Rakkaudella, Karita
Rakkaudella, Karita

Kevyt perunasalaatti

perunasalaatti6
Ihanat uudet perunat ovat täällä ja niiden maku on parhaimmillaan. Tein viikko sitten nieriää jonka täytin suolalla, tuoreella timjamilla sekä sitruunalla. Käärin koko komeuden folion sisään ja kala valmistui uunissa kuin itsestään. Nieriän kaveriksi valmistui kevyt perunasalaatti. Rakastan kotimaisia kurkkuja ja käytän niitä päivittäin smoothieissa, salaateissa, raakakastikkeissa jne. Tällä kertaa kurkku pääsi keventämään perunasalaattia, joka kaipasi kevennystä kun vieressä oli ihana rasvainen kala. Salaatista tuli niin maukas, että ajattelin myös sinun saattavan nauttivan siitä. Voit mainiosti laittaa mukaan myös artisokansydämiä tai yrttejä, kuten vaikkapa tilliä tai persiljaa.

perunasalaatti

perunasalaatti4

Tämä salaatti tukee myös painonhallintaa. Perunan tärkkelys muuttuu kylmentyessään resistentti tärkkelykseksi, ja auttaa suolistoa voimaan hyvin ja saattaa jopa olla avuksi painonpudotuksessa. Resistentti tärkkelys ei imeydy ohutsuolessa, vaan jatkaa matkaa paksusuoleen, jossa se fermentoituu bakteerien toimesta ja auttaa hyvien bakteerien kasvua. Kypsennetty ja jäähdytetty peruna siis hoitaa suolistoa ja parantaa insuliiniherkkyyttä. Tällä salaatilla voit samalla siis herkutellen hoitaa suoliston tervettä bakteerikantaa. Resistentti tärkkelys myös pitää olon kylläisenä pitkään. Maun puolesta salaatti toimii monen parina. Perunasalaatista saa muokattua pienillä muutoksilla mielenkiintoisia variaatioita vaihtamalla yrttejä ja lisukkeita.

Millainen on sinun suosikkisalaattisi? Kokeile tätä kepeää ihanuutta vaikkapa viikonloppuna juhannuspöydässä.

Hyvää Juhannusta!
<3 Karita

perunasalaatti5

Kevyt perunasalaatti

6 perunaa
1–2 kevätsipulia (varsineen)
10 cm pala Närpiön kurkkua (siemenkota poistettuna)
1–2 rkl kapriksia (ei välttämättömiä)

kastike
1 rkl neitsyt oliiviöljyä
2 rkl Dijon-sinappia
1 rkl valkoviinietikkaa
mustapippuria ja suolaa maun mukaan

Keitä perunat ja jäähdytä kokonaan.
Pilko kulhoon kevätsipuli, peruna ja kurkku pieneksi.
Tee kastike sekoittamalla kaikki kastikkeen raaka-aineet keskenään ja tarkista maku.

Sekoita kastike, kurkku, peruna ja sipuli keskenään. Lisää suolaa jos tarve vaatii.
Annan maustua jääkaapissa noin tunti ja nauti.

perunasalaatti

Kommentit (2)

  1. Ulla Eroma

    Jo lukion kemian tiedoilla pitää ymmärtää, että resistenttiä tärkkelystä ei ole olemassa.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *