Kolin retriittini kutsuu – haluatko mukaan?

Kolin retriittini kutsuu – haluatko mukaan?

 

On aikaa pohtia elämää – millaisena se minulle näyttäytyy ja mitä siitä ajattelen. Moni katsoo toisen elämää nähden paljon hyvää, iloa, rakkautta, onnistumisia, rahaa, yltäkylläisyyttä, onnea… ”täydellisyyttä”. Sen jälkeen kurkistus omaan elämään saattaakin tuntua melko mitättömältä ja haasteelliselta, väärältä ja epäoikeudemukseltakin. Pintaan saattaa nousta kateuden tunnetta, ärsytystä, kiukkua, arvostelua ja vihaakin. Mistä se kertoo? Mielestäni siitä, ettei oma elämä vastaa omiin odotuksiimme. Hyvä onkin välillä kysyä: ”Mitä haluan ja miksi – mitä tunnetta tavoittelen? Mitä teen, jotta saavuttaisin tuon tunteen tai haluamani asian?”. Kun saamme kuvan siitä mitä oikeasti ja aidosti tavoittelemme, on sen saavuttaminen helpompaa.

 

 

Millainen on sinun unelmaelämäsi? Mitä siihen kuuluu, millaisia tunteita sen arjessa esiintyy? Elätkö sitä? Voimme itse päättää millaista elämämme on ja luoda sen, mitä haluamme. Emme ehkä hetkessä, mutta jokainen teko ja valinta kerrallaan. Mutta valinnoissa usein käännämme selän toisaalle – En sano, etteikö kaiken saavuttaminenkin onnistuisi, mutta harvemmin. Se, miten suhtaudumme elämäämme ja miten sitä luomme ja elämme, rakentaa todellisuutemme. Oivalluksien jälkeen meiltä ei puutu mitään, emme kaipaa mitään tai kadehdi tosia – kaikki on hyvin, sisällä vallitsee sisäinen rauha, meillä on aikaa ja mahdollisuus kaikkeen, mitä oikeasti haluamme emmekä koe puutetta tai elä kärsimyksessä. Ota 100 % vastuu elämästäsi ja ymmärrä, että voit vaikuttaa siihen monella tapaa. Ahdistavien aikojen ja elämänkolhujenkin aikana matka jatkuu – sinä päätät mihin suntaan. Mihin suuntaan haluat elämääsi viedä?

 

 

 

Tätä ja paljon muuta mietimme retriitilläni, jossa sukellamme hyvään oloon, energiaan, läsnäoloon ja voimaan, joka miedän kaikkien sisältä löytyy. Voimakkaan energian omaava Koli kutsuu ja toimii toisen retriittini paikkana ja ajankohtana 2.-4.11.2018. Odotan innolla ihanaa aikaa kaikkien teidän ihanien kanssa. Olen retriitissä teitä varten ja jakamssa kanssanne tietotaitoni ja niksit, joita olen vuosien varrella oppinut ja oivaltanut. Olen koulutukseltani Life Coach, positiivisen psykologian opiskelija sekä holistinen hyvinvointivalmentaja, joten retriitti keskittyy kokonaisuuteen, jossa keskiössä on ihminen kokonaisuutena – ei ainoastaan ravinto, liikunta tai mieli. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta on hyvä huomioida kokonaisuus, sillä vaikka kuinka olisit unelmiesi kunnossa fyysisesti, mutta mielesi olisi onneton, ei myöskään unelmien kehosta ole juurikaan iloa…

 

 

 

Kolin retriittini kutsuu – haluatko mukaan?

 

Retriitti voimaanuttaa, energisoi ja antaa uutta inspiraatiota kohti talvea – terveenä, myönteisenä ja elinvoimaisena. Retriitin päätyttyä kotimatkalle lähtee joukko tasapainoisempia, säteileviä ja hyväntuulisia ihmisiä, joilla on takataskussaan pussillinen työkaluja energisempää elämää varten. Tervetulleita ovat kaikki – iästä, koosta tai sukupuolesta riippumatta. Oletko sinä yksi heistä? Retriitti pitää sisällään harjoitteita ja luentoja, jotka pidetään Kolin Break hotellilla ja ympäristön voimakkaissa kansallismaisemissa. Nautimme hyvää, ravintorikasta ja energisoivaa ruokaa, nukummme hyvin, rentoudumme, juttelemme, energisoidumme, tasapainotumme ja saamme uutta ymmärrystä sekä oivalluksia mielen voimasta, terveyden ja kauneuden saloista. Ryhmästä ja toiveista paikan pääälle riippuen ohjelma saattaa hiukan muuttua toivomustenne mukaan, mutta tämä alla oleva ohjelmarunko antaa osviittaa retriitin kulusta – ekstraa sitten päälle toiveiden mukaan. : )

 

 

 

Super nainen retriitti Kolilla 2.-4.11.2018

 

2.11.2018 perjantai4.11.2018 sunnuntai

 Break Sokos Hotel Koli

 Rakastan ravintorikasta ruokaa rennosti ja pilke silmäkulmassa, työskentelen yrittäjänä, luennoitsijana, ruokakirjailijana, juontajana, LCF Life coachina, holistisena hyvinvointivalmentajana, Rakkaudella, Karita- blogin kirjoittajana, terveellisten reseptien luojana ja näiden lisäksi olen vahvasti läsnä äitinä ja parhaillaan opiskelen myös positiivista psykologiaa. Ensimmäinen retriittini oli Bomballa ja sai todella hyvää palautetta – nyt on sinun ja Kolin vuoro. Paikkoja on rajoitetusti, joten varaa omasi pian.

 

Ohjelma on suurinpiirtein seuraavanlainen. Suurinpiirtein siksi, että olen erittäin muuntautumiskykyinen ja halukas muokkaamaan retriittiä lennosta osallistujien tarpeiden mukaan:

 

PE

18–20 Tutustuminen ja Karitan luento sekä rentoutus harjoitus

LA

7.30–8.30 Avaavia ja vahvistavia harjoituksia – energia liikkeelle

8.30–10 Aamiainen ja vinkit aamiaisiin ja niiden tuomaan lisäenergiaan.

10–12 Karitan raakakakkukoulu

12–14 Omaa aikaa tutustua Kolin upeaan luontoon

14 Keittolounas

15–17 Luento kauniin olon merkityksestä ja elämää voimaannuttavista asioista. Nautitaan samalla itse tehtyä raakakakkua.

17–20 Omaa aikaa. Suosittelemme rentoutumista upeassa Relax Spassa. Uumen hinta vain 26 €/hlö, sisältäen tuotekiulun.

20.30 Yhteinen illallinen.

 

SU

7.30–8.30 Kävelylenkki Kolin upeissa kansallismaisemissa. Karitan liikemeditaatio sekä läsnäolo harjoitus.

9–10 Lähdetään kotimatkalle ja kohti uusia seikkailuja elinvoimaisempana ja energisempänä, taskussa pussillinen työkaluja voida vieläkin paremmin. Myös ihosi saattaa ihanasti hehkua… : )

 

 

lmoittautuminen 19.10.2018 mennessä. Varausmaksu 100 €/huone

Lisätiedot ja varaukset:
Break Sokos Hotel Kolin myyntipalvelu  puh. 020 1234 662, email: sales.koli@sokoshotels.fi

S-Etukortilla alk. 420 €/hlö/2vrk/2hh

 

Hinta sisältää:
majoituksen standard huoneessa aamiaisineen 2.-4.11.2018
lauantain lounas ja illallinen
tapahtuman ohjelman

 

Rakastan elämää ja elämäntehtäväni on auttaa ja inspiroida ihmisiä voimaan paremmin. Haluan jakaa hyvää ja nautin ihanista keskusteluista ihmisten kanssa. On mahtavaa päästä viettämään rauhassa aikaa teidän ihanien ihmisten kera – vahvasti läsnäollen ja teille vinkkejä sekä työkaluja jaellen. Viikonloppu pitää sisällään hyvää ruokaa, raakakakkumaailman perusteet + valmistuksen, stressittömyyttä, rauhaa, luontoa, kehon lempeää aktivointia, rentoutusharjoitteita, energian lisäämistä ja tietoa sekä työkaluja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, sokerittomuuteen ja tunnesyömisestä eroon pääsemiseen. Eikä hätää, myös vapaa-aikaa jää – voit nauttia esimerkiksi ihanan hoitolan hemmottelusta tai Kolin luonnon voimasta.

 

Kolin energia on huima ja olisi ihana jakaa sekä kokea se juuri sinun kanssasi!
Iloa ja kaunista oloa,

Karita

 

kuvat: Emma Ronkainen
kuvauslainavaatteet: Dot´s /Villa Tremondo

 

Herkullisia reseptejä, kauneutta ja terveyttä löydät lisää aiemmista postauksista – kurkista myös niihin.

Jos koet että tästä voisi olla iloa tai hyötyä jollekulle toiselle, jaa postaus eteenpäin ja anna hyvän kiertää. Kiitos!

Täytetty uunibataatti

superriisilla täytetty uunibataatti

Seuraa myös: Instagram @karitatykka | Snapchat karita-tykka | Twitter @KaritaTykka

Kiitos

Kommentit (2)
  1. Luennoitko Karita milloin ja missä täällä Savossa ?

    1. karitatykka
      22.9.2018, 19:34

      Aurinkoa Kirsi,

      En osaa tällä hetkelä sanoa Savossa olevaa luentoa…toivottavasti pian! : )

      Instagramia seuratessa pysyy melko hyvin kärryillä missä luennoin. Seuraava luento on Hki 5.10 Studio Ullanlinnassa.

      Iloa,
      Karita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *