Rakkaudella, Karita
Rakkaudella, Karita

Minut itseni kanssa – osa 2

Kaupallinen yhteistyö: Prisma

Minut itseni kanssa – osa , unelmat ja pelot

Uskotko unelmiin? Minä uskon, uskon, että kun uskaltaa unelmoida ja on valmis ottamaan tarvittavat askeleet niiden tavoittamiseksi, on miltei kaikki mahdollista. Seiniä tulee eteen ja varmasti välillä tekee mieli jättää leikki kesken, mutta ei kannata – pikemminkin ottaa opiksi ja kehittyä. Tärkeintä on tiedostaa, mikä on oikeasti se, mitä itse haluaa. Kuvittelemme haluavamme menestystä, arvostusta, titteleitä, aseman, materiaa tai muuta, mutta kun pysähdymme kysymään miksi haluamme niitä, voi vastaus yllättää… Jos tavoittelemme asioita toisten toiveista käsin, eivät ne tuo meille koskaan onnea tai sisäistä rauhaa. Jos tavoitteemme taas kumpuavat meistä itsestämme, eivät egostamme, tekevät saavutuksen meille hyvää tuoden samalla myös sisäisen rauhan…

Minut itseni kanssa.
Onnistumisen / kehittymisen kaava:

1. Mitä haluan? Mitä tavoittelen? (lopputunne)

2. Mitä olen valmis tekemään asian eteen ja mikä auttaisi saavuttamaan päämääräni?

3. Mikä on tähän mennessä tai juuri nyt toiminut ja mitä puolestaan ei – tiedosta valintojesi vaikutus.
JA KUN mutkia tai ”epäonnistumisia” tulee eteen, vaihda suuntaa ja valitse toisin!

Mistä johtuu, että toiset saavuttavat päämääränsä helposti ja omaavat valtavan itsevarmuuden? Se johtuu siitä, että useimmiten he ovat Sinut itsensä kanssa tai niin kuin Prisman kamppanjan slogan kuuluu Minut itseni kanssa. Hekin ovat aloitaneet jostakin, epäonnistunet, muuttaneet suuntaa ja tehneet valintoja, jotka ovat vieneet etenpäin. Meillä kaikilla on mahdollisuus valintaan. Erilaiset uskomukset painavat usein taakkanamme, ja se, joka väittää ettei hänellä ole sellaisia, ei luultavasti ole koskaan todella itsensä kanssa keskustellutkaan. Sekin, että uskoo olevansa vapaa rajoittavista uskomuksista, on uskomus. : )

Minut itseni kanssa

Prisman lanseeraama ”minut itseni kanssa ”- teema on paljon laajempi, kuin body positivity, sillä siihen sisältyy itsensä hyväksyminen kokonaan, ei vain ulkonäköön liittyvät asiat. Vaikka hyväksyisimme ulkonäkömme täysin, mutta antaisimme jonkin ulkopuolisen määräillä elämäämme, ei kokonaisuus olisi kaunis. Kirjoitin otsikolla ”minut itseni kanssa” jo kerran aiemmin, tämä henkilökohtainen ja paljas juttu on luettavissa täältä. Olen oman urani ja elämäni aikana useita kertoja huomannut tekeväni niin kuin minulta odotetaan, en niin kuin itse oikeasti haluaisin. Olen myös joutunut kokoamaan itseni uudelleen ja uudelleen erilaisten hylkäämisten jälkeen ja huomannut että käytöstäni ohjailevatkin itseni sijaan erilaiset pelot.

Pelkoja…

Pelkoja ja muita lukkoja on tullut työstettyä jo tovi, kuorien kerroksia kuin sipulista kuoria – alta löytyy aina jotakin uutta, tiedostaen tai tiedostamatta unohdettua. Vuosia olen tätä työtä itseni kanssa tehnyt ja hiljalleen ymmärrän kuka olen juuri nyt. Matka ja pelkojen kohtaaminen eivät ole aina olleet helppoja, mutta niiden vuoksi olen juuri nyt minut itseni kanssa. Kuuntelen edelleen minulle merkityksellisten henkilöiden mielipiteitä ja arvostan niitä, mutta toimin niin kuin itse parhaaksi katson. Koen sen valtavana vastuuna, mutta myös vapauttavana voimana. Pelkoja tulee eteen edelleen, mutta nyt uskallan katsoa niitä suoraan silmiin ja selvittää mistä ne oikeasti kumpuavat ja mitä ne oikeasti yrittävät minulle viestittää. Pelot eivät ole meitä vastaan, vaan yrittävät oikeastaan suojella meitä. Juuri tämä ajatusmalli on auttanut minua suhtautumaa pelkoihin nykyisellä tavalla – lempeästi, hyväksyvästi ja uteliaana.

Sinulle…

Usko siihen, että omia unelmia kannattaa tavoitella, vaikka joku muu arvostelisi tai vähättelisi mahdollisuuksiasi. Ymmärrä, että voit vaikuttaa oman elämäsi sisältöön ja onnellisuuteesi päätöksilläsi, ajatuksillasi ja teoillasi. Kaikki lähtee pelkojen kohtaamisesta, asioiden sekä tilanteiden hyväksymisestä ja itsesi rakastamisesta. Sinä riität, sinulta ei puutu mitään – olet valmis mihin vain.

     Don’t wait until you’re ready. Start now and someday you will be ready.

Minut itseni kanssa – Aika lailla…oletko sinä? Pukeudutko kuten haluat, oletko niin kuin hyvältä tuntuu ja teetkö valintoja, jotka tulevat sydämestä ja tuntuvat oikeilta? Kerro, oletko sinut itsesi kanssa ja mitä olet oppinut matkan varrella tai mitä haasteita kohtaat juuri nyt. Kun asioista puhutaan, ongelmat avautuvat, helpottuvat ja solmut lähtevät selkenemään.
Ole rohkea, ole sinä – se riittää.

Iloa ja ihanaa viikkoa!
Karita

kuvat: Emma Ronkainen / vaatteet: Prisma
kuvauspaikka: Oitbackan kartano

Lisää iloa, inspiraatiota, reseptejä, kauneutta ja paljon muuta löydät aiemmista postauksista – selaile siis myös niitä!

 

Minut itseni kanssa

Olisi ilo jos tapaisimme myös somessa: Instagram @karitatykka | Twitter @karitatykka | Snapchat karita-tykka ja FB

kiitos!

Kommentit (4)

  1. LauraKatarooma

    Minä menen askel kerrallaan kohti sitä, että olisin minut itseni kanssa. Yksi aika jännittävä askel on, että huomenna menen leikkaamaan vyötärölle asti ulottuvat hiukseni siilitukaksi. Haluan kokeilla, että olisiko se ja vai mikä variaatio hiljalleen kasvavista hiuksista eniten minua. Aiemmin en olisi uskaltanut tehdä noin radikaalia liikkua. Nyt olen valmis kokeilemaan. Luotan siihen, että hiukset kasvavat takaisin. Ja jos eivät kasvaisikaan, niin sitten sopeudutaan siihen.

    • karitatykka

      Wau – rohkea veto. Opettaa ja oivalluttaa varmasti paljon…
      Jos hiusten leikkuu tuntu oikealta, on se varmasti asia, joka antaa sinulle jotakin.

      Iloa ja ihanaa viikkoa!
      Karita

  2. Olivia

    Mistä tuo ihana kaulakorusi on? Se on niin kaunis!

    • karitatykka

      Se on vuorikristalli ja itse ulkomaisen verkkakaupan korusta tuunattu. : )

      Iloa,
      Karita

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *