Lisää aikaa – neljä keinoa, joilla onnistut

Lisää aikaa – kyllä kiitos

lisaa aikaa Karita Tykkä

Moni elää kiireistä elämää – niin myös minäkin. Useaan kertaan olen peruuttanut jonkin sovitun vapaa-ajan tapaamisen, joka on saanut jäädä kertoessani itselleni, ettei minulla ole aikaa siihen. Tiedostan, että ajanpuutteen tuntu tulee enimmäkseen ajatuksistani – ei välttämättä todellisesta tilanteesta. Olen huomannut, että hidastaessani, saan itseasiassa ”luotua” enemmän aikaa asioille, jotka ovat todellisuudessa merkittäviä.

Neljä tapaa saada lisää aikaa kohti parempaa elämää

1. Aloita kysymällä itseltäsi, mikä aiheuttaa tunteen ajan puutteesta?

Ei ole yllättävää, että päivä, joka on täynnä erilaisia mieleisiä aktiviteetteja, tuntuu vähemmän kiireiseltä ja stressaavalta kuin päivä, joka on täytetty ”pakkopullalla”. On tutkittu, että ihmiset, jotka tekevät asioita intohimoista käsin ja tekevät itselle mieluisia töitä, eivät tunne elämäänsä niin kiireiseksi kuin muut. Kaikilla on kiireitä, mutta jos elämä tuntuu vain kiireeltä, on syytä tehdä muutos ja miettiä, mikä kiireen tunteen saa aikaan, mikä tunne kiireen takana on ja mikä sen aiheuttaa. Tiedostamalla nämä on helpompi tehdä muutoksia ja miettiä, mikä voisi parantaa tilannetta. Voisitko luopua jostakin, lisätä jotakin rauhoittavaa tai vain hidastaa.

lisaa aikaa Karita Tykkä2. Lopeta kilpailu itsesi ja muiden kanssa ja luo rutiini elämääsi

Rutiinit tuovat paljoa aikaa päiviin! Samoin jos kokee intohimoa työhön tai tuntee sen merkitykselliseksi, saa enemmän aikaan. Kenenkään kanssa ei kannata kilpailla – mukaan lukien itsensä kanssa, koska se vie huomion ja varastaa kuin huomaamatta paljon aikaa. Työ, palvelusten tekeminen, harrastukset tai muu ei voi viedä aikaa muulta sinulle merkitykselliseltä – koska vaikka elämän yhdellä osa-alueella saa paljon aikaan, kokee siitä johtuen todennäköisesti vielä suurempaa aikapulaa toisaalla. Syyllisyys ja katkeruus saattavat nostaa päätään ja voimat ehtyä. Tasapainoinen ja selkeä elämä tekee elämän tasapainottamisesta helpompaa.

Liikaa valintoja = vähemmän aikaa… Esimerkiksi monet äidit  antavat lapsilleen lukemattomia urheilulajeja ja harrastusmahdollisuuksia valittaviksi, jolloin lapselle tulee valinnan vaikeus ja stressikin. Vähemmän vaihtoehtoja saattaa merkitä enemmän myös meille aikuisille. Steve Jobs oli tästä hyvä esimerkki – hän poisti vaatteiden valinnan vaikeuden ja täytti vaatekaappinsa ainoastaan mustilla poolopaidoilla, samanlaisilla farkuilla ja valkoisilla New Balance -tennareilla. Varmasti vapauttaa aikaa, mutta ihan tähän en itse kyllä halua mennä – nautin pukeutumisesta, mutta sitä voi järkeistää ja vaatekaapin muokata niin, että moni sopii yhteen, jolloin päätös on nopea. Säännöllisyys, rutiinit ja valintojen vähyys poistaa valintojen tekemistä, jotka vievät paljon aikaa ja huomiotamme. Mitä voisit ”automatisoida”?

 

lisaa aikaa Karita Tykkä3. Lisää aikaa – muuta kalenterinäkymää

Usein aikakriisi johtuu ulkoisista velvoitteista. Ajanpaine kulkee yleensä käsi kädessä riittämättömyyden tunteen kanssa. Ikään kuin meitä ei olisi olemassa ilman kiireistä aikataulua. Mitä pelkoja riittämättömyyden tunteen takaa löytyy – rakkauden menettämisen pelko tai hylätyksi tulemisen pelko ehkä? Ymmärrettävästi kalenterissa on tärkeitä merkintöjä, sovittuja dead lineja, lasten harrastuksia, tapahtumia, juhlia, matkoja, lääkärikäyntejä jne. Mutta jos kiinnittää huomion tavoitteeseen ja keskittyy siihen, mitä tekee, voi kalenterista olla mahdollisuus poistaa kaikki turha. Siellä ei ehkä kannata olla näkyvissä Facebook-tuttujen merkkipäiviä tai muita ylimääräisiä – ainoastaan asiat, jotka valitsee ja jotka vievät eteenpäin. Täydeltä näyttävä kalenterinäkymä stressaa jo itsessään, kun taas väljempi antaa tilaa hengittää. Tehtävälistaa voi optimoida tai opetella sanomaan ”ei” ihmisille, jotka pyytävät palveluksia ja asioille, jotka eivät juuri nyt ole välttämättömiä. Priorisointi ja valinta – oma aika on tärkeä.

lisaa aikaa Karita Tykkä4. Lisää aikaa – aika on rahaa

Usein ajattelemme, että raha tai materia tuo onnen. Saatamme tuntea tarvetta täyttää ”sisäinen tyhjiö tai vaikka levon tarve” materialla. Mutta mitä ihmiset todella tässä hektisessä maailmassa tarvitsevat, on enemmän aikaa – aikaa kokea, tuntea, aistia ja elää. Kaikki tiedämme, että kun jostakin on pulaa tai kysyntä suurta, sen arvo nousee – sama pätee myös aikaan. Kun aika on syystä tai toisesta vähissä, tuntuu se erityisen arvokkaalta. Esimerkiksi jostakin läheisestä, jolla ei ole paljon enää paljoa aikaa (fyysisessä kehossa), tulee sinulle erityisen merkittävä ja yhteisestä ajasta mittaamattoman arvokasta. Aina emme siis voi valita, ja vaikka emme voi ehkä taikoa vapaa-aikaa, voimme kuitenkin vaikuttaa siihen…

Kukaan muu ei tee puolestamme päätöksiä siitä ajasta, joka meillä kullakin hetkellä on – itse valitsemme, mitä valitsemme olemassa olevalla ajalla tehdä ja millaisia vaikutuksia sillä on itselle ja ympäristöllemme. Aikapaine on epämiellyttävä kuilu kahden välillä – sen, miten haluaisimme viettää aikaa ja miltä meistä silloin tuntuisi, ja miten me käytämme aikaa nyt ja mitä tunnemme tällä hetkellä. Tässä aikapaineessa ehkä parasta mitä voimme tehdä on löytää jonkin verran tilaa hengittää – edes muutama hengenveto, jolloin keho ja hermosto rentoutuvat ja kiireen tunne helpottaa.

lisaa aikaa Karita Tykkä

Lisää aikaa – 24 tuntia

Meillä kaikilla on 24 tuntia vuorokaudessa. Itse päätämme miten tunnit käytämme, mistä käsin valintojamme teemme ja mitä kohti haluamme mennä. On hyvä ymmärtää, että on luovuttava jostakin, voidakseen vastaan ottaa jotakin uutta. Tiedän omasta kokemuksestani, että joskus luopumisen tuska on melkoinen ja pelottavakin, mutta se mahdollistaa tyhjän tilan jonkin uuden saapumiselle.

Pysähdy ja mieti, mitä haluaisit lisää elämääsi – mille haluaisit lisää aikaa. Tutkaile hetki ajatusten parissa ja mieti, mistä olisi hyvä päästää irti.

Valoa ja voimaa,

Karita

kuva: Emma Ronkainen
hame: Dots…

Lisää iloa, inspiraatiota, reseptejä, kauneutta ja paljon muuta löydät aiemmista postauksista – selaile siis myös niitä!

Ilolla seurailen myös juttujeni jakoja somessa – kiitos!

Katonah jooga

katonah jooga Karita Tykkä

Olisi ilo jos tapaisimme myös somessa: Instagram @karitatykka | Twitter @karitatykka | Snapchat karita-tykka ja FB

kiitos!

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *