Kiitollisuus = energiaa

Kiitollisuus = energiaa, joka johtaa hyvään

kiitollisuus Karita Tykkä

Haluamme jatkuvasti jotakin – enemmän rahaa, lisää vapaa-aikaa, kiinteämmän vartalon, rakkautta, hyväksyntää, tavaroita tai rauhaa ja selkeyttä elämään… Siis jatkuvasti lisää jotakin, joka muuttaisi olemassa olevan tilanteen toisenlaiseksi. Tavoitteet voivat toki olla hyviä motivaattoreita, jotka auttavat etenemään kohti onnistumista, mutta toisinaan ei. Jonkin uuden materian saaminen tuo tukitustikin onnen tunteen vain hetkesi ja onnellisuuden tavoitteluun liittyvä minäkeskeisyys voi samalla tehdä meistä itsekkäämpiä. Jos elämän keskiössä ovat minun tunteeni ja minun tavoitteeni, jäävät kanssaihmiset ja heidän tarpeensa huomiotta – vaikka useimmiten onni löytyy juuri ihmissuhteista ja muiden auttamisesta. Onni tarkoittaa matkaa kohti päämäärää, ei päämäärää itseään. Hyvää elämää ei saavuteta keskittymällä sen epätoivon vimmalla etsimiseen, vaan se tulee positiivisen elämänasenteen ja tekemisen myötä.

kiitollisuus Karita Tykkä

Puute vai yltäkylläisyys?

Omasta mielestäni eläessämme jatkuvan materian hankkimisen ja saavutusten maailmassa elämme jatkuvassa puutteessa ja toimimme puutoksesta ja tarpeista käsin. Kiitollisuus on energiaa ja ihana työkalu, joka nostaa värähtelytaajuuttasi ja parantaa elämänlaatuasi. Se auttaa kokemaan enemmän yltäkylläisyyttä, rakkautta ja iloja. Olet ehkä kuullut kauniita korulauseita kiitollisuudesta ja sen hyödyistä, muttet kiitollisuusharjoituksista huolimatta ole kokenut ”luvattuja” hyötyjä. Olet tehnyt kaiken ”ohjeiden mukaan”, ilman minkäänlaista muutosta. Kiitollisuus ei ole mekaaninen suorite, vaan vaikuttaa ainoastaan kun TUNNET sitä. Siksi kiitollisuusharjoitukset, kuten vaikka kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen ei välttämättä toimi kuten toivot. Kiitollisuuspäiväkirja toimii niin, että kirjoitat säännöllisesti erilaisia kiitollisuuden aiheita – mieluiten päivittäin. Mutta jos ainoastaan sen enempää miettimättä kirjoitat, et keskity kiitollisuuden aiheiden tuntemiseen. Silloin harjoitus ei ole oikeastaan kiitollisuusharjoitus, vain sanoja. Kiitollisuuspäiväkirjan tarkoitus on saada kirjoittaja TUNTEMAAN kiitollisuutta. Toisille on helpompaa keskittyä tunteeseen tai edes tuntea sitä kuin toisille, mutta harjoituksen kautta kaikki voivat oppia sen. Muista, että kiitollisuuden aiheita löytyy aina, vaikka oma elämäntilanne olisi minkä tahansa. Joskus kiitollisuuden tunteen löytäminen voi vaatia työtä, mutta se on mahdollista.

kiitollisuus Karita Tykkä

Kiitollisuus parantaa elämänlaatua ja kun elämme kiitollisuudesta käsin, on maailma täynnä yltäkylläisyyttä, hyvää ja huomaamme kaikkialla, myös pienissäkin asioissa paljon aihetta kiitollisuuteen. Asiat saavat eri kulman ja näemme elämän eri valossa. Maailma näyttäytyy kiitolliselle erilaisena ja mahdollisuuksia on enemmän. Teemme myös useammin parempia valintoja vapaasta tahdosta ja kiitollisuudesta käsin kuin tarpeen tai puutteen ohjaamana. Kiitollinen ihminen tuntee onnellisuutta ja kiitollisuuden tunnetta pienistäkin asioista ja vetää niitä samalla lisää puoleensa. Hänen mielensä on oppinut tiedostamattaan etsimään ja löytämään kiitollisuuden aiheita kaikkialta. Hän näkee maailman positiivisemmassa valossa ja löytää hyväksynnän kieltojen ja rajoitteiden maailmassa. Hän ei myöskään elä peloista, vaan luottamuksesta käsin ja samalla useimmiten itselleen merkityksellistä elämää.

Kiitollinen ei koe erillisyyttä

Kiitollinen ihminen kokee yhteenkuuluvuuden tunnetta, eikä juurikaan koe yksinäisyyttä tai erillisyyttä muista. Hän kokee olevansa osa jotakin suurempaa. Mitä jos ryhtyisimme ajattelemaan ja tuntemaan kaikkea kiitollisuudesta käsin ja olisimme onnellisia kaikista asioista elämässämme – niistä pienimmistäkin? Voisiko maailma silloin näyttää hiukan valoisammalta ja olisiko jopa stressin tunnetta hiukan vähemmän? Entäpä elämä ilman kateutta ja vertailua – sitä ei tarvita kun elämme kiitollisuudesta käsin ja kun koemme tyytyväisyyttä jokapäiväisessä elämässämme. Entäs jos se, mitä sinulla on juuri nyt, onkin riittävästi? Ymmärrän toki, että taloudellisesti tiukan tilanteen tullessa eteen on vaikea tuntea kiitollisuutta, mutta jos keskitymme silloinkin siihen, mitä meillä jo on ja mistä kaikesta muusta saamme olla kiitollisia, on paineen ja stressin määrä pienempi ja pystymme toimimaan tehokkaammin ja tekemään parempia päätöksiä – sitä kautta myös taloustilanne saa paremman lähtökohdan kasvuun ja kohentumiseen.

kiitollisuus Karita Tykkä

Gratitude unlocks the fullness of life.
It turns what we have into enough, and more. It turns denial into acceptance, chaos to order, confusion to clarity.
It can turn a meal into a feast, a house into a home, a stranger into a friend.
– Melody Beattie

Juuri nyt tunnen kiitollisuutta, että sain kirjoittaa tästä sinulle, ja että sanoma tavoitti sinut. Olen kiitollinen myös sinusta, että olet osa tätä kirjaa, ehkä myös blogiani ja sitä kautta myös osa elämääni. Kiitos, että saan jakaa ajatuksiani kanssasi. Kiitos, että olet juuri sinä – täydellinen sinä, juuri sellaisena kuin olet.

Ihanaa viikkoa kaikille,
Karita

kuvat: Emma Ronkainen
vaatteet ja reksiviitta: M. Gummerus ja Gauhar

Lisää iloa, inspiraatiota, reseptejä, kauneutta ja paljon muuta löydät aiemmista postauksista!
Ilolla seuraan myös Rakkaudella, Karita –blogini jakoja somessa!

ITSENSÄ HYVÄKSYMIS- JA RAKASTAMISHARJOITUS

Olisi ilo jos tapaisimme myös somessa: Instagram @karitatykka | Twitter @karitatykka | Snapchat karita-tykka ja FB

kiitos!

Kommentit (5)
  1. Ihana kirjoitus Karita! Kiitos sanoistasi, en olisi osannut näin kiteyttää niinkuin sinä, mutta niin myös koen.

    Vaikka sataa, niin ei se lannista. Olen kiitollinen, että olen ymmärtänyt olla kiitollinen. Alavireisiä päiviä toki välillä on, mutta nautin nyt tästä hetkestä, kun saan sytyttää puuhellan ja nauttia sen lämmöstä.
    Lenkille lähden myöhemmin sade-asu päällä, mutta ensin ulkoilen ihanan lapsenlapsemme n. 1,4 vuotiaan kanssa, kun saapuvat kesä-mummulaan.
    Olen kiitollinen kivoista työkavereistani ja siitä auttamishalusta, joka työporukalla on. Ja kiitollinen siitä, että onnistuneen melko ison selkäleikkauksen ansiosta työssä käynti on mahdollista.
    Sain myös lauantaina kokea tanssin nautintoa kesälavalla. Se tanssin ilo ja nautinto tulee syvältä sisältäni.
    Eilinen päivä meni ahertaessa ja kiitollisuutta tuntien. Elämä on mielestäni just sitä, että sisällä sielussamme koemme hyvää oloa auttamalla muita, olemalla hyvä ja ystävällinen toisillemme ja samalla saamme itsellemme hyvää mieltä.

    Kiitollinen myös tästä, että on mahdollisuus lukea tekstejäsi Karita! ❤️

    1. karitatykka
      27.8.2019, 15:03

      Kiitos Ritva!

      Ihanaa kun luet tekstejäni ja pysähdyt niiden äärelle.

      Iloa,
      Karita

  2. Kiitos taas upeasta tekstistä <3 Jokaisella on mahdollisuus tuntea kiitollisuutta, jos vain niin haluaa <3

    1. karitatykka
      27.8.2019, 15:02

      <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *