Primelife by Umppu
Primelife by Umppu

Unohdetaanko ne jotka mahtuu muottiin?

Mitenkäs ne ihmiset jotka oikeesti ”mahtuu muottiin”.

Kuka oikeesti määrittelee muotin minkälaisia meidän pitäisi olla?. Mikä on se normi, mihinkä me itseämme ja toisiamme verrataan? Mä en oo ikinä mahtunu muottiin, mutta en oikeastaan koskaan siitä ole millään tapaa kärsinyt. Olen noin 155 cm pitkä tai oikeastaan lyhyt. Vaikka se ei ole missään kohta edes lähellä keskiarvoa, niin mä tykkään olla lyhyt.  En mä  ikinä löydä täysin sopivia vaatteita, koska kaikissa on joku asia liian pitkä, mutta ei se mua haittaa.

Mä oon aina ihaillut naisia, jotka voi käyttää korkokenkiä. Mun jalkahan on 35 tai joskus jopa 34, enkä löydä oikeastaan mistään sopivia kenkiä edes jalkaani. Nykyään on onneksi nettikaupat olemassa, mitä kautta voi tilata itselleen pieniä kenkiä ja lapsillekkin on tullut hieman aikuismaisempia kenkiä, niiden Hello kitty lenkkareiden sijaan, mitä voin käyttää :). Musta tuntuu, että nyt vuonna 2018 on erilaiset vähemmistöryhmät (vai mikä lienee oikea termi) nostaneet päätään. Jos jonkinlaisilla tempauksilla koitetaan lisätä hyväksyntää. En viittaa tässä millään tapaa nyt sukupuoleen liittyviä asioita. On erilaisia kampanjoita ja yksi niistä on esimerkiksi sellainen, että en mahdu muottiin. Kuka sen muotiin määrittelee? Kuka sen määrittelee minkälaisia meidän pitäisi olla ja kuka sen päättää, että juuri sinä et siihen mahdu, muutakun sinä itse.

Jos ajatellaan että olet hoikka ja kaunis nainen, niin etkö silloin saa kokea mitään epäkohtia vaikka omassa kehossasi? Musta tuntuu että nää alunperin hyvät asiat on kääntynyt muita vastaan, eli ne ihmiset kehenkä esimerkiksi omaa kehoa verrataan ovat ilmeisemmin niitä ”täydellisiä”, kenellä on kaikki hyvin ja sinut oman kehon kanssa?

Mitä siitä on kukaan määrittelemään, miltä meistä jokaisesta tuntuu. Miksi sitä ajatellaan niin, että vaikka ylipainoisilla on oikeus kokea  (enemmän) vääryyttä tai hyväksymättömyyttä. Niitä samoja asioita voi kokea ihan kuka tahansa riippumatta siitä minkä näköinen, kokoinen, pituinen tai värinen on. Oletko mies tai nainen tai jotain muuta.

Jos ajatellaan vaikka niitä naisia, jotka tekevät työkseen mallintöitä ja ovat todella pitkiä ja hoikkia, niin uskotteko jos sanon, että he ovat voineet kokea esimerkiksi pituuteensa ja hoikkuuteensa vuoksi aivan niitä samoja tuntemuksia, kun vaikka joku lyhyt ja hieman ylipainoinen ihminen.  Ihan samanlaista kuulumattomuuden tunnetta. Mää tiedän paljon pitkiä naisia kenellä on huono ryhti. Osalla siihenkin syynä on häpeä omaa pituutta kohtaan. Miltä se onkaan mahtunut tuntua, kun on alakoulun ollut aina luokan pisin tyttö? Kun koko elämän kävelen hartiat lytyssä näytääksesi lyhemmältä, niin tulokset voi olla pysyviä..

Valitettavasti oman pituuteen me emme voi vaikuttaa, mutta esimerkiksi siihen omaan painoon voimme. Siitä on sinänsä turha syyttää ketään muuta. Tai no joo oikeastaan perun vähän sanojani, sillä olen esimerkiksi itse sanonut että raskaudet on muuttanut kehoani.  Painoa on tullut niiden myötä, mutta on se myös lähtenyt pois. Ne on taas niitä sellaisia luonnonoikkuja, mille ei voi yhtään mitään. Musta on tosi tärkeä oppia rakastamaan itseään ja rakastamaan itseään juuri sellaisena kuin on, kuitenkaan laittamatta omaa ylkonäköään muiden syyksi.

Jos sä tykkäät syödä suklaata joka päivä ja syöt sitä esimerkiksi viisi levyä ja tissuttelet skumppaa harva se päivä ja painosi nousee, niin etkö sillon tee itse tietoisesti sen valinnan, että olet hieman pyöreä? Voitko siitä silloin syyttää niitä hoikkia naisia… vastaus on että et voi. Mää en ihannoi laihuutta enkä lihavuutta. Ihailen tasapainoa, hyvinvointia, itsevarmuutta, ystävällisyyttä ja terveyttä.

Mää oon jojoillut oikeastaan 16-vuotiaasta asti mun painon kanssa. Oon ollut lihava ja laiha ja kaikkea siltä väliltä.  Mun paino on heitellyt 43kg-80kg välillä. Mää tiedän miltä tuntuu, kun sun ulkonäköä arvostellaan jatkuvasti ja sulla on kokoajan sellainen olo, että et todellakaan mahdu muottiin. Mua on haukuttu lihavaks ties sun kuinka monta kertaa.  Mun on pakko sanoo, että ne läski kommentit satutti mua eniten. Mulle sanottiin niitä aivan surutta sen jälkeen, kun olin saanut mun toisen lapsen. Ja niinkuin kirjoitinkin hetki sitten postauksen Umppu lihonut...

Mun on pakko sanoo, että kyllä mua sattu joka ikinen kommentti, mikä koski mun ulkonäköä. Mua ahdisti mun oma keho todella paljon ja vielä kun sait kuulla siitä joka päivä, niin sattu vielä enemmän. Mulla oli kaks viimeisintä raskautta putkeen ja mua suoraan sanottuna vitutti, kuinka ihmisillä oli pokkaa. Kuinka joku kehtaa sanoa tuoreellee hyvin haavoittuvalle äidille, että ootpas sää ruma ja läski. Siinä vaiheessa on ihan sama oonko mää vahva. Siinä vaiheessa on ihan sama ne kommentit, jotka koittaa lohduttaa ja kertoa kuinka kateellisia ihmiset vaan on. Ne kommentit ihan oikeesti sattu ja loukkas mua ja mä nään  edelleen ihan oikeasti peilistä itseni ihan joka aamu lihavana.

Syy siihen on ne sadat jopa tuhannet kommentit mun ulkonäöstä, jotka jätti muhun ihan pysyvän jäljen. Vaikka tiedän, että en ole läski, lihava vaan ihan normaali painoinen, niin silti ne kommentit on mun päässä edelleen. Vaikka nyt voin niille nauraa ja kohauttaa tänä päivänä olkia.. ne ei koskaan katoa mun mielestä. myöskään ne kommentit, että älä välitä ei tuntuntunut siinä hetkessä miltään.. Tän postausksen tarkoitus on siinä, että älä koskaan oleta tai vähättele ihmisten tuntemuksia omasta kehosta. Älä koskaan sano toiselle ”että helppohan sun on sanoa, kun oot tollainen hoikka nainen”. Se voi olla ihan yhtä loukkaavaa kun haukkua toista läskiks.

On se sitten mun keho ja mun säännöt tai ihan mitä vaan. Sää voit itse vaikuttaa sun kehossa kaikkeen muuhun, paitsi siihen pituuteen. Jos sua ahdistaa jokin epäkohta, sen voi nykypäivänä leikata tai täyttää (tarkoitan tällä että nykyään on lähes jokaiseen asiaan olemassa ratkaisu).  Jos et tee asioille mitään, niin sekin on fine, mutta älä edelleenkään syytä siitä muita tai pura sitä pahaa oloa muihin. Paino on asia… mikä  muodostuu siitä mitä syöt. Kaks ihan eri asiaa, mutta toisaalta hyvin samaa.. Mää en myöskään tykkää sittä, että nykyään on muodostunut erilaisia ryhmiä vaikka koskien ylipainoa…. nämä ihmiset kertovat miltä on elämä tuntunut ylipainoisena…. he vetävät yhtä köyttä, eikä siinä mitään (hyvä että asioista puhutaan). Samalla kuitenkin  huomaan osittain että he tekevät ja jakavat sitä samaa pahaa oloa eteenpäin, mitä on itse kokeneet… Vertaavat itseään muihin ja samalla piikittelee juuri niille ihmisille kenekä he itse OLETTAVAT mahtuvan siihen muottiin.

Tää asia on tosi vaikea pukea kirjoitukseksi.. Mää toivon että moni hoksaa sen, että jos se sun ulkonäkö määrittelee sut ihmisenä ja sellaisena mitä et halua olla, niin tee asialle jotain. Älä vello siinä pahassa olossa ja vie sitä eteenpäin, saati syytä siitä muita ihmisiä. Silloin kun olin itse ylipainoinen, niin söin päin peetä, nukuin huonosti ja oikeasti voin pahoin. Ja mitä pahempi olo mulla oli, niin oli myös mun läheisillä johonka sitä pahaa oloa purin.  Pikku hiljaa pienillä muutoksilla…. hitaasti kohti parempaa minää ja parempaa oloa. Tästä on kohta 4 vuotta aikaa ja nyt ole siinä määränpäässä.. Voin hyvin ja olen sinut kehoni kanssa. Haluan silti pitää siitä kokoajan parempaa huolta, koska sillä on niin suuri vaikutus mun elämään.

Asu Biancaneve*, trikoot*, huppari* (alessa), nyt Biancanevellä* on paljon tuotteita alessa. Esimerkiks mun lemppari collarit* ja muita kaikkia ihania rennompia vaatteita. Tuotteet saatu.

Kuvat Noora Näppilä

-Umppu

Kommentit (5)

  1. Hujoppi

    Hyvä kirjoitus. Itse olen 182 pitkä nainen ja ollut pitkä jo lapsena. Itseäni tämä ei ole juuri haitannut, vaikka ei niitä sopivia vaatteita tämänkään kokoiselle naiselle helposti Suomesta löydy. 😊 ihmettelin kuitenkin jo lapsena niitä aikuisia, jotka kokivat että on ihan ok kauhistella pituuttani vielä niin että olin itse kuulemassa. 80-luvun Suomessa olin myös sen tason luonnonoikku, että kouluterveydenhoitaja ehdotti minulle ja vanhemmilleni menoa lääkäriin keskustelemaan siitä, että pituuskasvuun puututtaisiin lääketieteen keinoin. Ihanat vanhempani jättivät kommentit omaan arvoonsa…..

    • primebody

      Siis sanoiko oikeesti joku, että sun kasvu pitäis lopettaa lääkityksellä…. OMG.. Juurikin tuo kahistelu on se asia, minkä sais jättää kokonaan. Mulle joku tuli kysyyn joskus, että ootko lyhytkasvuinen… Nkee se kai päällepäin, että raajat on kuitenkin ne ”normaalit”, mutta onhan näitä.

  2. Nimimerkillä

    Oma paino on myös vaihdellut vuosien varrella ja nuorempana sen kanssa tuli jonkun verran kipuiltuakin. Nykyään painoa en oikeastaan mieti suuremmin (suurin syy on, että elämässäni ei ole enää yhtäkään sellaista ihmistä kuka kommentoisi sitä oikeastaan ikinä tai kenelle se olisi merkityksellistä, ehkä jo iänkin takia kun sitä on tullut jo lisää?). Mutta sen olen huomannut, että nykyään kun on hoikahko ja pidän itsestäni huolta – olen aina pitänyt ja se on itselle normaalia on hirveän vaikea saada uusia kavereita. Aiemmin kun painoa oli enemmän ihmiset olivat monesti lähtökohtaisesti mukavampia ja myös muihin naisiin oli paljon helpompaa tutustua. Siitäkin huolimatta, että edelleen olen mukava ja kohtelias muille, mutta jatkuvasti törmään tähän samaan seinään. Kun ei ole menossa painon pudotusprojektia, ei äitiyttä tms enkä koe elämääni hankalana tai ryve ongelmissa niin ei myöskään tunnu olevan enää niin paljon yhteistä muiden kanssa (olenkin pohtinut perustuuko niin iso osa naisten välisistä suhteista näillä problematiikoille?).

  3. Ymmärrystävailla

    Mulle ei ole niinkään sanottu painosta tai pituudesta vaan hiuksista ja oikeammin niitten pituudesta. ”Naisella kuuluu olla pitkät hiukset” , ”tykkäisin jos kasvattaisit pitkät hiukset”, ”älä enää leikkaa noin lyhyiksi” . Lista jatkuisi pitkään. Ihan oikeesti nää kommentit on tullu seurustelukumppanista lähtien. Kiva ruveta kahvia juomaan ja tuttavuutta tekee kun lähtökohtaisesti pitäis muuttua. Eläköön kaikki sellaisina kuin haluavat ja joskus kannattaa pitää se leipäläpi kiinni jos ei tuu mitään muuta kuin negatiivista asiaa. Mää en ymmärrä mitä hyötyä on loukata muita tai olla kommentoimassa miltä jokin näyttää.

  4. ”NORMAALI”

    Vaikka en olekaan yhteiskunnan normien mukaan ”liian pitkä”, niin olen kuitenkin Suomen keskiarvoa ylempänä ja samaistuin täysin tuohon kommenttiisi siitä, miltä tuntui olla luokan pisin tyttö. Olen 170cm pitkä ja kasvoin tähän pituuteen jo 6-luokkaan mennessä. Kaikille pojillehan tulee kasvupyrähdys vasta myöhemmin ja koin itseni todella ”maskuliiniseksi” ollessani jokaista luokkani poikaa pidempi.

    Tuo on myös täysin totta, ettei aina ymmärretä että ruumiinrakenteeltaan hoikilla ja ns. muotin sisälle kuuluvilla voi olla jos jonkinlaisia epävarmuuksia omasta kehostaan. Minulla on aika leveät hartiat näin naiseksi ja olen saanut kuulla siitä ties minkälaisia kommentteja koko ikäni. Se on suurin epävarmuuteni ja valitettavasti luustonsa rakenteelle ei voi myöskään mitään. Lähes aina kun tapaan jonkun uuden ihmisen niin yksi ensimmäisistä kommenteista on ”ootko sä uimari?”, ja vaikka kysymys onkin varmasti täysin viaton niin itse aina jää miettimään että ovatko mun hartiat niin silmiinpistävän leveät että tuo kysymys täytyy esittää? Ei ole mukavaa että ensimmäinen asia, jonka tuntemattomat minussa tuntuu huomaavan on se suurin asia, minkä haluaisin itsessäni muuttaa jos siihen joku keino olisi. Jos jollekin olen joskus sanonut, että inhoan hartioitani, niin monesti kuulen siihen vastaukseksi ”monilla malleillahan on aika leveät hartiat”, mutta ei se yhtään lohduta kun kyse on omasta epävarmuudesta mihin en mielellään haluaisi kenenkään kiinnittävän yhtään huomiota.

    Toisen ulkonäköön liittyviä asioita ei mielestäni tarvitsisi kommentoida ollenkaan, ellei sitten halua sanoa jotain aidosti positiivista kehua mihin ei jää mitään tulkinnanvaraa.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *