Primelife by Umppu
Primelife by Umppu

Kun perse tulee kaks tahtia jäljessä

Kesäkuussa palasin taas liikunnan pariin useamman vuoden tauon jälkeen. Fustra oli se mulle sopivin laji, sillä olin aivan rapakunnossa. Vaikka olen urheillut läpi elämän niin oli aika karua huomata, kuinka siitä ei ollut jäljellä juuri mitään. Se mikä on positiivista on se että lihasmuisti muistaa ja esimerkiksi erilaisten liikkeiden tekemisessä on helpompaa löytää oikea asento ja hallita kehoa. Voimistelu, baletti ja cheerleader taustasta on siis suuri hyöty nyt aikuisena. Mulla oli pitkään oikein liikunta inho ja siitä olen päässyt pikkuiljaa pois ja saanut sen takaisin. Aika on kuitenkin rajallinen myös liikunnan suhteen. En voisi oikeasti harrastaa mitään, jollen sisällyttäisi treenejä omille ”vapaapäiville”. Päivät menee hurjaa vauhtia ja oman työn lisäksi on 5 kertaa viikossa lapsen treeneihin kuskaamista. Se on aina helppo sanoa että on vain tekosyy olla liikkumatta.. Jos ajattelen omaa päivääni milloinka olen vaikka töissä niin sen jälkeen lasten harrastukset ja iltatoimet niin kello on jo 9-puol 10 niin lähdeppä siitä sitten vaikka salille. Se voi olla myös aika milloinka ensimäisen kerran mulla on aikaa istahtaa.

Pitää myös huomioida sellaiset seikat, että ne lapset on edelleen olemassa. Ei niitä voi jättää keskenään kotiin nukkumaan ja lähteä painelemaan omiin menoihin. Mulle on sopinut nyt hyvin se, että käyn kaks kertaa viikossa treenamaassa ja ylläpidän sillä edes jonkinlaista liikuntaa. Me otettiin kesäkuussa inbody mittaukset. En luota niihin ihan 100% mutta kaippa ne jotain suuntaa antaa. Paino oli tippunut muutamia kiloja kesästä ja se mikä yllätti positiivisesti oli se, että suurin muutos oli tapahtunut sisäelinten ympärillä olevassa rasvassa. Se oli pudonnut mittauksen mukaan 3kg. Paino on nyt alle 60kg, eli olen vasta nyt saavuttanut suurinpiirtein sen painon, missä olin ennen kahta viimeistä raskautta. Viken syntymästä on jo reilu vuosi aikaa, jotenka tässä hyvä esimerkki siitä että palautuminen voi viedä hyvinkin yli vuoden aikaa.

Mun kehonkoostumus on aivan erilainen, kun mitä se joskus on ollut. Me tehtiin viimekerralla sellaista liikettä (en muista nimeä), missä ollan punnerrusasennossa ja jaloilla juostaan. Voin kertoa, että oli aika mielenkiintoista sillä siinä juostessa mun perse tuli kaks tahtia jäljessä ja tuntui, että pakarat hakkas mun niskaa. Ei ollut kovin hääviä. Vaikka yöunia olen jo saanut takaisin on oma jaksaminen vielä sen verran kehnoa, että mitään todella raskaita punttitreenejä en lähde tekemään, enkä edes halua. Mää en pysty olemaan montaa päivää aivan paalissa siinä tunteessa että en pysty kävelemään, koska se tavallinen arki on hoidettava. Myös muutaman kuukauden päästä mittariin nassahtaa 35-vuotta ja on vaan hyväksyttävä tietyt muutokset siinä omassa kehossa. En ole enää parikymppinen vaan alan olemaan kohta nelikymppinen. Mun urheilu on myös muuttanut muotoaan ja siitä on tullut ennemmin itselleni hyvinvointi liikuntaa, enkä tähtää sillä ”pyöreämpiin pakaroihin” tai kasvavaan hauikseen vaan omaan hyvinvointiin.

Haluan että mulla on hyvä ryhti ja hyvä työasento ja että liikunta tukee juurikin sitä. Seison työssäni lähes 12h päivässä ja jos asento on pielessä vaikuttaa se kaikkeen. Fustran myötä mulla on kadonnut kaikki selkäkivut ja työasento onmuuttunut paljon parempaan suuntaan.

Mää alan oleen ihan loppu kaikkeen remppaan tällä hetkellä ja odotan vaan sitä, että kaikki valmistuu. Kokoajan on joku paikka levällään ja auki jossain. Eilen saatiin Primen seinät valmiiksi ja niiden pitää vielä muutama päivä kuivua. Ensi viikolla tehdään vielä sähkötöitä ja sitten olisi muutama seinän maalaus vielä edessä. No mutta toisaalta kaikki tämän on itselle tehtyä. Viime sysksynä ostimme liiketilan itsellemme niin on ihan erilaista remontoida sitä. Vuokrakiinteistöissä usein siitä hyötyy vain vuokranataja ja kaikki jää aina tietysti sinne. Siinä liikehuoneistossa kasvaa mun eläkesäästö, kun yrittjillä se systeemi on aivan surkea. Tää viikko on jotenkin tuntunut ihan super pitkältä ja raskaalta ja vielä huomenna olisi 5.30 ensimäinen vanhojenpäivä kampaus ja meikki. Normaalisti teen sen 3 pitkää päivää viikossa töitä, mutta tällä viikolla oon 5 päivää ja se tuntuu heti ihan erilaiselta. Aina mää toivon sitä rauhallista seesteistä hetkeä elämään, mutta ei mulla koskaan sellaista varmaan tule olemaan, kun haalin aina kaikkea uutta tekemistä. Mukavaa torstaita kaikille.

Lue edellinen postaus: Älä komenna mun lasta

Asu Biancaneven* uusinta mallistoa. Tulossa varkkokauppaan arvioituna maaliskuussa.

-Umppu

Kommentit (12)

  1. Jenni

    Hyvältä näytät😘tsemppiä remppaan!!

  2. Sussu

    Ihana Umppu, kiitos päivän nauruista!! Aivan ihana tuo kuvaus tuosta punnerrusasennossa ”juoksemisesta”! Lapsi on raivonnut koko päivän, mutta tällä sai tämä äiti hymyn huulille. Itselleni kävisi muuten tismalleen samalla tavalla, jos tuota liikettä yrittäisin 😂

    • primebody

      Ei kannata kokeilla 🙁 oli ihan hirveetä 🙂

  3. Hannis

    Toi on niin totta että se ikä vaikuttaa huimasti siihen mitä odottaa treeniltä ja juuri ehkä tuo ulkonäkökeskeinen tavoite oikeasti muuttuu toisarvoiseksi kun ikää tulee lisää. Ja niin se mun mielestä pitää mennäkin, totta kai saa tähdätä myös kauniisiin lihaksiin mutta tärkein on kuitenkin se mitä urheilu tuo fysiikan kannalta. Ja sun tapauksessa on tosi kiva että otat realismin kannalta urheilun että tässä elämänvaiheessa ei tarvitse yrittää 5 kertaa viikossa kun se perhe vie kuitenkin oman aikansa. Olisi kiva lukea tuosta Fustrasta vähän enemmäkin eli jos vaan jaksat niin postaa jossain vaiheessa 🙂

    • primebody

      Oon siitä kirjoittanutkin muutaman postauksen mutta laitan varmasti jatkossa lisää 🙂

  4. Mursu

    Ootko kokeillu liikkua lapsen treenien aikana? Mä tykkään juosta/kävellä reippaan lenkin, mutta ehtiihän siinä tehdä muutakin. Helpottaa kiireistä arkea ja loppuillan voi ottaa iisisti.

    • primebody

      Ne alkaa yleensä jo silloin kun olen töissä. Ehdin just hakeen. Ei siis mikään huono idea 🙂

  5. tt

    Hei, alkoi kiinnostamaan tuo fustra. Käytkö jossain ohjatussa vai ”omatoimisesti”? Erityisesti tuo selkävaivojen häviäminen herätti kiinnostukseni, joten tästä olisi mielenkiintoista kuulla lisää 🙂

    • primebody

      Käyn Tampereen liikuntamaailmassa Karoliina luotosen ohjauksessa

  6. Heidi

    Hei

    Onko tuo 6 kiepsahtanut väärin päin, vai väärentääkö kuvat, olet siis alle 60 kg. En usko.

    • primebody

      Poikani tapaa sanoa: paskin vitsi 2018 😉

  7. Jaba

    aikamoiset tissit!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *