paikkaa tähän lukijailtaan, jonka aikana kuullaan Esse-sarjan probioottisesta ihonhoidosta, ravintorikkaasta ja kaunistavasta ruoasta sekä mahtavista ja huippulaadukkaista Terranovan ravinteista. Pääpaino illassa on kauneuden tukeminen sisältäpäin. Tarjoilemme ihanaa herkullista pikku purtavaa, huippu alennuksia ihonhointotuotteista ja kotiinlähtiessään jokainen saa vielä mahtavan goodie bagin mukaansa. Ilta on oivallinen mahdollisuus jakamiseen, kohtaamiseen, inspiraatioon, hemmotteluun ja nautiskeluun. <3

hehkuvaa kauneutta sisältäpäin

Terranovan vip-ilta Karitan kanssa – olisi ilo tavata juuri sinut!

Osallistu kommentoimalla yllä olevaa kuvaa Terranovan FB-sivuilla kertomalla mikä on sinun kauneudenhoitotavoitteesi tulevalle vuodelle. Tätä saa ehdottomasti jakaa ja kutsua kavereitakin arvontaan mukaan – jaettu ilo on paras ilo! Arvonta suoritetaan 26.11.2017.

Kaino pyyntö tai oikeastaan toive: Olen saanut blogiini hiljattain useita kommentteja siitä kuinka vasta nyt ovat löytäneet blogini… siispä jos joku voisi mielestäsi hyötyä tai olla kiinnostunut blogissani olivista jutuista, jakakaa sitä somekanavissa – kaunis kiitos.  Näin reseptit, jutut ja muu sisältö leviävät ja tavoittavat muutkin kanssasisaret, lisää heimomme laajuutta ja luovat positiivisen aaltoreaktio, jolla saadaan jaettua hyvää eteenpäin. 

Iloa ja kaunista oloa,
Karita

Lisää kauneutta, ruokaa ja terveyttä löydät myös näistä postauksista

Kesäkurpitsapitsa

Paras kesäkurpitsapitsa

Tuplasuklaakakku

terveellisempi tuplasuklaakakku

Uunilohta bataatilla ja lehtikaalilla

kauden paras ruoka yhdestävuoasta

Seuraa myös: Instagram @karitatykka | Snapchat karita-tykka | Twitter @KaritaTykka

kiitos

Kommentit (5)

  1. Carita

    Hei ja Kiitos!
    Ihana mahdollisuus lukijoillesi! Itselläni on nyt testissä Terranovan tuotteita ja olisi huippua päästä kuulemaan niistä lisää. Iloitsen juuri siitä, että ne ovat täyte- ja lisäaineettomia.
    Oma tahtotila ihonhoitooni on se, että haluan opetella uusia tapoja, sellaisia tapoja, mitkä tulisi jokapäiväisiksi rutiineiksi. Olen 47 v enkä ole antanut iholleni kaikkein parasta hoitoa. Olen sivuuttanut tietämättäni hyvät tuotteet ja olen ollut välinpitämätön. Haluan nyt tehdä korjausliikkeen!

    Olen jakanut blogisi artikkeleita ystävilleni, koska haluan, että hekin voisivat löytää itselleen jotain hyvää, jotain syvällistä mietittävää tai herkullisia ruokareseptejä! Kiitos näistä!
    Toivottavasti voin tällä viestillä osallistua kilpailuun, kiitän.

  2. Maria

    Oi että, ihanaa!!

    Sen verran rankka syksy ollut töiden, opiskeluiden ja muidenkin asioiden tiimoilta, että tämä piristäisi kyllä mielettömän paljon!

  3. seija

    Hiuenoa, olen pitkään kamppailut iho-ongelmieni kanssa ja tämä saattaisi ratkaista ne kaikki kertaheitolla. Kokonaisuus on hyvin mietitty alusta loppuun, mukana ollaan ehdotomasyi.

    • karitatykka

      Kiitos Seija.

      Kyllä, mietitty on ja uihana ilta tulossa. : )

      Onnea arvontaan,
      Karita <3

  4. Carita Wilander

    Hei !
    Olisi todella mukavaa päästä kuulemaan miten voi hoitaa ihoa ja syödä terveellisesti ja vielä saada tietoa miten tämä vaikuttaa elinvuosiin.
    Jotta olisi hyvä elämä edessäpäin.
    Lämpimin terveisin
    Carita

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *