Helppo ja herkullinen feta-parsakaalivuoka

Helppo ja herkullinen feta-parsakaalivuoka – vhh, gluteeniton, kasvisruoka, viljaton ja oi joi kuinka hyvää…

 

Helppo ja herkullinen feta-parsakaalivuoka syntyi arki-iltana nopeasti ja vaivattomasti. Jääkaapissa ei ollut juuri mitään – ainostaan perusjuttuja, joita usein löytyy. Mieleni teki jotain lämmintä, selkeää, täyteläistä ja maukasta. Ihanien ”makuilotulitusten” lisäksi nautin suunnattomasti myös selkeistä mauista ja ruokani saa usein olla yksinkertaista, jolloin raaka-aineet kukoistavat laadullaan. Ruoanlaitossani ajattelen, että kun laatu on hyvä, ei maku voi mennä pieleen… : )

 

 

Tähän ruokaan ihastuin heti – valmistuu melkein itsestään ja maistuu monen kaverina. Viimeksi söin tätä sellaisenaan, mutta se on ihanaa myös vaalean kala kanssa. Fetajuusto tuo ihanaa suolaisuutta ja rasvaisuutta ruokaan ja laadukas sekä maukas oliiviöljy tuo oman sävynsä annokseen. Tämän ruoan voi valmistaa myös vaikkapa kukkakaalista, mutta itse rakastan parsakaalia ja siksi tässä resptissä parsakaali saa arvoisansa paikan. Juustona reseptiin päätyi jääkapistani löytynyt luomulaatuinen fetajuusto, mutta myös esimerkiksi mozzarella- tai parmesaanijuusto toimivat mainiosti ja tuovat vaihtelua arkeen. Voit myös kokeilla esimerkiksi vegaanista uuninkestävää juustoa tai vaikka fermentoitua tofua.

 

 

Helppo ja herkullinen feta-parsakaalivuoka pelastaa kiireisen arjen

Kokeile tätä ihanaa arjen pelastajaa – helppo ja herkullinen feta-parsakaalivuoka vie kielen mennessään! Myös raaka-aineet löydät jokaisesta ruokakaupasta. Aikaa kuluu noin 20 minuuttia, eikä siinäkään aktiivista toimintaa ole kuin muutaman minuutin ajan. Helppo ja herkullinen feta-parsakaalivuoka valmistuu pienessä uunivuoassa tai vaikka valurautapannulla, jossa itse sen useimmiten valmistan. On ihana nautia se suoraan pieneltä pannulta tai vuoasta tai nostaa isompi vuoka pöytään ja tarjoilla se lisukkeena muille ruoille.

 

 

 

Terveellinen, maukas ja erittäin vähähiilihydraattinen ruoka, joka maistuu monille herkkusuille – myös perheen miehille sekä lapsillekin.

Kokeile ja kerro mitä pidit!

Herkullista viikkoa!

Karita

 

 

kuvat: Karita / Rakkaudella, Karita

 

 

 

 

Helppo ja herkullinen feta-parsakaalivuoka

 

(yhdelle esim salaatin kanssa pääruokana tai kahdelle lisukkeena)

 

150 g parsakaalin kukintoja
1–2 rkl oliiviöljyä (itse käytin aromikasta Don Witkan Exclusive -oliiviöljyä)
suolaa ja pippuria maun mukaan
1 rkl tuoretta oreganoa

Noin 100 G fetajuustoa

 

Esilämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita parsakaalinkukinnot, oliiviöljy, mustapippuri, suola ja oregano sekaisin ja kypsennä uunnissa noin 10 minuttia.

Murustele fetajuusto kukintojen päälle ja jatka kypsennystä vielä 10 minuuttia tai kunnes juusto saa hiukan väriä.

Nauti sellaisenaan tai jonkin muun ruoan lisukkeena.

Helppoa ja herkullista – nam!

 

 

 

Lisää iloa, inspiraatiota, reseptejä, kauneutta ja paljon muuta löydät aiemmista postauksista!

Ilolla seuraan myös Rakkaudella, Karita –blogini jakoja somessa!

 

Aasialainen kurkkusalaatti

Olisi ilo jos tapaisimme myös somessa: Instagram @karitatykka | Twitter @karitatykka | Snapchat karita-tykka ja FB

kiitos!

Kommentit (7)
  1. Yhdeksän samanlaista kuvaa vie vähän terää sanomalta.

    1. karitatykka
      20.9.2018, 10:52

      Kiitos Katjaana,

      Olen pahoillani, ainahan voit skipata niiden yli. Sanomaahan tässä ruokapostauksessa ei hirveästi olekaan, vaan resepti… : )

      Iloa päivään,
      Karita

  2. Ihan huikeen hyvä resepti.Piti kurvaa kaupan kautta ja heti testata. ajattelin et taitaa tulla aika kuivakka paistos,mutta tulikin tosi hyväKiitos❤️

    1. karitatykka
      22.9.2018, 19:29

      Yllättää kyllä – kun tämän reseptin idea tuli mieleeni, ajattelin itsekkin että voi tulla kuivakkaa… Kuitenkin päätin luottaa ajatukseeni ja testasin – tykkään itsekin kovin!

      Herkullista viikonloppua!
      Karita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *